Broome

8.-10. syyskuuta Broome

Täytyy myöntää, että edellisöinen bussimatka ei ollut ihan kaikista mukavin. Mä pystyin kyllä nukkumaan ihan hyvin, mutta heräilin vähä väliä. Broomeen saavuttiin vähän myöhässä seitsemän maissa torstaiaamuna. Mulla kesti hetki käydä läpi vaihtoehdot yösijan suhteen ja päädyin sitten yhteen hostelliin, joka oli vain parinsadan metrin päässä pysäkiltä. Etenkin Broomesta lähtemistä ajatellen oivallinen vaihtoehto, eipähän tarvitse kanniskella tavaroita ympäriinsä.

Hostelli oli ihan perussettiä, vaikkakin henkilökunta oli vähän töykeähköä. Mun ei kuitenkaan tarvinnut odotella huonetta kuin 10:een asti. Sitä ennen odottelin yhteistiloissa ja sain vihdoinkin sen puhelun sieltä Karrathan Mäkistä. Sain sen! Mun pitäisi lähteä Karathaan lauantaina aamulla ja työt alkaisi sitten maanantaina tai tiistaina. Tulossa oli siis vielä yksi 10 tunnin bussimatka.

Mä kuulin juttua, että Karratha on kaivoskaupunki ja siellä voi tienata aika hyvät massit. Eli se 21 dollaria tunnilta siellä Mäkkärissä on tuskin niin paljoa kuin olin ensin ajatellut. Kaupungissa on myös kova asuntopula ja asuminen on kallista. McDonalds lupautui tarjoamaan mulle majoituksen 245 dollarin viikkovuokralla jaetussa huoneessa. Tuo on enemmän mitä maksoin omasta huoneesta Sydneyssä!

Lopun päivää loikoilinkin sitten taas rannalla, tällä kertaa kuuluisalla Cable Beachilla. Nyt oli mun viimeiset hetket ottaa iisisti ennen uutta työrupeamaa. Lupasin nimittäin heille, että viipysin Mäkissä kolme kuukautta. Mulle kyllä kerrottiin, että töitä on tarjolla paljon. Mua ei sinänsä kiinnostakaan mikään muu kuin saada hyvät säästöt kasaan ennen Sydneyihin palaamista.

Cable Beach on aikalailla samankaltainen kuin Whitehaven Beach.  Se on useamman kilometrin pitkä täysin valkeahiekkainen ranta, jota ympäröiä hiekkadyynit. Tuuli oli rannalla melko kova ja hiekkaa olikin sitten joka paikassa laukkua myöten kun lähdin illalla.

Perjantaina tapasin Marian, ruotsalaisen tytön jonka olin tavannut jo Whitsundayn risteilyllä. Hän oli myös Broomessa käymässä ja niinpä me lähdettiinkin yhdessä kiertämään kaupunkia. Tsekattiin Town Beach ja loppujen lopuksi käveltiin Cable Beachia alaspäin kohti Gantheaume Pointia, missä siis oli punaruskeita rantakallioita. Auringonlasku oli todella hieno. Tällä rannikolla aurinko laskee merelle, toisin kuin itärannikolla.

Lauantaina meidän molempien oli aika jättää Broome ja jatkaa omalta osaltamme matkaa kohti etelää. Karrathaan (ja sieltä edelleen Perthiin) menevä bussi olisi aikataulun mukaan lähtenyt seitsemältä, mutta lähtö venyi aina 20 yli 9 asti. Meillä ei Marian kanssa ollut muuta tekemistä kuin jäädä löhöilemään viereiselle nurmikentälle.

Broomen ja Porth Headlandin välillä ei ollut yhtikäs mitään, ainoastaan aavikkoa, joka oli täynnä pienen pieniä pensaita. Tiekin kulki sen verran sisämaassa, ettei merelle nähnyt bussista. Matkalla tehtiin muutama lyhyt pysähdys, jotta menetetty’ 2.5 tuntia saataisiin edes jonkin verran kurottua kiinni. Karrathaan saavuimme seitsemän maissa samana iltana. Sitten oli aika hyvästellä Maria ja aloittaa uusi elämä Australian länsirannikolla. Siitä kerronkin sitten enemmän kun seuraavan kerran kirjoittelen :).

September 8^th-10^th Broome

It wasn’t the most comfortable bus ride, I must admit. I was able to sleep quite well, but still I kept waking up every once in a while. We arrived in Broome slightly delayed at 7 am. I took a while to look at all the options for accommodation and decided to go for the nearest one to the bust stop. It would also be easy when leaving Broome. It’s not nice to walk hours with a lot of stuff with you.

The hostel was just a basic one, although the staff was a little rude. I had to wait for the room until ten so I just spent some time in the lounge area. I finally received that call about the job. I got it! I would have to make my way down to Karratha on Saturday and I would start on Monday or Tuesday. It would be another 10 hours on the bus.

I heard Karratha is a mining town and you can make plenty of money there. Thus, the 21 dollars I’m making every hour is actually not that much. There is also a shortage of housing so the rents are extremely high. McDonalds can provide me with accommodation for 245 dollars a week, in a shared room! That’s more than I would pay for my own room in Sydney.

I spend the rest of the day in the famous Cable Beach just lying down and relaxing. These would be my last few moments to take it easy, since I promised to work 3 months in Karratha. They told me there would be lots of work available. Well, I don’t really care as long as I can save up plenty of money.

Cable Beach is very close to Whitehaven Beach actually. It stretches several kilometres on the coastline. The sand is pure white and there are high dunes surrounding the beach. The wind was blowing quite hard when I was there so there was sand everywhere in my beach bag.

On Friday I met Maria, one of my friends from the Whitsundays, who was also in Broome. We made a little tour in the city and the Town Beach before hitting the Cable Beach again. We walked all the way down the beach to Gantheaume Point that features reddish brown rocks right next to the waterfront. The sunset was amazing. Note that the sun sets over the sea here, contrary to the east coast.

On Saturday it was time for both of us to leave Broome. The bus down to Karratha (and further down to Perth) was scheduled at 7 am but didn’t leave until 9.15. Maria and I had plenty of spare time to spend on the nearby grass field.

 

There wasn’t really anything between Broome and Porth Headland, only desert with small bushes everywhere. The road was situated inland so you couldn’t see the ocean either. We made a couple of brief stops so that we could make up that 2.5 hours that we were delayed. The bus arrived in Karratha at 7 pm that night. It was time to say goodbye to Maria, who continued her journey towards Coral Bay and start my new life on the Australian West Coast, which I will tell more about in my next post :).

Kununurra

1.-7. syyskuuta Kununurra

Kununurra

Ensivaikutelmat Kununurrasta olivat aika hyvät. Bussipysäkki sijaitsi ihan keskustan liepeillä. Kaupunki oli puhdas ja vihreä, toisin kuin Katherine, joka oli vähän arveluttavan näköinen paikka. Mä en ollut ihan varma tulisiko joku hakemaan mut pysäkiltä. En nähnyt ketään, kun saavuin, joten päätin lähteä itsekseni kävelemään buukkaamaani hostellia kohti. Onneksi mulla on Google Maps!

Mun mielestä oli vähän hassua, ettei jalankulkijoille ollut jalkakäytävää ollenkaan. Vähän matkaa käveltyäni, auto pysähtyi viereeni ja nainen huuteli mun nimeä. Mua oltiin siis joka tapauksessa oltu vastassa. Hän kiersi paikallisen supermarketin kautta hakemassa muita hostellilaisia ostosreissulta. Eipä kestänyt kauaa, kun kuulin ensimmäiset suomen sanat. En nähtävästi ollut ainoa laatuani tässä hostellissa.

Oli jo aika myöhä. Tein vielä pienen kävelylenkin takaisin kaupalle ja ostin vähän ruokaa. Illallisen jälkeen meninkin jo nukkumaan. Tuo matkustaminen on yllättävän raskasta.

Kelly's Knob

Perjantaina aamulla käväisin heti työnvälitystoimistossa, jonka kanssa olin meilaillut aikaisemmin parista paikasta. He pyysivät ensimmäisenä mua katsomaan, mitä heillä oli tarjolla ja puolestaan välittäisivät mun ansioluettelon mua kiinnostaviin paikkoihin. He kertoivat myös, että heillä olisi itsellään vielä tarkempaa tietoa siitä, millaisia henkilöitä kuhunkin työhön haettiin, mikä ei ollut näkyvissä heidän verkkosivuillaan.

Tällä hetkellä oli suhteellisen monta paikkaa avoinna, joista useimmat sijaitsivat outbäkillä. Oli bensa-asemia, hotelleja, baareja ja muita sen kaltaisia paikkoja, jotka hakivat työntekijöitä, joilla oli aikaisempaa kokemusta samantyyppisistä tehtävistä. Mulla pitäisi siis olla ihan hyvät mahdollisuudet saada jotain, olinhan juuri tehnyt keittiöapulaisen hommia Sydneyssä sen kolme kuukautta. Annoin heille pitkän listan töistä, jotka mua kiinnosti ja he pyysivät tulemaan takaisin maanantaina, jotta ehtivät tehdä kaikki tarkistuksensa yms. Toisin sanoen mulla olisi viikonloppu vapaata, mikä ei tietenkään tullut yllätyksenä.

Tein pienen kävelykierroksen Kununurrassa. Kävin parissa kaupassa ja tein vähä ruokaostoksia. Varmaankin ajattelette, että syön ihan kauheasti täällä, kun koko ajan teen ostoksia. Se johtuu siitä, että mulla on vain pienen pieni laukku minne kaiken ruoan pitää mahtua eli kaupassa tulee käytyä melkeinpä joka päivä. Ostosten jälkeen meninkin jo hostellille takaisin jäähdyttelemään, koska oli kuuma. Illalla kävin vielä Kelly’s Knob –nimisessä paikassa katsastamassa auringonlaskun kaupungin yllä. Se oli ikään kuin vuoren rinne, jonne oli rakennettu pieni näköalatasanne ihan kävelymatkan päässä hostellilta.

Lily Creek Lagoon

Launtaina mä päätin mennä aurinkoon löhöilemään. Kununurra on paljon kuumempi paikka kuin Katherine, mistä tulin. Joka päivä on ollut 32-37 astetta lämmintä. Nyt kun on kevät niin sää lämpenee päivä päivältä. Mä käväsin tsekkaamassa Lily Creek Lagoonin, joka on vähän niin kuin pieni järvi ihan kaupungin laidalla. Sen vieressä oli pieni puisto, jonne jäin makoilemaan loppupäiväksi eli noin 3-4 tunniksi. Sää oli tosi lämmin ja mukava; ei pilven pilveä taivaalla. Mä ihmettelin kovasti, kun en tunnu enää palavan täällä ollenkaan. Ehkäpä mulla on jo sen verran hyvä rusketus jo?

Sunnuntai oli edelleen vapaapäivä. Kävelymatkan päässä hostellilta on pienen pieni kansallispuisto nimeltään Mirima National Park. Puistossa pääsee ihastelemaan tyypillistä Kimberleyn vuoriston alueen maisemia eli korkeita, punaruskeita hiekkakivistä koostuvia mäkiä ja vuoria. Täytyy myöntää, että mun mielestä se oli todellakin käymisen arvoinen paikka, vaikka meinasinkin kuolla janoon. Menin nimittäin ensin puolisen tuntia väärää reittiä, kun en huomannut, että polku haarautui ihan alkumetreillä kahteen eri suuntaan, ja jatkoin vain suoraan kääntymättä. Siellä oli kuitenkin myös tosi nättejä maisemia, vaikka välillä vähän pelkäsinkin, että näenkö jonkun myrkyllisen käärmeen. Polku oli nimittäin kapeni ja kapeni ja siinä vaiheessa ajattelinkin, että en varmaan ole enää oikealla reitillä. Palasin siis takaisin lähtöpaikkaan.

Mirima National Park

Oikea polku löytyi vihdoinkin. Sen päässä oli kolme lyhyttä kävelyreittiä, joiden varrella pystyi ihailla maisemia ja alueelle tyypillistä kasvistoa. Viimeinen polku johti pienelle vuorenkielekkeelle, josta oli näkymä kaupungin ylle. Tämä päivä oli paljon kuumempi kuin pari edellistä. Mä tosissani pelkäsin, että mun juomavesi loppuisi ennen kuin ehdin takaisin hostellille. Onneksi se ei kuitenkaan loppunut, mutta kyllä oli jano kun pääsin takasin. Olin lopun päivää sisällä ja jäähdyttelin itseäni taas. Oli kyllä aika rankka reissu noin kuumassa. Seuraavana päivä mun pitäisi mennä heti aamulla takaisin sinne Job Shoppiin eli menin aikaisin nukkumaan. Kuka ties mun pitäisi kirjautua ulos ja suunnata jonnekin päivän outbäkkiä heti huomenna?

Kun maanantaiaamu tuli niin mä olin enemmän kuin valmis etsimään tosissani itselleni töitä. Carol niminen nainen työskentelee Job Shopissa eli siinä välitystoimistossa, jossa olin jo perjantaina käynyt ja hän kertoi heti ensimmäisenä, että heillä olisi muutama paikka, johon voisivat yrittää mua saada. 1700 kilometrin päässä pienessä kaivoskaupungissa ihan rannikon tuntumassa tarvittaisiin kipeästi muutamaa ihmistä työskentelemään paikallisessa McDonaldsissa. Kerroin, että ilman muuta kiinnostaisi. Mä tosiaan tarvitsisin työn aika pian sillä Sydneyssä säästetyt rahat alkoivat lähentyä loppuaan; ei mitään hälyttävää vielä kuitenkaan. Carol pyysi tulemaan myöhemmällä uudestaan, jotta voitaisiin yhdessä katsoa töitä ja laittamaan mun hakemusta eteenpäin.

Mulla oli siis jonkun verran aikaa tapettavana. Ulkona oli taas aika kuuma eli mä menin suosiolla takaisin sisätiloihin ja soittelin parit kaverit läpi Suomessa. Täältä lännestä on paljon mukavampi soitella kotiin, kun aikaero on 7 tunnin sijasta vain viisi. Kohta se kuitenkin muuttuu, koska kun Suomessa mennään talviaikaan niin meillä mennään kesäaikaan eli Suomi menee tunnin jälkeen ja meillä mennään tunti eteenpäin. Toisin sanoen aikaero pomppaa kaksi tuntia yhdellä iskulla viidestä tunnista seitsemään ja itärannikolla seitsemästä yhdeksään.

Iltapäivästä menin takaisin Job Shoppiin ja me päätettiin yhdessä tuumin laittaa mun hakemusta sinne Mäkkäriin. Carol tarkisti mun viisumin ja kertoi, että laittaisi mun hakemuksen eteenpäin, vaikka ei ollut vielä tarkistanut mun suosituksia. Olin kuulemma tarpeeksi luotettava siihen, mutta suositukset tulisi kuitenkin tarkistaa, minkä hän tekisi myöhemmin. Taasen mua pyydettiin tulemaan takaisin seuraavana päivänä, jotta voitaisiin tarkistella hakemuksen tilaa. Tämä olikin paljon hitaampaan kuin ajattelin. Mähän olin ollut lähtökuopissa jo hyvän aikaa!

Tiistaina sain yllättäen päiväksi töitä. Juuri vähän ennen kuin olin menossa Job Shoppiin, hostellin omistaja tuli kysymään kiinnostaisiko mua lähteä yhdelle pellolle repimään sprinklereitä irti maasta. Homma kestäisi muutaman tunnin ja palkka olisi mukavat sata dollaria tuolta ajalta. No ilman muuta kiinnosti! Minä ja yksi irlantilainen jätkä lähdettiin siis töihin. Homman nimi oli se, että meidän piti siis nyppiä kastelujärjestelmään kuuluvia sprinklereitä irti greippipuiden juurilta. Työ ei ollut mitenkään kevyttä. Mun kädet oli täynnä pieniä haavoja, joita piikkiset kasvit sai aikaan. En ollut enää niin varma, että edes haluaisin tehdä niitä mun farmipäiviä toista viisumia varten, kun sille ei varsinaisesti olisi tarvetta ja helpommallakin pääsisi. Pellolla oli tosi kuuma ja oli pakko juoda koko ajan ettei pyörtyisi.

En ollut vieläkään kuullut mitään siitä Mäkkärin työstä eli mun oli edelleen jäätävä Kununurraan yöksi. Carolkin soitteli taas ja kertoi, ettei ollut saanut Georgea, mun Sydneyn pomoa kiinni, jotta olisi voinut tarkistaa mun suositukset. Kiva, tästähän oli soppa syntynyt!

Keskiviikkoaamuna mua odotti Job Shopissa hyvät uutiset. Carol oli kuin olikin saanut suositukset Georgelta ja ne oli tosi hyvät. Hän pisti ne heti eteenpäin Carlosille, miehelle joka oli Karrathan McDonaldsin päällikkö. Mun pitäisi vielä odottaa hänen vahvistussoittoaan tänään että saisinko työn vai en. Mä odotin ja odotin enkä kuullut mitään. Kununurra oli sen verran tylsä paikka ja mä ihan oikeasti aloin tuntea itseni tosi turhautuneeksi, että buukkasin yöbussin Broomeen.  Broome oli matkan varrella Karrathaan ja joka tapauksessa mun listalla käytävistä kohteista, joten miksi en käyttäisi tätä luppoaikaa hyödykseni ja vierailisi siellä! Mä tiesin, että mulla oli aika hyvät mahdollisuudet saada tuo työ pelkästään jo suositusten perusteella. Bussi oli nyt varattuna ja toivottavasti se puhelukin hyvien uutisten kera tulisi vielä tänään.

September 1^st-7^th Kununurra

Kununurra

My first impression of Kununurra was quite good. The bus stop was located near the town centre. Everything was clean and green, unlike Katherine, which was a bit dodgy looking place. I wasn’t sure whether there was someone to come and pick me up. I didn’t see anyone so I just started walking towards the hostel I had booked. Thanks Google Maps.

There was no pavement for pedestrians, which I found a bit weird. After walking for a while, a van stopped and picked me up. It was a woman from the hostel. She also picked up some other guests from the supermarket. It didn’t take long until I heard the first Finnish words. Apparently, I wasn’t the only Finn staying at this hostel.

It was already late. I walked back to the supermarket after checking in to buy some food, cooked dinner and hit the bed. Man I was tired.

Kelly's Knob

On Friday morning the plan was to visit the job agency as early as possible. They asked me to take a look on the job they had on offer and they would forward my resume to them as well as check my references and my visa status. They told me we could take a look at the jobs together, as they had more detailed information from the employers as to what type of people were needed for each position.  

There were many jobs available at the moment. Most of them were situated in regional Western Australia, i.e. in the outback. There were roadhouses, hotels, bars and other similar places looking for people with hospitality experience. I should be pretty fine, because I had previously worked as a kitchen hand. I submitted a list of the jobs I found interesting and then I was asked to come back on Monday 

morning to see whether there was something for me. Basically I had the whole weekend free now. 

I did a bit of walking around Kununurra, visited some shops and did some food shopping. It’s not that I eat that much. Because I only have a limited space in my cooler box, I pretty much have to do some shopping on a daily basis. After shopping I went back to the hostel to cool down. It was quite hot. There was a place called “Kelly’s Knob”, which is a lookout point over the city and said to be very nice during the sunset. It was located right next to the hostel so I headed there for the sunset, which was nice indeed.

Lily Creek Lagoon

On Saturday  I felt like I wanted to lie in the sun. Kununurra is even hotter than Katherine. It has been 32-37 degrees every day and now that it’s springtime, it’s getting hotter all the time. I checked out the Lily Creek Lagoon and made a little “campsite” for myself on the grass there. I was lying there for maybe 3-4 hours. It was so warm and nice. I wonder why I don’t get sunburned anymore. Maybe my tan is good enough already?

Sunday was another day off. There’s a national park walking distance from the town, called Mirima National Park. It features the typical Kimberley scenery; high, red and brown sandstone hills and mountains. I must say I really enjoyed it there. First, I took the wrong way because I didn’t realize I had to make a turn so fast. Instead of going directly to the national park I ended up walking way up a wrong pathway. I saw lots of nice scenery there, although at times I was a bit afraid I was going to come across a venomous snake, as the pathway got narrower and narrower. I decided to walk back to where I started.

Finally, I found the right way. There were three short walks featuring two different lookouts and some fauna typical to the area. The longest walked lead to a lookout point, where there was a view over the city again. It was even hotter than the two days before. I was afraid I would run out of water before getting back to the hostel. Luckily I didn’t. For the rest of the day I was pretty exhausted. It was still hot so I stayed inside and drank plenty of water. I would also go to the job shop first thing next morning so I went to bed early. Who knows I might have to check out and leave Kununurra for a job in the outback?

Mirima National Park

As Monday morning came, I was ready to do some more job hunting. A woman called Carol works for the Job Shop, the agency in Perth and Kununurra and she told me there would be a couple of positions suitable for me. She told me a man needed people to work in McDonalds about 1700 k’s down the coast. I told her I’d be interested. I pretty much needed any job at the moment, because I slowly started running out of money. Nothing alerting, though. She asked me to come back later that day so we could take a closer look on the jobs together.

I didn’t do much. It was hot outside so I stayed in and called a couple of friends. Nice thing about calling from here to Finland is that the time difference is only 5 hours instead of 7 on the east coast. Although, that’ll change soon as we hit the summer time and you guys the wintertime. Then the difference will be two hours more, all of a sudden.

I went back to the job shop and we decided to put my resume forward for the job at McDonalds. She did my visa check and told me she would trust me enough and send my application without doing my reference check at that moment. She would do it later though as a part of the protocol, of course. Again I was asked to come back the next day so we could see whether my application was successful or not. This was slower than I thought.

On Tuesday, I was just about to check out and make my way to the Job Shop when the owner of the hostel came in and asked whether I was interested in working for a few hours today. The pay would be 100 dollars cash in hand. Hell yeah! Me and another guy signed up and the job was to pull sprinklers out of a field full of grapefruit trees. It was pretty hard work and I got small wounds all over my arms now. Not sure I would like to do more farm work. It was very hot out in the fields and you really had to drink a lot to keep yourself going. Plus, apparently the McDonalds job would pay me as much. I hadn’t heard anything back from then still so I had to stay another night in Kununurra. Carol called me from the Job Shop and told me she hadn’t either and that she had had some problems contacting George, my previous boss in Sydney, for a reference check. Gosh, this is getting out of hand.

Wednesday morning was the time to visit the Job Shop again. Luckily I got some good news as Carol had received my references from George that morning. They were very good and she forwarded them to Carlos, the guy in charge of McDonalds down in Karratha. Now I would still have to wait for his call today whether or not he would give the job to me. I waited and waited, but didn’t get the call. I decided I would take the night bus to Broome any case. Kununurra was getting boring and I felt myself frustrated. I knew I had pretty good chances of getting that job and Broome was pretty much on my to-do list as well as on the way down to Karratha. So I booked the bus and hopefully I would receive that call.

Queensland to Western Australia

Lauantai 27.8. Townsville

The Strand

Öinen bussimatka oli aika raskas. Oli vaikea nukkua, kun bussin sisällä oli niin kuuma. Australiassa on vaikea aina tietää, millaisen vaatetuksen varaa mukaan. Joskus on kuuma ja joskus on todella kylmä, etenkin jos tuulee. Ajattelin tokikin pelata varman päälle ja pukeutua lämpimästi, mutta turhaan. Kuski ei viitsinyt laittaa ilmastointia päälle, joten lämpöä bussissa riitti.

Townsvilleen saavuttiin kello 5.20 lauantaiaamuna. Voin kertoa, että oli todella pirteä olo siinä vaiheessa. Notkuin bussiasemalla siihen asti, että tuli valoisaa ja aloin sitten lampsia hostellille. Olin saanut Tarskilta hyvän tärpin hostellin suhteen ja se osoittautui kyllä todella mukavaksi paikaksi. Yleensä sisään kirjautuminen on kello 12, mutta he päästivät mut sisään jo kahdeksan jälkeen syömään aamupalaa ja huoneen avaimen sain jo kymmeneltä. Pienten ”päiväunien” jälkeen olo kohentui huomattavasti. Sitten olikin aika tutkia mitä Townsville matkailijalle tarjosi.

Townsville

Kaupunki ei ollut kovinkaan iso, ehkä noin 160 000 asukasta. Keskikaupungin liepeillä oli vuori, jonka päälle johti muutama kävelypolku. Päätin tietenkin käydä katsomassa maisemat. Ilma oli kuuma ja kyllä siinä hiki tuli kun kapusi vuorenrinnettä ylös. Ylhäällä oli sen verran hienot maisemat kaupungin ja sen edustalla sijaitsevan Magnetic Islandin ylle, että kärsimys oli sen veroinen. Magnetic Islandille en nyt sitten tällä kertaa ehtinyt. Se oli syönyt taas yhden 100-150 dollaria ja on noita saaria nyt tämän itärannikon reissun aikana tullut nähtyä. Tokikin Australian tihein luonnonvaraisten koalien populaatio vähän houkutteli, mutta ensi kerralla sitten!

Laskeuduin vuorelta alas ja kävin vielä tsekkaamassa The Strandin eli noin parin kilometrin pituisen rantakaistaleen ihan Townsvillen keskustan vieressä. Kävin myös keskustan kaduilla kiertelemässä pikaisesti. Eipä siellä mitään ihmeempää ollut. Kaikki kaupatkin menivät kiinni puoli kuudelta lauantai-iltana. Pidin kyllä kovasti kaupungin arkkitehtuurista. Talot oli aivan eri näköisiä kuin esim. Cairnsissa ja Brisbanessa.

28.-30.8. Mount Isa

Seuraavana päivänä oli edessä 900 kilometrin ja 12 tunnin pituinen bussimatka outbäkille Mount Isan kaivoskaupunkiin. Bussi lähti kello seitsemän aamulla eli oli oltava ylhäällä suht aikaisin. Jätin aamupalat suosiolla väliin ja tein itselleni mansikkahillo-voileivät mukaan. Mä oon tosiaankin oppinut tän ruokakulttuurin suht nopeasti. Hillo ja nutella on muutenkin helppoja kun niitä ei tarvitse säilöä!

Maisema alkoi muuttua karuksi aika nopeasti. Ensin katosivat puut. No sen jälkeen mä oikeastaan nukahdin noin kahdeksi tunniksi ja kun heräsin niin ne vähäiset pensaatkin olivat kadonneet ja tilalle oli tullut melkein aavikonomaista maisemaa. Siellä täällä näkyi punaista hiekkaa ja kitukasvuisia puita ja pensaita. Välillä tuli vastaan myös pieniä mäkiä. Tie oli suoraa kilometritolkulla ja vastaan tuli nk. ”road traineja” eli rekkoja, joiden perässä on 3-6 vaunua.

Meillä oli muutama pysähdys pienemmissä kaupungeissa matkan varrella, kuten Hughenden, Julia Creek ja Cloncurry. Mikään kaupunki ei ollut vähemmän kuin 100 kilometrin päässä toisistaan eikä siellä välimaastossa ollut oikeastaan yhtään mitään muuta. Silloin tällöin näkyi yksinäisiä maataloja ja lehmiä siellä täällä laiduntamassa.

Mount Isaan saavuttiin aikataulun mukaisesti kello seitsemän illalla. Hostelli oli onneksi vain lyhyen kävelymatkan päässä. Olin nyt siis melkein tuhat kilometriä sisämaahan päin Townsvillestä ja edelleen samalla aikavyöhykkeellä. Sen huomasi, sillä aurinko laski yli tuntia myöhemmin kuin edellisenä päivänä rannikolla.

Mount Isa

Maanantaiaamuna nukuin vaihteeksi pitkään. En ottanut Mount Isan suhteen kummemmin stressiä, koska en ajatellut kaupungissa olevan paljon nähtävää, mikä osoittautui jokseenkin oikeaksi. Kävin ensin katsomassa ”city lookoutin” eli jonkinlaisen näköalatasanteen, jonka pitäisi olla hieno varsinkin auringon laskiessa. Illalla sinne siis uudestaan. Kiertelin vähän kaupungilla ja tein tarpeellisia ostoksia. Löysin mm. juustohöylän 27 sentillä! Mulla on aina sellainen isohko ”cooler bag” mukana, jossa on mun kaikki ruuat. Pidän siellä sitten vähän astioitakin mukana, kun noilla bussimatkoilla monesti pysähdytään levähdyspaikoilla.

Ystäväni Tarleena oli kertonut, että kaupungissa asuu suomalainen Irja. Tartuin tuumasta toimeen ja kävin soittamassa Irjan ovikelloa. Sieltä hän avasi ja oli kovin mielissään suomalaisesta vieraasta. Hän oli tehnyt karjalanpiirakoita ja leiponut pullaa. Sain myös pitkästä aikaa suomalaista kahvia. Mä olin jo aivan unohtanut miltä se maistuu. ”Sen siitä saa kun tätä paikallista tiskivettä juo tarpeeksi kauan”, totesi Irja! Jutusteltiin Irjan kanssa pari tuntia niitä näitä ja sitten suuntasinkin jo takaisin hostellille. Kävin katsomassa sen kehutun auringonlaskun siellä näköalatasanteella. Ei se niin hieno ollut.

Tiistaina oli edessä vielä yksi lähes kokonainen päivä Mount Isassa, sillä bussi kohti Katherinea ei lähtisi ennen puolta kahdeksaa. Kävin katsastamassa aamulla matkaopaskirjan hehkuttaman museon. Se oli varsin mielenkiintoinen, sillä se kertoi kaupungin historian. Kaupunki on siis syntynyt 1920-luvun lopussa kuparikaivoksen ympärille. Mielenkiintoista oli se, että Mount Isassa oli 1950-luvulla Australian suurin suomalaisyhteisö. Kaupungin 20,000 asukkaasta 1500 oli suomalaisia.

Museon yhteyteen oli myös rakennettu pieni ”fossiilikeskus”. Tämä osa Australiaa on maailman fossiilirikkainta. Mm. Dinosaurukset ovat aikanaan asuttaneet näitä seutuja. Fossiilikeskus oli ihan mielenkiintoinen, mutta aika pieni. Näyttely koostui lähinnä sukupuuttoon kuolleista eläinlajeista, joista tutkijat olivat fossiililöydösten perusteella tehneet näköiskappaleita.

Kiinnostuin tuosta Mount Isan suomalaisyhteisöstä kyllä aika lailla. Muistin Irjan kertoneen, että kaupungissa on paljon suomalaisia, mutta monet ovat jo nukkuneet pois. Lähdin ihan mielenkiinnosta käymään paikallisella hautausmaalla. Siellä oli suomenkielisiä hautakiviä, joissain oli täysiä värssyjä suomeksi. Ehkäpä hämmästyttävin löydös oli erään miehen hautakivessä näkynyt syntymäkunta, Kortesjärvi. Sukunimikin oli aika tuttu.

Lähdin takaisin hostellille vielä makoilemaan uima-altaalle joksikin aikaa. Piti valmistaa aikainen illallinen bussimatkan takia. Huomatkaa, että australialaiseen tapaan en yleensä syö ennen iltaseitsemää! Tapasin siinä sivussa vielä hostellissa asuvan suomalaisen pojan. Harmi kun ei aikaisemmin törmätty!

Edessä oli siis 17 tunnin bussimatka lähes 1300 kilometrin päähän Katherineen. Matka koostui kahdesta osasta: Mount Isasta Tennant Creekiin ja sieltä eteenpäin Katherineen. Vaihtoaika oli 2:50-3:15, joka ei ottanut huomioon Queenslandin ja Pohjois-Territorion välistä hassua, puolen tunnin aikaeroa.

31.8.-1.9. Katherine

Keskviikkoaamu alkoi hiljalleen valjeta aavikolla, kun ensimmäistä kertaa heräsin bussissa. Siinä sitten vielä torkuin pari tuntia, kunnes pysähdyttiin ensimmäistä kertaa pariksikymmeneksi minuutiksi. Sen jälkeen ei uni enää tullut ja keskityinkin vain musiikin kuunteluun ja kirjaani.

Katherine River

Katherineen saavuttiin vähän ennen puoltapäivää. Jostain syystä bussikuski ei antanut mun laukkua sieltä ”ruumasta” vaan lähti vaan ajaen pois ja huusi perään, että tulee takaisin puolen tunnin päästä. Yritin kyllä sanoa hänelle, että mun laukku on siellä, mutta oli kuin seinille puhuisi. En kyllä ajatellut pitkät housut jalassa jäädä siihen pysäkillekään notkumaan siksi ajaksi vaan lähdin sitten kirjautumaan hostellille ja tulin takaisin hakemaan rinkkaa. Siinä sitten totesin hänelle, että mun laukku on edelleen tuolla, johon hän totesi, että senkus haet sen sieltä. Olipas hyvää palvelua. Kuski vielä jatkoi vähän syyttävään sävyyn, että sinun pitäisi kertoa jos haluat laukkusi takaisin. Tähän sitten totesin, että kyllähän mä yritin, mutta sulla tuntui olevan kiire ja lähdin pois. Ihme tyyppi.

Pikaisen silmäyksen perusteella Katherinella oli mulle tuskin mitään tarjottavaa. Kansallispuistokin oli sen verran pitkän bussimatkan päässä, että en jaksanut vaivautua sinne asti. Kävin ensin kaupassa ja sitten menin loppupäiväksi lokoilemaan altaalle. Lämpöä oli kolmisenkymmentä astetta.

Torstaina mulla oli aikaa vain ihan vähän aamulla ennen kuin bussi kohti Kununurraa lähti. Kävin kiertämässä Katherinen keskustaa, mutta eipä siellä ollut mitään. Aboriginaaliväestö oli aika edustettua täälläpäin. Näin minulle oli jo Sydneyssäkin kerrottu. Se tuo tietenkin oman lisänsä tunnelmaan, joka täälläpäin on.

Bussi kohti Länsi-Australiaa lähti puolenpäivän jälkeen. Meinasin myöhästyä, koska luulin sen lähtevän samasta paikasta, minne Darwiniin menossa ollut bussi oli mut eilen jättänyt. Eipä suinkaan, vaan se lähtikin sen pienen rakennuksen takaa, jonka eteen mut oli jätetty. Onneksi kävin kysymässä ajoissa, että missä bussi viipyy. Muuten olisin joutunut viettämään Katherinessa vielä yhden päivän, ja sitähän mä en olisi halunnut.

Matka kesti noin kuusi tuntia. Koska Pohjois-Territorion ja Länsi-Australian välinen aikaero on puolitoista tuntia, ei matka kestänyt ”ajallisesti” kuin neljä ja puoli tuntia. Katherinen ja Kununurran välillä ei ollut oikeastaan mitään. Alkumatkasta maisema oli pitkälti eukalyptuspuumetsää, mutta se muuttui aavikkomaisemmaksi mitä lännemmäksi mentiin. Mukaan tulivat myös korkeat hiekkakivestä koostuvat punaruskeat vuoret.

Kununurra sijaitsee aivan Länsi-Australian rajan tuntumassa. Osavaltioon saavuttaessa oli luvassa karanteeni. Toisin sanoen, mikäli oli mukana hedelmiä tai vihanneksia, oli ne luovutettava. En tiedä mistä tämä käytäntö johtuu, mutta käsittääkseni Länsi-Australian luonto ei ole yhtä vahingoittunutta uudisasuttajien jäljiltä ja sitä halutaan keinolla millä hyvänsä suojella kaikelta ulkopuoliselta. Hyvänä esimerkkinä eräs sammakkolaji (Cane Toad), joille on omia pieniä laatikoita, minne elävät ja kuolleet yksilöt voi hävittää.

Saturday August 27^th Townsville

The Strand

It was pretty tough in the night bus. I found it hard to sleep, as it was quite hot inside the bus. It’s very hard to know in Australia what type of clothes to wear. Sometimes it’s warm, even hot and sometimes it gets cold, especially if it’s windy. Of course, I thought it would be smart to wear something warm for the bus, because it was an overnight service. Well, the driver didn’t turn the AC on so it was quite warm inside after all.

The bus arrived in Townsville at 5.20 the next morning. You can just imagine how refreshed I was feeling at that point. I hung out at the bus station until the sunrise and started then making my way to the hostel. Tarleena had given me a hint about a good place and I must say it was a very pleasant hostel to stay at. In general, you can’t check in before noon, but they let me come in already after 8 am for breakfast and check in at 10. After a two-hour nap I started feeling much more energetic. Then it was time to see what Townsville had to offer.

Townsville

The city wasn’t that big, approximately 160,000 people are living there. Near the city centre, there is a little mountain, which it is possible to walk onto. Naturally I decided to go and check out the view. The weather was quite hot and sweated so much when making my way up. It was worth it after you were able to see the nice view over the city and Magnetic Island, which is located out at see in front of the city. I didn’t 

have the time to do Magnetic Island this time. It would have cost me another 100-150 dollars. Plus, I’ve seen plenty of islands on the East Coast already. I can’t say I wasn’t tempted to see the densest wild koala population in Australia, maybe next time.

 After a while at the lookout, I decided to go back down and check out the Strand, a 2-kilometre beach next to the centre of the city. I also did a little walking tour in the city centre. There wasn’t that much to see, especially because all the shops close at 5.30 on Saturday nights. I really did like the architecture in the city. The houses look so much different as compared to the ones in Cairns or Brisbane.

August 28^th-30^th Mount Isa

A 900-kilometre or 12-hour bus ride would the most out of the next day. My final destination would be Mount Isa, a mining town located in the middle of the Australian outback. The bus departed already at 7 am so I had to be up very early. I skipped breakfast and made a couple of strawberry jam sandwiches to the bus. I really have learned how to eat like a real Aussie here! Jam and Nutella are also very easy to take with, as you don’t really have to store them in a cool place.

The scenery started getting much less fertile as soon as we started driving inlands. First the trees disappeared and then, after two hours of sleeping, there were not too many small bushes either. It looked like we had come to a desert. Every now and then you could see a tree or a bush surrounded by red, rocky soil. At times we would drive over a small hill, but mostly the road was straight as long as your eyes could see it. There was very little traffic, most of which was road trains, i.e. trucks that have 3-6 carriages attached to them.

On the way, we made a couple of stops in small towns, such as Hughenden, Julia Creek and Cloncurry. The distance between the towns was more than 100 kilometres and in between there was absolutely nothing. Every once in a while you could see a lonely farm far away from the road as well as cattle resting and eating under the trees.

The bus arrived in Mount Isa according to the schedule at 7 pm. Luckily, the hostel was just a short walk from the bus stop. Also, at the moment, I’m about 1000 kilometres inland from Townsville and still in the same time zone. It was easy to notice, as the sunset came about 90 minutes later.

On Monday morning I slept in. I didn’t think there was too much to see in Mount Isa so I thought it would be better just to take it easy. My assumption proved correct. I first checked out the city lookout, which is supposed to be very pretty during sunset. I would visit that again during the night. I made a little walking tour in the city as well as some shopping. I had a

Mount Isa

 bargain: a cheese slicer for 27 cents! I do carry a big cooler bag with me, which contains all my food. I also keep some plates, cutlery etc. in it, as the buses often stop at picnic areas for food.

My friend Tarleena had told me that a Finnish woman called Irja lives in the city and I should visit her. Of course I did. I found her house easily and rang the doorbell. She answered quickly and was very happy about a visitor from Finland. She had made some Karelian pastries and pulla. She also had some Finnish coffee that she made for both of us. Man I had forgotten how good that was again! “That’s what you get for drinking the Australian dishwater for so long” she yelled. We talked for about two hours about my travels and how she ended up coming to Australia. After that I just walked back to the hostel. I also went to see the sunset at the lookout again. To be honest, it wasn’t that pretty.

Tuesday was my last day in Mount Isa. The bust to Katherine would depart at 7.30 that evening. I ready something about a museum in Lonely Planet so I wanted to check that out. It was pretty interesting, as it was all about how the city was founded around a newly discovered copper mine at the end of the 1920s. Even more interesting was to find out that during the 50s Mount Isa was the home of th

e largest Finnish community in Australia. Out of the 20,000 people that lived there, 1,500 were Finnish.

There was a small fossil centre attached to the museum. This part of Australia is the most fossil-rich in the whole world. For example, dinosaurs were once living on these grounds. The fossil centre was quite interesting as well, although I thought it would be a bit bigger. The exhibition only showed extinct Australian species, whose appearance the scientist had tried to mimic based on the fossil findings.

I must admit I became very interested in the Finnish community in Mount Isa. I remembered that Irja told me there used to be more Finns in town but many of them had already passed away. Simply out of curiosity I decided to find the cemetery in town. There were many Finnish gravestones. Some of them even included complete psalms in Finnish. Maybe the most amazing of them was the one that had a man’s name and the place of birth near my own hometown in Finland. The surname was also very familiar.

After a while I started walking back to the hostel to relax by the pool for a while. I had to prepare an early dinner because of the upcoming bus ride. Please notice that like other Australians I tend not to eat before 7 pm. I met a Finnish guy when eating my dinner. Such a shame I didn’t meet him earlier.

So, now, ahead of me was a 17-hour bus ride to Katherine, which would be nearly 1300 kilometres in length. The trip comprised of two parts: from Mount Isa to Tennant Creek and from Tennant Creek to Katherine. The stopover in Tennant Creek would last from 2.50 am to 3.15, which didn’t take into account the funny, half an hour time difference between Queensland and Northern Territory.

August 31^st-September 1^st Katherine

Wednesday morning started to slowly sawn over the desert when I first time woke up. I decided it was too early for me so I took another nap for about two hours and woke up again when we came to our first meal break of the day. After that it was hard to fall asleep again so I just decided to listen to some music and continue reading a book I’d been reading for a while.

Katherine River

We arrived in Katherine right before noon. For some reason the driver didn’t take my backpack out of the bus, although he was supposed to. Instead, he closed the door and drove away although I was trying to yell to him that he forgot my bag. He’d be back in half an hour. I decided to just go to my hostel and check in because I was wearing my sweat pants and it was so much hotter in Katherine. As I came back I just kindly noted that my bag is still in the “trunk” of the bus and I’d like it back. He replied and told me I should get it myself. What kind of service is this? He added that I should have told him if I wanted it back. After I took the backpack from the back of the “trunk” I smiled and said: “I was trying but you were too busy to listen to me”. What a weird guy he was!

After casting a quick glimpse over the town I figured Katherine might not have too much to offer me. The national park was located so much outside the city I didn’t feel like catching another bus. I went shopping first and then hanging out at the pool for the rest of the day. The weather was perfect and a bit more than 30 degrees.

On Thursday morning I only had a couple of hours to discover Katherine before my Kununurra-bound bus would leave. I made a little walking tour around central Katherine but I can’t say there was much to see. The Aborigines are fairly well represented in this part of Australia, which wasn’t easy to see. Of course that creates its own, exotic twist.

The bust left right after noon. I nearly missed because I didn’t realize it wouldn’t leave from the same spot at which the Darwin-bound bus left me the day before. Not at all, it was actually departing from the other side of the same building. Thank God I decided to go and ask the staff, otherwise I would really have missed it and would have had to spend another night in Katherine. No thank you.

The trip took about six hours. Because the time difference between Western Australia and Northern Territory is one and a half hours it only took “timewise” 4 and a half hours. There was almost nothing between Katherine and Kununurra. In the beginning you could see a eucalyptus forest, but that changed fast into a nearly desert-like landscape the more towards the west we drove. Soon that scenery was accompanied by high, red and brown sandstone mountains.

Kununurra is located very close to the border between WA and NT. We faced a quarantine before entering the state. Everyone with fruits or vegetables had to give them to the quarantine officer for disposal. I’m not sure why this has to be done, but I think the Western Australian nature is less affected by the fauna brought with the European settlers and thus they want to make sure it stays that why. Bringing fruits or vegetables might introduce foreign pests into the ecosystem. A good example is the Cane Toad: there are small boxes in some spots where you can return all the Cane Toads found wild in the nature.