Coral Bay, Perth & Margaret River

9.-11. joulukuuta Coral Bay

Coral Bay

Paikalliset kaverini Demmo ja Ania tulivat saattamaan mua bussipysäkille. Bussi ei tällä kertaa ollut yhtä paljon myöhässä silloin kuin Marian kanssa tultiin Broomesta. Silti piti odotella vähän yli tunti, että päästiin lähtemään. Karrathasta lähtiessä oli jo pimeää. Mä olin tosi väsynyt, koska olin juossut pää kolmantena jalkana koko päivän ja niinpä sitten torkahtelin koko kuusituntisen matkan Coral Bayhin.

Seuraavana aamuna heräsinkin jo sitten aurinkoisesta Coral Baysta. Ranta siellä oli ihan mieletön! En oo eläissäni nähnyt niin turkoosia vettä. Tein ihan pienen kävelylenkin rannalle ja sen jälkeen vähän ruokaostoksia. Bussista jäi myös muutama muu tyyppi pois samaan aikaan mun kanssa ja he olivat myös samassa huoneessa mun kanssa. Törmäsin heihin kaupassa, vaihdettiin pari sanaa ja päätettiin mennä kaikki yhdessä rannalle.

Coral Bay on kuuluisa lähinnä Ningaloon koralliriutan takia. Periaatteessa paikka on kuin mikä tahansa pienempi turistikohde itärannikolla Ison koralliriutan kupeessa. Jotkut kuitenkin ovat sitä mieltä, että riutta on paljon parempi täällä lännessä. Kaupunki (tai pikemminkin kylä) itsessään ei ole mikään turistirysä saati sitten kehityksen kehto. Hostellin suihkuvesikin on suolaista, sillä se tulee suoraan merestä. Ehkäpä suurin ero itärannikon välillä oli se, että täällä pystyit itse mennä vuokraamaan snorkkelin ja uimaan sen kanssa 50-100 metriä rannasta ja olit keskellä riuttaa. Riutta oli täällä todellakin erilainen: koskemattomampi, mutta ehkä vähän värittömämpi ja merenelävien suhteen köyhempi.

Snappers

Puhuttiin Olivierin ja Sabrinan, että varattaisiin sellainen järjestetty retki, jonka kautta päästäisiin veneellä kauemmaksi riutalle snorklaamaan. Matkanjärjestäjiä oli paljon, mutta koska nyt ei ollut sesonkiaika niin monet mainostetut retket eivät kuitenkaan toteudu, koska on yksinkertaisesti liian vähän osallistujia. Me päätimme odottaa seuraavaan aamuun ja kokeilla onneamme uudelleen. Meillä kävi tuuri, koska kilpikonna –retki, jota olimme jo edellispäivänä katselleet toteutui!

 

Vene vei meidät ensin ihan lähellä rantaa, jossa saatiin snorklata noin tunnin verran. Olivier, ranskalainen kaverini, näki yhden kilpikonnan ja näytti sen mullekin. Oli aika veikeää! Kilpikonnat on luonnonvaraisena aika paljon isompia kuin ne joita näkee Suomessa akvaariossa. Minä ja Sabrina oltiin molemmat ostettu kertakäyttökamerat veden alle. Niillä saikin ihan mukavasti otettua kuvia. Seuraavaksi päästiin ”Turtle Sanctuary” –nimiseen paikkaan. Sillä alueella riuttaa oli paljon kilpikonnia. Veteen asti meitä ei päästetty, mutta niitä pystyi nähdä veneen kannelta kun ne tulivat pintaan haukkaamaan happea.

Lopulta snorklattiin vielä toistamiseen. Tällä kerralla korallit olivat erittäin kauniita ja värikkäitä, kun taas kaloja, kilpikonnia yms. oli paljon vähemmän. Sen jälkeen päivä oli lopuillaan. Kun päästiin takaisin laituriin, nähtiin vielä yksi kilpikonna rantavedessä uimassa. Sain siitä oikein hyviä kuvia. Mun päivä oli virallisesti onnistunut!

Kaikki oli tosi nälkäisiä pitkän retken jälkeen niinpä mentiin yhdessä kebabille. Sen jälkeen oltiinkin taas niin väsyneitä, että mentiin vielä rannalle makoilemaan. Illaksi oli suunnitelmissa ostaa kaupasta viiniä, salakuljettaa se hostelliin ja juoda sitä burritoiden kanssa. Mulla lähtisi bussi Perthiin myöhään sinä iltana. Pysyttiin kaikki hereillä kello 1:een asti. Sen jälkeen olikin helppo nukkua täynnä olevasta bussista huolimatta. Kokonaisuudessaan taisin nukkua noin 10 tuntia koko 16 tunnin matkasta, jos en jopa enemmänkin. Ei ollut mitenkään erityisen mukava matka, mutta nopeasti se ainakin meni.

 

Bussi oli täynnä aina Carnarvoniin asti, jonka jälkeen onnistuin saamaan itselleni kaksi paikkaa ja nukkumaan vähän mukavammin. Aamulla maisema oli muuttunut sen verran, että aavikon ja pienen puskien sijaan siellä täällä näkyi puita. Aamiaisen jälkeen seuraava pysäkki oli Geraldtonissa, joka on n. 350 km pohjoiseen Perthistä. Tässä vaiheessa vihreä metsämaisema oli tullut taas mukaan kuvioihin. Se oli aika hassua, koska viimeiset kolme kuukautta oli mun osalta vierähtäneet aavikolla.

Perthiin saavuttiin vain 30 minuuttia myöhässä. Mä olin silti tosi väsynyt, vaikka olin nukkunut melkein koko matkan. Jotta pääsin hostellille keskustaan, mun oli vielä otettava juna. Hostellit oli melko täysiä tähän aikaan vuodesta ja olinkin ollut vähän huolestunut bussissa, että onnistuisinko löytämään mitään. Hostelli, jonka löysin, oli ihan keskusaseman vieressä. Olin siis tyytyväinen.

Sää Perthissä ei ollut todellakaan niin hyvä kuin Coral Bayssa. Oli pilvistä ja silloin tällöin ripotteli vettä. Mä kävin vain syömässä jotain pikaisesti ulkona. En jaksanut olla kovin myöhään hereillä. Olin aika väsynyt kaikesta siitä matkustamisesta. Meninpä siis nukkumaan.

12.-18. joulukuuta Perth & Margaret River

Maanantaina sää ei ollut sen parempi. Oli edelleen pilvistä, mutta ei sentään satanut. Aamupalan jälkeen suuntasin heti ulos ja tein pienen kävelylenkin, jonka löysin Lonelyt Planetista (matkaopas). Perthistä ei ollut kovinkaan paljon näkemistä itsessään. Kävelyreitti kattoi tärkeimmät nähtävyydet: kaupungintalon, King ja Murray Streetin ja Kings Park, yhen kaupungin suurimmista puistoista, josta on upea näköala kaupungin ylle. Mulla meni muutama tunti kävellessä tuota reittiä. Lopuksi alkoi taas sataa ja se kesti koko yön.

Perth oli aika mielenkiintoinen kaupunki. Ei ollut kovin vaikea kertoa, että se ei ollut kovinkaan vanha, vaikkakin ”vanhaa ”oli silti paljon näkyvillä. Tietynlaista 1800-luvun arkkitehtuuria oli paljon näkyvillä yhä edelleen ja sitä selvästi käytettiin uudisrakentamisessa. Perth ei ollut oikeastaan ollenkaan Sydneyn tai Brisbanen kaltainen, enemmänkin Aucklandin tai Wellingtonin. Kaupunkisuunnittelu oli yhtä organisoitua ja joka puolella oli vihreitä alueita. Sydney on Perthiin verrattuna kuin hämähäkin seitti. Kaikki kadut on rakennettu vanhojen ”hevosreittien” päälle ja ne luikertelevat kukkulalta toiselle.

Perthin esikaupungit olivat jopa niin siistejä ja järjestelmällisiä, että yhdessä vaiheessa musta tuntui, että olin takaisin Helsingissä. Sää oli pilvinen, hieman kostea ja lämmin eli kuin mikä tahansa kesäpäivä Suomessa. Kuitenkaan talot, puut tai muu kasvusto ei näyttänyt samalta kuin Suomessa, mikä taas lähinnä muistutti Washington DC:stä. Kaikesta samankaltaisuudesta huolimatta Perthissä oli jotain omalaatuista. Kaupungissa on painotettu paljon australialaisuutta. Siellä täällä näkyy esimerkiksi kengurupatsaita, joita ei Sydneyssä pahemmin näe. Myös aboriginaaliväestö on paremmin edustettuna Perthissä.

 

Tiistaina mun oli pakko järjestellä Sydneytä sekä mun ja Olivierin tulevaa Margaret Riverin reissua varten vähän asioita. Mun oli tarkoitus mennä Sydneyyn junalla ja ajattelinkin, että juna-asema on varmaankin paras paikka ostaa liput. Näin ei kuitenkaan ollut vaan mut neuvottiin takaisin kaupunkiin. En ottanut kuitenkaan junaa takaisin vaan päätin tehdä toistamiseen pienen kävelylenkin Mount Lawleyn ja East Perthin kautta.

Murray Street

Kun pääsin takaisin kaupunkiin, suuntasin heti turistineuvontaan ostamaan junalippua, missä mulle kerrottiin, että juna on täysi. Hienoa. Tämä mukavasti muutti loppuviikon suunnitelmia. Lähdin siltä seisomalta takaisin hostellille varaamaan lentolippuja Sydneyyn. Joulu oli kuitenkin tulossa ja silloin todella kallista lentää! Virgin Australialla oli sunnuntaille lippu hintaan 395 dollaria ja ostin sen. Loppujen lopuksi se oli vain 15 dollaria kalliimpi kuin junalippu. Harmittaa vain se, että en nyt sitten ihan saanut kierrettyä Australiaa ympäri maata pitkin. Pitää varmaan keksiä jotain muuta sitten vielä syksylle (Euroopan keväälle). Kuitenkin oli ihan kiva mennä takaisin Sydneyyn jo vähän odotettua aikaisemmin, olihan mulla siellä jo Laurien huone odottamassa.

Scarborough Beach

Keskiviikko oli sään suhteen paljon parempi. Aurinko paistoi ja lämpötilakin oli yli 25 astetta. Otin bussin Scarborough Beachille. Se ei ollut ihan niin erikoinen kuin olin ajatellut. Viivyin hetken ja suuntasin takaisin kaupungille. Tajusin, että Museum of Western Australia oli turisteille ilmainen ja päätin käydä vielä tsekkaamassa sen.

Olivier saapui myös Coral Baysta sinä iltana. Me oltiin päätetty vuokrata auto kahdeksi päiväksi niin että ensimmäisenä päivänä ajettiin 300 km alas Margaret Riverille ja sieltä sitten seuravana päivänä noin 500 kilometriä ylöspäin Cervantesiin (eli 200 km Perthistä pohjoiseen) vierailemaan Pinnaclesin aavikolla. Siitä tulisi hauskaa!

Torstai-aamuna oli aikainen herätys. Jo kahdeksan maissa oltiin hakemassa kolmiovista Hundaytamme, joka juuri sopiva kahden päivän pikkuretkelle ja kahdelle ihmiselle. Perthistä oli liikenteen puolesta tosi helppo päästä ulos. Matkalla alaspäin tehtiin muutama pysähdys ja tsekkattiin pari nähtävyyttä. Syötiin aamiaista Mandurahissa, joka on noin tunnin ajomatkan päässä Perthistä ja toinen pysähdys tehtiin Bunburyssä, josta oli Margaret Riverille matkaa noin puolitoista tuntia. Margaret River on tunnettu viinitiloistaan ja niitä alkoi ilmestyä tien molemmin puolin noin 50 kilometriä ennen kaupunkia. Vaikka autolla oltiinkin liikkeellä niin tehtiin Olivierin kanssa stoppeja siellä täällä ja maisteltiin eri viinilaatuja; ilmaiseksi tietenkin. Mun mielestä se oli erittäin mielenkiintoista, olinhan mä jo baarimikkonakin suositellut asiakkaille eri viinejä ja tiesin niistä jotain.

Sää oli muuttunut taas sateiseksi. Tuntui taas siltä, että olisi Suomessa. Oli pilvistä ja kostean lämpöistä. Margaret Riverillä oli paria viikkoa aikaisemmin ollut vakava metsäpalo, jossa ihmiset olivat menettäneet kotejaan. Tuhoja oli helppo huomata; ensin oli vihreää ja sitten koko metsä muuttui täysin palaneeksi ja punaiseksi. Haju oli myös sen mukainen. Ilmeisestikin kyseessä oli valtion alullepanema metsäpalo, joka oli sitten jostain syystä levinnyt asutukseen. Australian luonto tarvitsee jokavuotisia metsäpaloja ja esimerkiksi eukalyptuspuut kykenevät selviämään niistä.

Viinimaistajaisten jälkeen löysimme kivan hostellin yöksi. Syötiin vielä ulkona illallista ja sen jälkeen mentiinkin nukkumaan.

Perjantai oli taas matkustuspäivä. Meidän piti lähteä aikaisin, jotta ehdittäisiin Cervantesiin ennen pimeän tuloa. Sää oli mitä parhain: aurinko paistoi ja taivas oli lähes pilvetön. Ajettiin samaa reittiä takaisin Perthiin ja sieltä edelleen ylös Cervantesiin. Vähän ennen kaupunkiin saapumista juututtiin ruuhkaan. Ajettiin todella hitaasti melkein 45 minuuttia ennen kuin päästiin jatkamaan normaalisti. Nyt oltiin sitten vähän jäljessä aikataulusta.

Pinnacles

Tehtiin päivän ensimmäinen pysähdys Joondalupissa, joka oli noin puoli tuntia Perthistä pohjoiseen. Syötiin nopea lounas ja sitten jatkettiin taas kohti pohjoista. Maisema vaihtui äkkiä vihreästä metsästä karuun pusikkoon. Jännän näköisiä ruohopalmuja kasvoi siellä täällä. Lähestyttiin jo Pinnaclesin aavikkoa.

Pinnaclesit ovat sellaisia kivimuodostelmia, jotka ovat aikojen saatossa syntyneet keskelle aavikkoa. Osa niistä on isompia ja korkeampia lohkareita, kun taas toiset ovat ihan pienen pieniä kivenpalasia. Oltiin ainakin oikeaan aikaan liikkeellä, koska loppupäivästä auringon laskiessa kivistä syntyy maahan pitkiä varjoja. Tehtiin suht nopea kävelyretki ”puiston” ympäri. Eipä siellä oikein muuta ollut nähtävää. Takaisintulomatkalla pysähdyttiin pariin otteeseen kuvaamaan ranta- ja aavikkomaisemaa.

Fremantle

Lauantai olikin meikäläisen viimeinen Perthissä. En ollut vielä käynyt kuuluisassa Fremantlen kaupungissa. Se oli ikään kuin Perthin ”Manly”: kaupunki kaupungin sisällä ja historiallisesti merkittävä, jonne kaikki tulivat rentoutumaan viikonloppuisin. Fremantle oli ensimmäinen paikka, jolla brittiläiset tekivät maihinnnousun Länsi-Australiassa.

Olivierin kanssa vielä illallistettiin kaupungilla. Mulla oli vielä jonkin verran pakkaamista jäljellä. Lento lähtisi seuraavana aamuna vähän ennen puolta päivää. Aikaero rannikoiden välillä on kesällä kolme tuntia. Koska lento itsessään kestää 4 tuntia, kuluu lentäessä siis käytännössä koko päivä, koska kello on Sydneyyn saavuttessa 7 tuntia enemmän. Sydneyssä olinkin tosi väsynyt, mutta oli todella kiva tulla takaisin!

December 9^th-11^th Coral Bay

Coral Bay

My friends Demmo and Ania came with me to the bus stop in Karratha to say goodbye. The bus wasn’t as late as last time I took it with Maria, but we still had to wait nearly an hour before it showed up. It was already dark when we left Karratha. I was tired from running around the whole day so I took a nap every now and then. It was a 6-hour trip down to Coral Bay.

Next morning I woke up in sunny Coral Bay. The beach was awesome! I have never seen water as turquoise in my life. I did a short walk on the beach and went to the supermarket to do some shopping. There were a few other backpackers in the bus that got off at Coral Bay, who also stayed in the same room with me. We started to talk and we all decided to go to the beach.

Coral Bay is mostly famous for the Ningaloo Reef, which offers similar type of activities as the Great Barrier Reef in the east. However, some people claim that the reef is much better here in the west. Also, Coral Bay is definitely less developed and commercial. The water in the showers is salty as it comes directly from the ocean. Different from the east was definitely that you could go and hire snorkel gear, swim around 50-100 meters from the beach and reach the reef. The reef was slightly different here; definitely more untouched, but then again, a little bit less colourful and busy in terms of the marine life.

Snappers

Olivier, Sabrina and I were also talking about going on an organized tour that would take us further away to better spots on the reef. There were all kinds of tour providers, but since it’s not the high seasons, most of the tours were not available. Many tours required a minimum number of people and no one were booked that night. We decided to wait until the next morning and try our luck then. Our wait was rewarded as there was one turtle/snorkelling tour going, which was exactly the one that we were most interested in.

The boat took us first to a nearby spot to do some snorkelling. Olivier, a French guy from our group spotted a big turtle and showed it to me as well. It was awesome! They are much bigger than you would expect. Me and Sabrina, another French girl, had bought underwater disposable cameras so I was able to get some good shots of the turtle. The tour took us next to a place called “turtle sanctuary”. It was a part of the reef that hosted plenty of turtles. You could see them coming to the surface to breath from time to time and man, some of them were huge.

Finally, we did another snorkle. This time the corals were amazing, but there were less fish, turtles etc. The day ended after that. As we got back to the dock, we got lucky. There was one turtle swimming very close to the shore and I was able to g

et some very good photos of it, when it came up to breathe. My day was officially made!

All of us were so hungry after spending a few hours at the sea that we had some kebab for lunch. Funnily enough, after eating everyone was so full and tired that we hit the beach for some time. Plan for the night was to buy some wine from the local bottle shop and smuggle it into the hostel and drink it with the burritos we were going to have. My bus towards Perth was due that night. We stayed up till late, namely the bus would depart at 1 am. Luckily enough, I was so tired that it was very easy to sleep. I think I slept probably 10 hours out of the 16 that the trip took! It wasn’t very comfortable, again, but at least I didn’t get bored.

The bus was full until Carnarvon, after which I was able to get two seats for myself and sleep a little bit more comfortably. In the morning, the scenery had started to change from complete desert towards something greener, but still not quite. After having breakfast, our next stop was at Geraldton, about 350 kms north of Perth. At that point, I could see trees and green grass again. I know it sounds very silly, but it was weird seeing something like that after living in a desert for three months.

We reached Perth only 30 minutes late. I was still tired, after sleeping for almost the whole trip. still needed to take a train to my hostel in the city. For a while during the trip, I had been quite worried I wouldn’t be able to arrange any kind of accommodation to myself. Perth seemed to be fairly “booked” allover the place. However, there was a few empty dorm rooms at this hostel very close to the train station.

The weather in Perth was a far cry from what it was in Coral Bay. It was cloudy and raining from time to time. I only went out to eat something. I didn’t manage to be up till very late as I was still tired from all the travelling. So I hit the bed.

December 12^th-18^th Perth & Margaret River

The weather on Monday morning wasn’t any better. It was still cloudy, but at least not raining. After having some breakfast I headed outside and decided to take a walking tour. There was a good one in Lonely Planet. After all there didn’t seem to be too much to see in Perth. The tour went through the most important sights in the city, Town Hall, King Street and Murray Street that is, to Kings Park, where you can catch a good view over the whole city. I did take me a few hours after all the complete the route. At last the rain started and it lasted well until the night.

Perth seemed like a very interesting city. You could definitely tell that it was much younger than any city I have ever been to. On the other hand, it was still “old”. Plenty of old style houses were preserved and some of that style was clearly maintained when building new houses. Instead of reminding me of Sydney or Brisbane, I felt like I was back to Auckland or Wellington in New Zealand. The city planning was similar: it seemed very organized and green. Sydney, for instance, seems to be such a mess. Many of the streets are built on old horse roads and they wander serpentine like from one hill to the other.

I think Perth was even that organized and well-planned in the suburbs that at one point I felt like I was back in Helsinki. The weather was cloudy, slightly warm and humid that it really seemed like Finnish summer. Then again, the surroundings that is trees, plants, houses etc., didn’t seem like Finland at all, which even reminded me of Washington, DC. Despite all of the resemblance, Perth still had something unique in it. I would still say it was the most Australian city in Australia. Many things that are peculiar to Australia are promoted within the city. You can’t really see kangaroo statues in the middle of Sydney or Brisbane or neither can you see too many Aboriginal people. That wasn’t the case in Perth, however.

 

On Tuesday I decided to arrange a few things for my travels back to Sydney and to Margaret River with Olivier, the French guy from Coral Bay. I had seen signs for the Indian Pacific train at East Perth station when I arrived so I thought that would be the place to get my tickets for the train. I was wrong. I was told to go back to the city to make the booking. Instead of taking the train back, I ended up walking through East Perth and Mount Lawley.

Murray Street

As I reached the city and tourist information centre, I was told that the train was fully booked. That really ruined my plan to travel around Australia. My only choice now was to book a flight and do it as fast as I could. Christmas was coming up and flights tend to get very expensive. I literally ran back to my hostel and checked out flights to Sydney. There was one on Virgin Australia for 395 dollars, which was definitely acceptable. After, all it was the same price as the train. Still, I felt a bit sad I couldn’t see all the beautiful scenery between Perth and Sydney. I will have to figure something out later on. Plus, the flight was already on Sunday so I would be arriving in Sydney three days before I expected.

Scarborough Beach

Wednesday was much better. The sun was shining and the temperature was getting higher. It was a very good day to hit the beach so I took the bus to Scarborough Beach. It wasn’t too special, more like any other beach I’ve seen in Australia. I stayed a while and went back to the city. I realized I still had one museum to check out, as it was free to enter.

Olivier also arrived in Perth from Coral Bay. We had decided to rent a car for two days beginning tomorrow morning. We would be visiting some wineries in Margaret River, which is about three hours down south from Perth and then the next day head back up about 5 hours to see the Pinnacles desert near Cervantes. It was going to be a fun trip!

On Thursday morning we had to get up early and pick up the car. It was a nice, small 3-door car, just perfect for two people and not too expensive. It was a very easy to drive in Perth and we managed to get out of the city quite fast. On our way to Margaret River we made a few stops to see some of the sights. We had breakfast in Mandurah, about an hour south of Perth and another stop in Bunbury, which is 90 minutes before Margaret River, which is know for its wineries. Although we were driving we still did some wine tasting, there were quite a few wineries on the road to Margaret River. I thought it was very interesting. After working as a bartender I had gotten some knowledge about wines and could further expand that by tasting some new varieties, for free!

 

The weather had turned bad again. It was cloudy, a bit rainy and not too warm, a little bit like Finland. Also, there had been some severe bush fires in Margaret River a few weeks earlier. Some people had lost their houses and you could clearly see some of the damage. First the scenery was all green and the next moment it was all red and, well, dead. The smell was very bad as well. Apparently it was a government controlled fire, which wasn’t that controlled after all. The ecosystem here in Australia demands regular bush fires.

After wine tasting, we found a nice hostel to stay at, had a dinner outside and went to bed.

Friday was another day of travelling. We had to leave Margaret River quite early, as Cervantes was located 5 hours north. The sun was shining again and there were barely any clouds in the sky. We had to take the same route all the way back to Pert and then continue up north. Right before arriving into the city, we hit the traffic jam and were driving very slowly for about 30-45 minutes. We were running late on our schedule.

The first stop we took was in Joondalup, about 30 minutes north of Perth. We had a quick lunch and continued further up towards Cervantes. The scenery changed quite fast: instead of gumtrees, it was all small bush with grass palms here and there. We were getting closer to the Pinnacles desert.

Pinnacles

The Pinnacles themselves were some sorts of rock formations in desert-like area. Some of them were taller and bigger than the others. Apparently late afternoon (the time we were visiting) was the best time to go, as you could see the shadows that the Pinnacles formed on the ground. We made a quick walking tour. There wasn’t really anything else to see. On our way back, we stopped at a beach and took pictures of the stunning scenery.

Fremantle

Saturday was my last day in Perth. I still hadn’t seen Fremantle, which I would call the “Manly of Perth”. It’s another city, although it’s still a part of Perth. It’s some type of a centre of the beach life and the place to go and relax during weekends for the Perthians. Fremantle has a long history. Apparently, it was the first landing place for the British in WA.

Olivier and I had our last dinner that night. I still had to do some packing as my flight would depart at 11.30 the next morning. Funny thing is that the time difference between the coasts is three hours during summer. The flight took 4 hours, but taken that Sydney is 3 hours ahead, the trip actually took me 7 hours to complete. I was tired, but at least it was very nice to be back in Sydney.

PS. Muistutuksena se, että kuvat saa klikkaamalla auki suurempina :)

            

Karratha

11. syyskuuta – 8. joulukuuta Karratha

Edellisestä kirjoituskerrasta on nyt kyllä sen verran pitkä aika, että on pakko pahoitella sitä näin ihan julkisesti. Syynä on valitettavasti se, että oon tehnyt erittäin lujasti töitä (parhaimmillaan 60-75 tuntia viikossa), että saisin jonkinmoisen matkakassan kasaan. Kirjoitan nyt koko tästä ajastani täällä Karrathassa ja toivottavasti tämä korvaa ne menetetyt postaukset, joita en ollu tällä välin ehtinyt kirjoittaa. Eli aloitetaanpa.

Ihan ensimmäiset mielikuvat Karrathasta oli paljon paremmat kuin olin ajatellut. Oli sunnuntaipäivä ja koko kaupunki vaikutta melko lailla vilkkaalta. Koko kaupungin keskeisin paikka tuntui olevan iso kauppakeskus, joka oli täynnä ihmisiä ja mitä erilaisimpia kauppoja. Joka puolella pystyi näkemään ilmoituksia työpaikoista. Itselle tuli ainakin sellainen tunne, että nyt olin tullut oikeaan paikkaan tienaamaan rahaa.

Toki kaupungissa on muutakin kuin tuo ostoskeskus, jonne ihmiset ajavat jopa 5-6 tunnin matkan päästä. Tuosta pitäisi jokaisen pystyä päättelemään kuinka keskellä ei mitään meikäläinen tällä hetkellä on. Joka tapauksessa kaupungissa on myös julkinen uima-allas tai jonkinlainen vesipuisto, joka on heti kauppakeskuksen vieressä. Keskustan alueelta löytyy myös muutama ravintola sekä kuntosali, joka on kuitenkin sen verran kallis, etten päätynyt ottamaan jäsenyyttä. Hyvä niin, koska en tosiaankaan olisi töiltäni ehtinyt.

Maisema kaupungin ympärillä ei ole turhan hehkeä. Siellä on täällä on matalia, puuttomia mäkiä. Maata peittää karun näköinen pusikko ja horisontissa voit nähdä turkoosin meren. Siinäpä se kaikessa lyhykäisyydessään. Kuvat kertonevat enemmän. Täällä on myös ranta, mutta se on noin 15 minuutin ajomatkan päästä kaupungissa. Mulla ei autoa ole eli eipä ole siellä pahemmin tullut käytyä. Ei sillä että siihenkään olisi alkuaikoina ollut turhan paljon aikaa.

Pari ensimmäistä yötä olin väliaikaismajoituksessa McDonaldsin puolesta. Maanantaina siirryin sitten heidän vuokraamaansa hostelliin. Työt alkoivat orientaation merkeissä heti tiistaina. ”Maccasin” työympäristä oli tosi mukava ja tunsin itseni tervetulleeksi. Oli myös tosi mukava tehdä töitä sekä asua samojen ihmisten kanssa. Yhteisöllisyys kunniaan. Suurin osa meistä oli reppureissaajia maailman eri kolkista. Itse taisin olla ainoa pohjoismaalainen, mutta kaupungissa on tosi iso virolaisvähemmistö.

Ensimmäisen päivän aikana minä ja muutama muu työkaveri tehtiin pieni retki läheiseen Dampierin kaupunkiin ja sieltä edelleen Hearson’s Coveen, missä voi nähdä kuuluisan ”Staircase to the moon” –ilmiön. Toisin sanoen laskuveden aikana kuu tulee niin lähelle horisonttia, että se heijastuu vedenpintaan, mikä sitten taas näyttää siltä kuin voisit kävellä vedessä olevia portaita pitkin kuuhun. Täällä ei tietenkään ole minkäänlaista julkista liikennettä. Päätimme suosiolla ottaa pienen kisan ja liftata. Se oli muuten yllättävän helppoa.

Karratha Beach

Ensimmäisestä viikosta lähtien mulle oli laitettu Mäkissä 6 työvuoroa viikkoa kohden vaihtelevasti aamu-, päivä- ja iltavuoroja. Työ itsessään oli aika hektistä ja alussa oli tosi paljon opettelemista. Kuukauden päivät meni opetellessa. Juurikin tuosta kiireestä pidin kuitenkin eniten, koska aika meni töissä tosi nopeasti.

Jo ennen kuin edes aloitin, mulle kerrottiin että Karrathassa on helppo saada toinen työ, jos mielii säästää matkakassan itselleen. Mulle myös luvattiin, että McDonaldsin vuoroja rukattaisiin sen verran, ettei toinen työ olisi senkään puolesta este. Toisella viikolla sain sovittua itselleni haastattelun Woolworthsille, joka on ikään kuin Australian S-Ryhmä. Veri vetää. Sain työpaikan iltakassana ja siitä lähtien viikottaiset työtunnit menivät yli 70:n. Ei ole varmaan vaikea kuvitella, että kiirettä piti: aamut menivät Mäkissä ja puolen tunnin tai tunnin tauon jälkeen aloitin vielä 5 tunnin vuoron kassalla. Olihan se raskasta, mutta palkkapäivänä hymyilytti.

Parin viikon jälkeen ystäväni Ania kertoi, että oli saanut työpaikan yhdestä hotellin ravintolasta tarjoilijana. Hän kertoi myös, että kyseinen paikka etsi lisää työntekijöitä ja olivat valmiita kouluttamaan potentiaaliset kandidaatit. Mä olin ajatellut kokeilevani jotain sellaista, mutta en todellakaan ajatellut, että olisin aikaisemman työkokemukseni perusteella sopiva. Ania otti mut mukaansa seuraavana päivänä ja niin sain uuden (kolmannen) työn. Lopetin kuitenkin sitten Woolworthissa, koska tarvitsin todellakin tuota kokemusta enemmän kuin kassaa. Sitähän mulla oli jo ihan tarpeeksi.

Kim, Ania & Mika

Seuraavat viikot oli taas työntäyteisiä. Mulla ei oikeasti ollut aikaa oikein millekään muulle. Vähän ennen mun synttäreitä ilma alkoi lämpenemään toden teolla ja mä tulin kipeäksi niin että mun oli ihan pakko ottaa pari (palkatonta) vapaapäivää töistä. Mun teoria on se, että se tosiaankin johtui siitä, että yht’äkkiä sisä- ja ulkolämpötilojen erot kasvo niin voimakkaasti. Sama tapahtui Amerikassa kaksi vuotta sitten. Täällä siis ilmastoidaan sisätilat aika voimakkaasti.

Flunssanpoikasesta huolimatta syntymäpäivä oli tosi mukava. Muutama kaveri tuli hostellille juhlistamaan ja pelattiin beer pongia ja vähän maisteltiin alkoholia. Yhdellä brittiläisellä tytöllä oli myös synttäri ja luonnollisesti juhlistettiin niitä sitten samalla. Loppuiltaa kohti ainoastaan minä, Ania ja Kim (toinen saksalainen tyttö) jaksettiin lähteä jatkoille Evolutioniin, paikalliseen yökerhoon, joka on muuten ainokainen koko Pilbaran alueella eli tuollaisen 700 kilometrin säteellä. Ihmiset ajavat mielellään 2.5 tuntia Porth Headlandista alas Karrathaan tullakseen vain Evolutioniin. Oli tosi kivat synttärit, ja tämä ei tosiaankaan ollut sarkasmia.

Honeymoon Cove, Point Samson

Samanlainen työtahti jatkui synttärijuhlien jälkeisellä viikolla. Rahaa tipahteli reilusti pankkitilille, mutta toisaalta tuntui, että ehkä nyt mennään työnteon äärirajoilla. Vielä pitäisi 5-6 viikkoa jaksaa ennen Karrathasta lähtöä. Mua onnisti kun juttelin omien esimiesteni kanssa ja heille sopi, että aloittaisin työt hotellilla täysipäiväisesti sekä muuttaisin heidän ”staff houseensa”. Se oli sen verran hyvä diili, että päätin lopettaa työt Mäkkärissä. Tästä on nyt ehkä noin kuukausi aikaa.

Tämä viimeinen kuukausia Karrathassa on ollut erilainen. Mulla on työnteon lisäksi ollut myös aikaa omalle itselleni vähän enemmän. Oon siis käynyt tekemässä jonkin verran pitkiä kävelyjä täällä Karrathassa sekä pari reissua kaupungin ulkopuolelle. Viime viikolla käytiin työporukalla läheisessä Point Samsonin pikkukaupungissa. Syötiin lounasta ja makoiltiin rannalla. Oli muuten meikäläisen ensimmäinen kerta, kun uin Intian Valtameressä.

Oli muuten aika veikeää lähteä ensimmäistä kertaa noiden vuorien toiselle puolelle yli kahden kuukauden jälkeen. Silloin kun tulin tänne, oli jo pimeä ja en ihan oikeasti tajunnut, että oon koko tämän ajan asunut keskellä aavikkoa. Se jotenkin konkretisoitui vasta tuossa pari viikkoa sitten. Ehkä ihan hyvä niin.

Sen jälkeen kun aloitin täyspäiväsesti All Seasonsissa niin mun työnkuva muuttui hieman. Entisen pelkän tarjoilemisen sijaan aloitin myös työt hotellin pihalla olevassa viinakaupassa ja iltaisin aloin tekemään tarjoilemisen sijaan baarimikon hommia, mistä todella nautin. Sydneyssä olisikin suunnitelmissa saada jotain samankaltaisia hommia ja miksei jopa Suomessakin kakkostyönä, kunhan tulen ensin täältä takaisin. Elämä ”staff housessa” ei ole paljon sen kummempaa kuin hostellissakaan. Kaikki on tosi mukavia ja aina löytyy joku, jonka kanssa turista, kokata illallista yms.

Kuten jo tuossa aikasemmin kirjoitin niin ilma on täällä ollut lämpenemään päin. Kesä on vihdoinkin saapunut ja lämpötilat kohoavat 30-35 asteen tienoille päivittäin. Paikalliset kertovat ettei tämä kuitenkaan ole vielä mitään verrattuna siihen, mitä on luvassa tammikuussa, kun lähestytään 50 asteen kelejä ja päivittäisiä sateita. Tähän mennessä olen vain kerran kokenut sateen täällä. Se oli lokakuussa ja edellisestä kerrasta oli kuulemma muutama kuukausi aikaa. Pienen kuuron sijasta sade kesti tuntikausia ja sen pystyi yöllä kuulla piiskaavan kattoa. Sade toi mukanaan myös ”ukkoskuuron”, joka myös kesti sen 6-7 tuntia yön yli. Tammikuussa alkaakin sitten ”cyclone season”. Sykloonit on hurrikaanien kaltaisia myrskyjä, mutta pyörivät eri suuntaan. Lämpö/kuumuus ei sinänsä haittaa mua, mutta toisaalta tuntuu mukavalta ajatukselta mennä nyt Sydneyyn, kun siellä on kerrankin siedettävämmät kelit!

Duunipaikan altaalta

Nyt on viimeiset päivät käsillä Karrathassa. Tänään on viimeinen työpäivä, jonka jälkeen juodaan porukalla muutamat drinksut hotellin baarissa, joka pidetään ihan mun kunniaksi pidempään auki. Huomenna sitten matka jatkuu Coral Bayn kautta Perthiin ja sieltä edelleen Sydneyyn joulun ja uuden vuoden viettoon. Kaikki tuntuvat ajattelevan, että lennän Sydneyyn, mutta ei, en todellakaan. Perthistä Sydneyyn on kerran viikossa junayhteys, joka vie noin kolme päivää. Saanpahan nähdä kaiken siltäkin väliltä ja se myös kivasti täydentää kierrokseni Australian ympäri.

Eipä tässä sinänsä muuta oikein ole. Edelleenkin nautin kovasti olostani täällä ja nyt on alkanut tuntua siltä, että tänne voisi tulla ihan pysyvämmässäkin mielessä, kunhan ensin on Suomessa käynyt koulut loppuun. Australiasta on tosiaankin tullut yksi mun suosikkikohteista ikinä ja toisaalta myös koti, ainakin nyt toistaiseksi.

September 11th-December 8th Karratha

It’s been way to long since my last post here. My apologies. I do feel bad for not having written anything, but I must defend myself and say that I have been working more than I ever could have imagined! This post is going to be a long one and it’ll

 hopefully make up all the unwritten posts from the last two months. So let the story begin.

My first impressions of Karratha were much better than I expected. It was a Sunday and the town (city) seemed busy. There were people everywhere in this shopping centre full of different shops. It looked like it wasn’t such a “shithole” as I was told it would be. Everywhere I could see signs of employment opportunities whether it was sales, wait staff or just labouring. I really had come to the right place, moneywise.

Of course there was other things than the shopping centre, where people will drive 5-6 hours to do shopping. That should give you an idea as to how middle of nowhere I am at the moment. Anycase, there was a nice public swimming pool right next to it, a few restaurants and even a gym, which, however, is way too expensive for my budget.

The landscape around the city isn’t too appealing. There are low hills here and there, but merely any trees. It’s all just bush and somewhere in the horizon you can see the sea. The pictures should speak for themselves. The beach is about a 15-minute drive from the city. I don’t have a car so I don’t go there. It’s as simple as that. Not that I would have had the time in the first place to do so.

The first two nights I stayed at temporary accommodation by McDonalds. I shifted in to the backpackers on Monday and did my orientation on Tuesday. The atmosphere at “Maccas” was friendly and welcoming. It was also nice that I was living with most of the people that I was working with. It was like one big family. Most of us were backpackers from all over the world. I reckon I was the only one from the Nordic, but I knew there was a few Estonians here.

 

On the night of my first day, me and a few other workmates made a tour to Dampier, a nearby city and then further up to Hearsons Cove to see “staircase to the moon”. It is a phenomenon during low tide that the moon makes a reflection on the water and forms something that can be seen as a staircase, hence the name. There was no public transportation back so we decided to take a race and hitchhike. That was much easier than we thought.

From the first week onwards, my roster was 6 days a week varying between morning, day and night shifts. The work was quite fast paced and involved plenty of learning in the beginning. It took a good month to get used to it. What I loved about it the most was that the time just flew when you were working. It was really that busy.

Karratha Beach

From the beginning I was told that it would be easy to find a second job in Karratha and that my roster could be adjusted so that I could easily have one. On my second week in Karratha I managed to arrange an interview at Woolworths, a national food retailer. I got a job as a night-time service cashier. At that time my weekly working hours exceeded 70 hours and you can just imagine how busy I was. I woke up early in the morning to work for Maccas, had a half-an-hour or and hour break in between and went for an additional 5 hours at Woolworths. Man that was tough, but you just forgot all of that on your payday.

After two weeks of working for Woolworths, my friend Ania told me that she had been given a job at a nearby hotel as a waitress. She also told me they would be looking for more people to join their team, even without any prior waiting experience. I had been thinking about doing something like that for a while, but didn’t think it would be possible for me as I did lack the experience in that area of hospitality. So I followed Ania to her work and they offered me a position. I was sad to leave Woolworths, but I really needed experience in the restaurant floor more than I did in the checkouts.

Kim, Ania & Mika

The next few weeks were still full of work. I didn’t really have time for much else. Right before my birthday, when it started to get much hotter than before, I caught a cold and had to take a few days off work. I think it really was because of the huge difference in temperature between inside and outside and my body adjusting to it. Same thing happened two years back in the States.

I still had a nice birthday party despite being slightly sick. I had a few people come over to the backpackers I was living in and we played some beer pong and drank, of course. Another British girl also had her birthday so we were celebrating all together. Towards the end of the night Ania, Kim (another German girl) and I shifted to Evolution’s, which is the only night club in the whole Pilbara, 700 km range. Even people from the “nearby” Port Headland (about 2.5 hours driving) travel there to go clubbing. It was a nice birthday all in all.

After my birthday I continued similar working pace. I was earning plenty of money, which was of course nice, but I also felt that I was working slightly too much. Still, it was another 5-6 weeks to go before I would leave Karratha. I had a talk with some of my managers at the All Seasons hotel and they offered me to work full-time and shift to the local staff house. It was quite a good deal so I decided to give up my job at McDonalds. That was about a month ago.

Honeymoon Cove, Point Samson

My last month here in Karratha has been different. I have had more time for myself, I have had the chance to do some sightseeing both in the nearby region and in the “city”. Last week my co-workers and I drove up to Point Samson, which is a nearby town located right next to a small beach. We had some lunch and hit the beach. That was also the first time ever for me to swim in the Indian Ocean.

It was quite weird to get out of the city for the first time after over two months. When I arrived in Karratha, it was already dark and I didn’t quite realize it until two weeks ago that I’m actually living in the middle of a desert. That’s only a good thing, I think.

Ever since I started working full-time for All Seasons, my job description has been slightly different. Not only did I work as a waiter, but I also worked in the bottleshop that is owned by the hotel and started doing bartering in the restaurant. I really enjoy the latter. I feel that it is something I want to keep on doing when I go back to Sydney and even Finland. Living in the staff house is not much different compared to the backpackers where I used to live during my Maccas times. People are very nice and most of the time there is someone to have a chat with, cook dinner with etc.

 

Like I wrote a few lines above, it is getting hotter and hotter all the time. Summer is finally here and the temperatures keep rising above 30-35 every single day. The locals tell me this is nothing compared to what is coming up in January and February. It is going to be more rain and above 40 degrees every single day. So far I’ve only witnessed one single rain during my whole stay here and man did it last long. The whole night I could hear it as well as see the lightings strike in the horizon. January is also the start of the cyclone seasons (like a hurricane, but winds blow into opposite direction). I really don’t mind the heat, but I feel I’m better off going back to Sydney now that the weather there is nearly as nice as here.

This is where I worked 

Today is one of my last days in Karratha. I’m going to finish work tomorrow and then on Thursday I’m off to Perth and then further to Sydney to spend Christmas and New Year’s. I’ll also be visiting Coral Bay on my way down. Most people think I’ll be flying across, but I’m planning on taking the train. I just want to see it all and that will also complete my trip around Australia.

Other than that, I still enjoy myself enormously here in Australia. I really think I might be back one day after I’ve finished my education in Finland. I feel that Australia now has a special place in my heart and that this is, in one way or the other, my home, for now.