Viimeisiä viedään / Last Days in NZ

Sunnuntai 24.4.

Tänään oli vuorossa jo reissun kolmas pidempi bussimatka. Tällä kertaa Queenstownista Franz Josefin jäätikölle, joka sijaitsee Eteläsaaren länsirannikolla noin 8 tunnin tai (uskokaa tai älkää) n. 500 kilometrin ajomatkan päässä. Matkan aikana oli luvassa runsaasti pysähdyksiä, mikä selittänee ajomatkalle varatun ajan.

Bussi lähti tapansa mukaan ajoissa. Tällä kertaa ei ollut niin täyttä, itse asiassa bussi oli lähes tyhjä. Sain takaosasta ikkunapaikan itselleni. Reitti noudatteli ensin samaa kaavaa kuin Queenstowniin tullessa, mutta noin puolen toista tunnin ajomatkan jälkeen käännyttiin länteen päin. Oli mutkia ja pitkiä suoria sekä kuivuneita tai puoliksi kuivia jokia, joita ei Suomessa lähes koskaan näe. Yleensä Pohjanmaalla nuo joet kun tuppaavat tulvimaan yli äyräiden.

Kun saavuttiin lähemmäs länsirannikkoa maisema muuttui kuin seinään. Oli vehreää; paljon saniaisia ja lehtipuita. Bussin reitti kulki kansallispuiston läpi. Tie oli kapea ja sillat yksikaistaisia. Maiseman peittivät vanhat, korkeat ja sammalpeitteiset puut sekä korkealta tippuvat isot ja pienet vesiputoukset. Välillä noustiin ylös vuorille, missä pystyi näkemään kuinka pilvet imaisivat vehreät vuorenhuiput sisäänsä. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt mitään moista.

Kuskimme John ja Richard (puolivälissä vaihdettiin) olivat mukavia ja pysäyttelivät valokuvauksellisiin paikkoihin. Näimme läheltä vesiputouksen, Wanaka ja Hawea järvet sekä länsirannikolle saavuttaessa pysähdyttiin yhdellä levähdyspaikalla, joka sijaitsi vähän korkeammalla rannasta. Sieltä pystyi nähdä kuinka aallot iski rannan kallioihin jylläävällä voimalla.

Franz Josefiin saavuttiin ajallaan kello 16. Tsekkasin itseni sisään hostelliin ja suuntasin tapani mukaan ulos. Suomalainen tyttö, Leenu, josta jo aikaisemmin mainitsin oli myös kaupungissa. Lähdettiin hänen kanssaan yhdessä katsastamaan jäätikkö. Jäätiköllehän ei siis pääse kävelemään ilman opastettua retkeä, mutta meille molemmille riitti, että saataisiin edes nähdä jäätikkö ennen pimeän tuloa.

Hyvin ehdittiin. Nähtiin jäätikön pää ja otettiin paljon kuvia. Sitten tulikin jo pimeä ja oli aika suunnata takaisin kylään. Jäätikkö siis sijaitsi noin 5 kilometrin matkan päästä kylästä. Sovittiin vielä, että käydään olusilla myöhemmin illalla. Huomenna olisi taas allekirjoittaneella vuorossa aikainen herätys ja muutaman tunnin bussimatka kohti Greymouthia, mistä sitten seuraavana päivänä junalla Uuden-Seelannin alppien yli kohti Christchurchia ja sieltä edelleen kohti Vanuatua ja Sydneytä muutaman päivän jälkeen.

Maanantai 25.4.

Maanantai: pyykkipäivä. Bussimatka Franz Josefista Greymouthiin sujui tapansa mukaan sujuvasti. Neljän tunnin matkalle oli ahdettu kaksi puolen tunnin mittaista pysähdystä. Toisin sanoen, koko homma olisi hoitunut kolmessa tunnissa ilman noita pysähdyksiä. Mulla oli vähän matkapahoinvointia, mutta onneksi istuin yhden taiwanilaisen tytön vieressä niin juteltiin lähes koko matka. Aurinko paistoi tosi lämpimästi ja sekin oli omiaan lisäämään pientä pahoinvointia. Positiivista oli kuitenkin, että ensimmäisen pysähdyksen aikana näin ihan oikean kengurun! Opossumiakin olisi päässyt syöttämään, mutta en vaivautunut.

Greymouth on pienen pieni kaupunki Uuden-Seelannin länsirannikolla. Mua vähän harmittaa, että tuhlaan täällä yhden päivän, koska menen huomenna vasta Christchurchiin. Bussi oli aikataulutettu niin, että kaikki matkustajat varmasti pääsevät siirtymään siitä junaan. Eli sinänsä turha keikka, mutta tulipahan tehtyä.

Koska on Pääsiäinen, eivät kaupat aukea ennen kello yhtä päivällä. Onneksi sentään silloin niin pääsin ostamaan itselleni pasta-ainekset ja sen jälkeen kokkailemaan hostellille. Ruuan päälle pieni lepo teki hyvää, sitten suihkuun ja lopuksi pesemään pyykkiä, että on varmasti puhtaita alusvaatteita Vanuatulle. Eli ei kuitenkaan ihan turha päivä. Saanpahan kerrankin ottaa ihan rennosti ja vielä asioita tehtyä. Mieluummin mä täällä pesen tuota pyykkiä kun siellä Vanuatulla. Musta tuntuu, että mä poltin poskipääni tuolla auringossa tänään. Täällä puolen palloa se on tosi polttava!

Tiistai 26.4.

Tämä päivä on ollut vähän sellaista odottamista vain. Aamulla odottelin, että pääsisin junaan ja junassa odottelin, että pääsisin perille. Yritin aamupäivällä kierrellä vähän Greymouthissa, mutta kaupungilla ei ollut mulle oikein mitään tarjottavaa.

Juna kohti Christchurchia lähti vähän myöhässä. Tapasin asemalla sen saman taiwanilaisen tytön, jonka olin tavannut bussissa eilen sekä joitain hänen opiskelukavereitaan. Lyöttäydyttiin kaikki yhteen ja jutusteltiin koko junamatka. Kyseessä oli ikään kuin “maisemajuna”. Jokaisen vaunun etuosassa oli pieni tila, jossa ei ollut ikkunoita ja jonne ihmiset pystyivät mennä ottamaan valokuvia.

Ylitimme Uuden-Seelannin alpit. Puolessa välissä matkaa alkoi siellä täällä näkyä lumihuippuisia vuoria. Oli kuitenkin sen verran pilvistä, että kaikkia huippuja ei suinkaan nähnyt. Yritin saada mahdollisimman paljon kuvia, mutta se oli vähän hankalaa liikkuvasta junasta, vaikka ikkuna ei ollutkaan esteenä tällä kertaa.

Tällä hetkellä olen Christchurchissa ja odottelen huomista lentoa Vanuatulle. Lentokenttä on tosi mukava. On paljon pitkiä ja tyhjiä penkkejä, joilla voi nukkua. Säätiedotus ei mitään überhyvää säätä ole Vanuatulle luvannut, mutta toivokaamme parasta.

Sunday April 24^th

Today was the time for one of the third longer bus rides of the trip. This time I would be traveling to Franz Josef glacier, which is situated on the West Coast of NZ about an 8 hour or (believe it or not) 500 kilometer ride from Queenstown. Plenty of short and longer breaks were scheduled for the trip, which explains the time used for the trip.

The bus left on time as usual. This time it wasn’t so packed, actually almost empty. I got a window seat at the back of the bus. For the first 90 minutes, the route was exactly same as coming from Christchurch, but then we headed west instead of east. There were plenty of steep turns and long straight strips with dry or nearly dry rivers, which we crossed. That is something that you don’t see in Finland. Usually the rivers are flooding.

As we got closer to the west coast, the scenery changed completely and all of a sudden. It was much greener; ferns and leaf trees. The route went through a national park. The road was narrow and the bridges only had one single lane. Ancient, tall trees as well as smaller and larger waterfalls dominated the scenery. At times we were up near the mountains, where you could see how the clouds sucked up the tops of mountains. I had never seen anything like that.

Our drivers John and Richard (they changed at halfway) were nice enough to stop at photographic places along the route. We were able to see a waterfall, Lake Hawea and Wanaka, and when entering the west coast area, we stopped by this beautiful view of the sea. You could see the massive waves hitting the rocks at the seashore.

We arrived at Franz Josef as scheduled at 4 pm. I checked in to my hostel and headed out as usually. The Finnish girl, Leenu, I had met earlier was also there so she and I decided to go and check out the glacier. People are not allowed to actually walk on the glacier without attending a guided tour so we were both happy just by the fact that we could see the glacier before dark.

We made it. We could see the end of the glacier and took loads of photos. Then it became dark and it was time for us to head back to the town. The glacier was located about 5 kilometers from the town. We decided to go out and grab a beer afterwards later at night. Tomorrow I’ll have another bus ride to Greymouth, where I’ll catch a train over the Southern Alps to Christchurch and continue further to Vanuatu and finally Syndey after a few days.

Monday April 25th

It was a four hour trip from Franz Josef to Greymouth. There were two 30 minute breaks included in that trip. In other words, we could have made the trip in 3 hours instead. I was feeling slightly carsick. Luckily I sat next to a girl from Taiwan so we chatted the whole trip. The sun was shining very brightly again, which also made me feel even sicker. The positive thing about the trip was that I saw the first even kangaroo during one of the breaks! You would also have had the opportunity to feed a possum, but I didn’t feel like it.

Greymouth is a small town on the west coast of New Zealand. I started thinking that I should have skipped this town and taken the train directly to Christchurch. The bus was scheduled so that it would have been possible. This stop is basically just waste of time, but can’t really undo it anymore.

Because it’s Easter, the shops won’t open before 1 pm. Luckily by then, since I could go and do some shopping and then cooking. I had pasta and tomato sauce for lunch. After that I had a little bit of rest, then took a shower and finally did my laundry so that I would have clean underwear for Vanuatu. Not a complete waste of time after all. For once I could just relax, do necessary things, which I wouldn’t want to do in Vanuatu. I also feel that I my cheeks are a bit sunburned. The sun is so hot on this side of the world!

Tuesday April 26^th

Waiting has been the theme of the day. In the morning I was waiting for the train to depart and on the train I was waiting for it to arrive. I did try to wander around Greymouth before the train left, but the town didn’t really have anything to offer.

The train was slightly late. I met the same girl from Taiwan, whom I sat next to on the bus yesterday. She was accompanied by a couple of her friends and they asked me to join them. We sat together the whole train ride and chatted. The train was a “scenic train” so it meant there was a small space without windows (basically outdoors) at the front of every carriage, where you could go and take pictures.

We crossed the Southern Alps. About halfway the trip you could start seeing the snow topped mountains. It was quite cloudy, though, so you couldn’t see that much. I tried to take as many photos as I could, but it was hard on the moving train, although there were no windows to block the view!

At the moment, I’m in Christchurch, waiting for my flight to Vanuatu tomorrow morning. The weather forecast hasn’t been that good, but we shall hope for the best!

Queenstown

Perjantai 22.4.

Lake Tekapo

Aamulla piti heräillä suht aikaisin. Kellon olin laittanut soittamaan 6.30. Bussi kohti Queenstownia lähti jo puoli yhdeksältä. Edessä oli 8 tunnin matka, joka sujui suht joutuisasti Liza Marklundin dekkarin parissa.

Maisemat olivat taas melko vaihtelevia. Välillä pujoteltiin pitkin vuoren rinteitä ja välillä taas ajettiin pitkään matalia alankoja, joita oli vuorijonojen välissä. Puoli välissä pysähdyttiin Lake Tekapolla lounastauolla. Mä en voi käsittää, että miten vesi voi täällä olla aina turkoosin väristä. Toista se on Suomessa, missä vesi on kyllä niin likaisen näköistä…

Queenstown muistuttaa mua jostain Alppikylästä. Täällä tuntuu olevan menoa ja meinikiä. Paljon on myös näkynyt turisteja, etenkin saksalaisia. Kävin pienellä kävelyllä tuolla keskustassa samalla kun kävin kaupassa. Hostelli on vähän kauempana kaikesta ihan tässä järven rannalla. Vuoret pystyy näkemään suoraan ikkunasta. Huomenna pitäisi sitten vähän lähteä taas patikoimaan. Mitään retkiä en viitsi tehdä, kun ovat sen verran kalliita. Kivaa rahastusta täällä!

Lauantai 23.4.

Tämä aamu oli yksi niistä harvoista tämän reissun aikana, etten herännyt kellon soittoon. Silti olin ylhäällä jo ennen yhdeksää, kun heräilin siihen, että huonekaverit checkasivat itsensä ulos. Ulkona hostellista olin kymmeneltä. Kävin iSitella (paikallinen infopiste) minkälaisia kävely/vaellusreittejä ympäristössä olisi. Loppujen lopuksi päädyin kävelemään yhden korkean rinteen huipulle. Yksi Queenstownin suosituimmista nähtävyyksistä, jonne pääsisi myös gondolihissillä. Paskat hisseistä, minähän kävelen.

Reitti oli tosi jyrkkä. Sain ottaa takin pois ja kääriä farkut ylös jo ensimmäisen viiden minuutin aikana, kun tuli niin hiki. Tuli heti sellainen olo, että alas en tätä reittiä pitkin tule. Sen verran liukkaita olivat ne kivet, joita pitkin hyppelin. Talot, joita näkyi aina silloin tällöin puiden välistä, alkoivat hiljalleen pienentyä ja noin tunnin kuluttua olinkin ylhäällä.

Ylhäällä oli ihan sairaan kylmä ja tuulista. Kaiken kukkuraksi alkoi vielä sataakin. Räpsin paljon kuvia, koska näkymä oli sen verran hieno, mutta ulkona en viihtynyt kovinkaan pitkään. En halunnut kastua, joten otin sitten sen gondolihissin alas. Fiksua.

Kello oli jo kahden, kun olin takaisin hostellilla. Tein vähän lounasta. Sadekin oli lakannut sopivasti, kun olin takaisin alhaalla. Silti oli sen verran kylmä, että oli pakko saada jotain lämmintä ruokaa. Lueskelin ruuan päälle vähän aamulla aloittamaani ruotsinkielistä dekkaria. Olihan se pakko kuitenkin lähteä vielä vähän kiertämään, täällä kun nyt oltiin.

Kävelin rantaa pitkin poispäin kaupungista ja löysin vielä pienen polun, jota pitkin kävelin noin puolisen tuntia. Polku päättyi pieneen kivaan poukamaan, josta sai otettu hienoja kuvia vuorista, jotka ympäröivät Lake Wakatipua. En viitsinyt lähteä kävelemään samaa reittiä takaisin vaan kävelin tällä kertaa tien vartta. Maisemat oli samanlaiset kuin Suomessa, mutta kuuset ja männyt oli paljon korkeampia, ja eihän Suomessa noita vuoriakaan ole, järviä kylläkin.

Nyt taas takaisin hostellilla. Ajattelin ottaa tämän illan tosi lunkisti. Tosin vähän houkuttelisi, kun kuulin että 10 eurolla pääsisi pubikierrokselle mukaan. 6 ilmaista drinkkiä ja sen jälkeen alennetut juomat puoleen yöhön. Huomenna pitää kuitenkin nousta jo tuossa kuuden jälkeen, että mä taidan skipata tällä kertaa. Jospa sitten Ausseissa viimeistään kävisi vähän viihteellä.

Friday April 22nd

Lake Tekapo

I had to wake up fairly early in the morning. I had set the alarm for 6.30. The bus towards Queenstown left at 8.30. It was an hour trip, which went quite smoothly as I was reading the newest novel by Liza Marklund.

The scenery was diverse. There were times we were climbing up a mountain and then taking a snake like road down again and there were times we were just driving straight for long periods of time along the basins between the mountains. Halfway we had a lunch break by Lake Tekapo. A very beautiful lake surrounded by mountains. I don’t get it, why is the water always turquoise here? In Finland, we have the ugliest lakes ever.

Queenstown reminds me of a small village by the 

Alps. It seems thought that there is a lot going on here. I’ve seen many tourists, especially Germans. I went for a short walk to the city while doing grocery shopping. The hostel is located a little further away from the town center near the lake shore. You can see the mountains when you look out of the window. Tomorrow I’m planning on doing a short hike for sightseeing. There are arranged trips as well, but they are so damn expensive…

Saturday April 23rd

This morning was one of the rare ones I hadn’t set my alarm clock. Nevertheless, I was up before nine, as many of my roommates were checking out in the morning. I was out already at ten. I went to the local iSite to look if there were any hiking tracks nearby. There were plenty and I decided to climb up a huge hill/mountain. It was one of Queenstown’s most visited attractions, where you could also take a gondola. Why bother, I walked (hiked) instead!

The route was extremely steep. I had to take off my jacket and wrap up my jeans after 5 minutes, since I was sweating so much. I almost immediately had the feeling that I didn’t want to use this route to come down. The rocks and cliffs were so slippery. After climbing for a while, the houses started to look much smaller and in about an hour I had come to the summit.

It was cold and windy at the top and it started raining. The scenery was breathtaking. I took a lot of photos, but didn’t want to stay longer because of the rain. I didn’t want to get wet, so I took the gondola down. How smart.

It was already 2 pm when I got back to the hostel. I had some lunch. Moreover, the rain had stopped immediately after I was back down. However, I was feeling so cold and hungry that I had to get something warm to eat. After eating I read this new Swedish novel for a while, which I had started in the morning. Although, I still decided to head back now that I was here.

I walked along the lake shore away from the city. I found a small track, which I followed for about half an hour. The track ended in a small bay, where I could take lots of very nice picture of the mountains surrounding Lake Wakatipu. I didn’t want to take the same route back so I walked alongside the road back to town. The scenery looked  very much like Finland, although the trees were much taller and there were mountains everywhere.

Now I’m back to the hostel again. I thought that I would take it easy tonight. I heard there’s a big party organized tonight, though. You could attend a pub crawl for 10 euros, where you could get 6 free drinks and the rest for discounted prices until midnight. Tomorrow I have to wake up around 6 am so I think I’ll pass this time. Maybe I could go out when I get back to Oz.

Kia Ora South Island!

Keskiviikko 20.4.

Yö oli suomeksi sanottuna perseestä. Oli kylmä, ikkunasta kävi hirveä veto, huone kaveri kuorsasi ihan sikakovaa ja kaiken kukkuraksi hostelli ei tarjonnut peittoa/huopaa yöpyjille vaan se piti löytyä itseltä. Harmi, kun jäi pussilakanat kotiin. No ei vaan, ajattelin kyllä jo Suomessa, että ehkä pitäisi ottaa makuupussi mukaan, mutta sitten tilan puutteen vuoksi päädyin ottamaan mun iki-ihanan Mauri Kunnas matkahuovan. No lämmitti se vähän. Tietenkin ensin olin pukenut päälleni t-paidan, collegepaidan, huppari ja takin sekä kollarit ja villasukat. Enkä edes valehtele.

Bussi kohti Kaikouraa lähti jo ennen kymmentä. Kävin kiertelemässä vähän alle tunnin ajan Pictonia. Ihan nätti kaupunki. Täälläkin oli vihreää, koska korkeat vuoret ympäröi kaupunkia. Satama oli koko kaupungin keskus. Se oli täynnä purjeveneitä.

Bussimatka ei ollut kuin kahden tunnin mittainen. Ensin oli vihreää, vuoria ja viinitarhoja. Yht’äkkiä maisema muuttui täysin. Vuorenrinteet olivat aivan paljaita puista ja ruoho kellertävää. Toi aivan mieleen sen, kun Tarskin kanssa ylitettiin Kalliovuoria syksyllä 2008. Reittikin muuttui hurjemmaksi. Tie kiemurteli vuorenrinnettä pitkin. Tuntui aivan kuin oltaisiin vuoristoradassa. Sitten tultiin taas rantaan, jota pitkin loput reitistä kulki aina Kaikouraan asti. Vähän ennen kaupunkia näin suuren hyljeyhdyskunnan. Niitä menisin katsomaan itsekin, kunhan perille pääsisin.

Hostelli löytyi helposti. Viskasin kamat sinne ja söin vähän lounasta. Päätin kerrankin varustautua ja pistin lenkkarit jalkaan, koska ajattelin patikoida 3 tunnin lenkin, jota hostellin vastaanotossa työskentelevä jäbä suositteli. Kävelin puolisen tuntia merenrantaa. Ranta oli täynnä aaltojen pyöristämiä kiviä, mikä teki kävelemisestä aikamoisen vaivalloista. Ensimmäinen hylje näkyi puolessa välissä matkaa. Voi että ne onkin hassuja otuksia! Toisen puolituntisen käveltyä löysin vihdoin suuremman hyljeyhdyskunnan. Paikalla oli jokin kouluryhmä. Ensin kuului hirveää huutoa ja sitten hylje hyppelehti pitkin poikin tietä ja lapset juoksivat sitä vuorotellen karkuun. Onneksi oli iPhone matkassa niin sain kaiken videolle!

Hetken aikaa hylkeitä ihmeteltyäni lähdin kapuamaan merkittyä reittiä kukkulan rinnettä ylöspäin. Näkyvyys oli aika huono, koska oli pilvistä. Kävelin reittiä pitkin ehkä parikymmentä minuuttia. Alhaalla näkyi uusia hyljeyhdyskuntia. Päätin mennä seuraavaa reittiä alas. Matkaan lyöttäytyi myös espanjalainen pariskunta, joka oli häämatkalla. Yhdessä kavuttiin rinnettä alas ja spottailtiin lisää hylkeitä. Lähdettiin myös kävelemään rantaa pitkin takaisin, mistä oltiin tultu. Siellä täällä näkyi yksittäisiä hylkeitä ja kokonaisia yhdyskuntia. Sain tosi hyviä kuvia.

Oltiin melkein takaisin lähtöpaikassa kun reitistä tuli vähän vaikeakulkuisempi. Kalliot oli sillä kohtaa todella jyrkkiä ja aallot löi kovaa niitä vasten. Vain todella kapea reitti vei kallioiden toiselle puolelle, josta pääsikin sitten jo helposti takaisin lähtöpaikalle. Mun jalat kastui vähän, kun taituroin itseäni kallion lohkareelta toiselle samalla, kun aallot löi rajusti niitä vasten. Espanjalainen joutui vähän jeesaamaan myös. Mun farkku ja lenkkarit –yhtälö ei sittenkään oikein toiminut. Olisi varmaan pitänyt olla jonkinlaiset vaelluskengät.

Kun oltiin takaisin lähtöpaikalle niin sinne oli eksynyt sinipingiivini? (englanniksi: Blue Penguin). Se päästi ihmiset suhteellisen lähelle itseään niin siitä sai kuvia. Enpä ollut ennen moista nähnyt. Käveltiin vielä espanjalaisten kanssa takaisin kaupunkiin. Kävin vähän ostoksilla ja menin takaisin hostellille. Kokkasin illallisen, kävin suihkussa ja menin nukkumaan. Edellisyön jälkeen ei enää oikein ollut voimia. Ai niin, ja päätin lähteä huomenna kohti Christchurchia vähän aikaisemmalla bussilla. En oikein keksi enempää tekemistä täällä, kun tuli nuo hylkeetkin nähtyä. Valaitakin voisi päästä katsomaan, mutta melkein 100 euron suolainen hinta ei oikein houkuta.

Torstai 21.4.

Tällä kertaa nukuin yöni kuin tukki. Heräsin vähän ennen kahdeksaa. Pakkailin laukkuja vähän uudelleen ja päätin lähteä vielä pienimuotoiselle vaellukselle ennen bussin lähtöä. Mä suuntasin ensin polkua pitkin rinnettä ylös, mutten oikein tiennyt minne jatkaa, joten menin vaan intuition mukaan, joka osoittautui sitten vääräksi. No ei se mitään. Kävelin sellaista uutta ja ihan nättiä asuinaluetta pitkin. Maisemat oli ihan mukavat. Aurinko paistoi taas ja ei ollut niin pilvistä kuin eilen. Pystyin näkemään vuoret, jotka ympäröivät Kaikouraa. Osa niistä oli lumihuippuisia.

Päätin sitten kokeilla onneani uudestaan ja palasin takaisin samaa reittiä, jota olin tullutkin. Matkalla poikkeisin paikallisella hautausmaalla. Oli se vähän erinäköinen kuin suomalainen versio. Hautakivet oli jotenkin paljon isompia ja mahtipontisempia; suomalaiset kun ovat vähän vaatimattomampia. Löysin merkatun reitin jälleen ja seurasin sitä kohti näköalapaikkaa. Sieltä avautui taas upeat näkymät merelle ja Kaikouran ylle.

Tapasin näköalapaikalla myös erään tytön. Hän pyysi ottamaan itsestään kuvia ja minä puolestani pyysin häntä räpsäsemään musta pari otosta. Keskustelu eteni ihan normaalin kaavan mukaisesti. Hänkin oli eilen ollut Pictonissa ja tunnisti mut sieltä. Puheltiin vähän mistä päin oltiin kotoisin. Hän kertoi olevansa Suomesta. Tähän asti keskustelua oli siis käyty ihan sujuvasti englanniksi puolin ja toisin. Kyllä siinä tytön ilme venähti, kun kysäisin häneltä vielä tarkentavan kysymyksen suomeksi. Leenu oli se sama tyttö, jonka olin spotannut jo Pictonin hostellissa. Mä ajattelin, että kyllä joku varmasti tavasi suomalaista sukunimeä siinä vastaanotossa! Hauskaksi jutun teki vielä sen, että hän on yhden mun entisen lukiokaverin kaveri. Pieni maailma. Käveltiin yhdessä takaisin hostellille ja hän vielä saatteli mut bussille.

Bussimatka oli vähintäänkin yhtä hirveä kuin edellinen. Alusta alkaen noustiin ylös vuorille ja tie oli mutkainen kuin mikä. Laatta oli taas lähellä lentää! Onneksi noin puolentoista tunnin kuluttua kyyti vähän rauhoittui, kun tultiin sisämaahan ja tiet suorenivat. Christchurcissa oltiin suht nopeasti.

Christchurch ei näyttänyt ihan niin pahalta kuin olin kuvitellut. Suurin osa taloista oli ihan päällisin puolin kunnossa ja meininkikin kaupungissa tuntui olevan ihan arkisen normaali. Kuitenkin siellä täällä näkyi taloja, tai pikemminkin romukasoja, jotka olivat joskus taloja olleet todennäköisesti. Joka tapauksessa olin odottanut jotain paljon pahempaa. Heitin nopeasti kamat hostellille ja ajattelin käydä katsastamassa keskustan. Tässä vaiheessa totuus alkoi vasta valjeta. Keskustaan johtavat tiet oli tukossa ja jokaisella tiesululla päivysti armeijan asusteita kantava vartija.

Tuhot näkyivät nyt paljon selvemmin. Siellä täällä oli tiiliä tippunut katoista ja seinistä. Jotkut talot olivat sortuneet ihan kokonaan. Osalle tonteista oli kasattu rojua ilmeisesti muualta kaupungeista ja joistain tonteista näkyi, että siinä oli joskus ollut talo, mutta se, tai se mitä siitä oli jäljellä, oli selvästi siivottu kaivinkoneella pois. Suurin osa kaupoista oli suljettu ja niiden ympäristö oli aidattu. Asfaltti oli monessa kohtaa lohkeillut ja kuprulla, ihan kuin maa sen alla olisi sortunut jonnekin. Tiesulkuja oli siellä täällä ja armeijan autoja kulki ympäriinsä. Tuntui tosi pahalta ottaa kuvia, mutta ajattelin, että ehkäpä niiden kautta ihmiset ymmärtää sen tuhon, joka täällä vallitsee tällä hetkellä.

Käväisin vielä kaupassa ennen kuin suuntasin takaisin hostellille. Huomenna olisi vuorossa kahdeksan tunnin matka kohti Queenstownia, missä pitäisi sitten viettää seuraavat kaksi päivää. Laskeskelin tuossa äsken, että mulla on vielä viisi päivää Uudessa-Seelannissa jäljellä ennen Vanuatulle lentämistä. 

Wednesday April 20th

It was the shittiest night for a long time! It was cold, there was a slight breeze inside the room (as I was sleeping next to the window), my roommate was snoring very loudly and, moreover, the hostel didn’t provide any blankets or comforters so I had to stick to my own little blanket. In addition to that, I had to wear a t-shirt, a college shirt, a hoodie and a jacket on top of it. Still, I was feeling cold.

The bust towards Kaikoura left before 10 o’clock. I made a little walking tour in Picton. It was a pretty town. It was green, as the mountains surrounded it. The harbor was full of sailboats and kind of a central place in town.

The journey to Kaikoura took about two hours. First the scenery was green. There were mountains and vineyards allover. Suddenly the scenery changed. The mountains became naked with yellowish grass on them. It looked the same as Tarleena and I were crossing the Rocky Mountains in Fall ’08. Finally the road was like serpentine, as we were crossing over the mountains. I felt like I was in a rollercoaster instead of a bus. Then we hit the sea shore again. After a while I saw seals communities and soon we were in Kaikoura.

The hostel was easy to find. I left my stuff there and cooked a little bit of lunch before heading out. I decided to be a little better equipped this time and wore my sneakers, since I was going to hike the three hour track that the guy at the reception recommended. I walked for about half an hour before I saw the first seal. The beach was hard to walk on, as it was covered by small rocks. After another half hour, I bumped into a whole colony of seals. I wasn’t the only one there. A school class was visiting the site as well. First I heard some noise and the next thing I see is a seal jumping over the road with the school kids surrounding it. Luckily I had my iPhone with me so I got the whole thing on video!

I was staring at the seals for a while, after which I decided to climb up the hill according to the hiking track. The view wasn’t that good, because it was cloudy and you couldn’t see that far. I spent maybe another 20 minutes walking the path. I could see another colonies of seals down near the sea shore. I decided to take the next route down as well. I met a Spanish couple on the way. They were on their honeymoon and joined me. We took the path down to the sea shore and spotted some more seals. We decided to walk back to the initial starting point of the hiking track, but this time next to the sea shore so we could possibly see more seals on the way. We did in fact see more of them and I got some very nice pictures. Seals are so funny!

We were almost back to the starting point, when the route got a little bit trickier. We had to go nearly to the water to get to the other side of a big cliff, where we could continue our journey. We basically had to jump from cliff to cliff and rock to rock to do that, while the waves were hitting the shore and the cliffs very hard. My feet got a little wet when we were doing it and the Spanish guy had to help me a little. After all, my jeans and sneakers combination didn’t work that well. I should have worn hiking shoes.

When we got back to the starting point of the hiking track we spotted a Blue Penguin. It had come alone to the shore. I could go very near it without it minding so I got some very good pictures. First time for me seeing a penguin! Me and the Spanish couple walked back to the city. It took us about an hour. I did a little bit of grocery shopping before heading back to the hostel. I made dinner, took a shower and went to bed. After all, I was so tired from last night and needed a good night sleep, which I would hopefully be getting. Oh, and I rescheduled my bus for Christchurch tomorrow. I’ll take an earlier bus, as there is not much to do here in Kaikoura after seeing the seals. I could go on a whale watching boat, but that would cost me another 100 euros. No thank you.

Thursday April 21st

This night was much better. I had such a good sleep! I woke up right before 8 o’clock. I repacked my things a little before heading outside. I took the same hiking track as yesterday, but to the other direction. I couldn’t follow it at first and went the wrong way. Nevertheless, I made a little walking tour in this quite new residential area. The landscape was amazing. The sun was shining again today and it wasn’t that cloudy as yesterday. I could now see the mountains, which surrounded Kaikoura. Some of them had snow at their top.

I took the same way back and tried to find the right track. I did and on the way I also visited this local cemetery. The gravestones were huge and pronounced, much different than in Finland. I hit the track and headed to the nearest lookout point, which was located on a high hill. The view was again amazing. You could see the mountains, the turquoise sea and the city, too. 

I met a girl at the lookout point. She asked me to take photos of her and the view and she did the same for me. We were discussing normally and she recognized me from Picton. We also discussed where we were from. She told me she was from Finland. Until this point, the whole discussing had been going on in English. You should have seen her face, when I answered her in Finnish. Leenu had been the same girl I had heard in the hostel in Picton. I was so sure I heard someone spelling a Finnish last name! It got even funnier, when we found out she is a friend of one of my classmates from High School. Such a small world it is! We both walked back to my hostel and she took me to the bus.

The bus trip to Christchurch was basically as horrifying as the last one. Right from the beginning we climbed up the mountains and the road was curving like a snake. Luckily after a while it got better, as we got to the inland. The road was sort of straight again and sooner than I noticed, we were in Christchurch.

Upon the first glance, Christchurch didn’t seem as bad as I had expected it to be. Most of the houses seemed to be in a rather good shape and I felt the overall atmosphere was quite normal. Here and there you could see houses, or should I say piles of trash that once might have been houses. I quickly left my stuff by the hostel and headed to the city. Or at least I thought I would! The truth started to reveal itself, as I found out that all the roads leading to inner city were blocked and guarded by the military.

At this point, you could also see the destruction much clearer. Small tiles had fallen from the roofs 

and walls. Some of the houses were completely collapsed and some of them partly. On certain lots there were huge piles of trash and some lots were had been cleared completely so that you could see there once must have been a house. Most stores were closed and fenced. Even the asphalt was bumpy as if the ground below it had collapsed. There were road blocks here and there and you could see the military vehicles patrolling. I felt bad when taking photos of all that, but at the same time I thought no one would know about the destruction that has hit this place.

I did some groceries before going back to the hostel. Tomorrow I’ll have an eight hour trip to Queenstown, where I will be spending the next two days. I just realized I have only five days left in New Zealand before heading to Vanuatu!

Neljä vuodenaikaa yhden päivän aikana / Four season in one day

Sunnuntai 17.4.

Aamulla oli herätys jo ennen kello kuutta, että varmasti ehdittäisiin kahdeksan bussiin, joka lähti keskustasta. Mainiosti ehdittiin; oltiin jopa etuajassa hieman. Sää oli tosi leppoinen. Aurinko paistoi ja lämmintäkin oli lähemmäs pari kymmentä astetta. Päivää kohti sää vielä parani.

Bussimatka Rotoruaan vei noin neljä tuntia. Aucklandista lähtiessä maisema oli pitkään vain omakotitaloja ja satunnaisia maataloja. Teiden varsilla näkyi paljon aidattuja peltoja, joilla pyöri lehmiä ja lampaita. Ihan kuin Suomessa, paitsi että siellä ei ole vuoria, joiden huiput ulottui välillä pilviin asti.

Rotoruassa mulla oli aikaa vain vähän alle neljä tuntia. Paikallisen infopisteen työntekijän ilme oli paljon puhuva, kun kerroin tämän hänelle ja sen, että halusin nähdä ne hemmetin geysirit. Mielestäni mulla oli ihan riittävästi aikaa. ”Tietäisit kuule vain, mihin mä pystyn”, ajattelin mielessäni, kun se siinä virnuili mun ajankäytölle.

En viitsinyt jäädä odottelemaan paikallisbussia, koska veikkailin, että olisin perillä geysireillä ennen sitä, vaikka kävelisinkin. Arvaus osui oikeaan. Olin perillä vähän yhden jälkeen. Lipun olin ostanut geysir –puistoon olin ostanut jo edelliseltä virkailijalta. Ei se NZ$ 38 (noin 20 euroa) niin hirveän suuri summa ollut. Lähdin vaeltelemaan reittiä ympäri ja ensimmäisenä silmiin osui ”Kiwi House”. Sisällä oli ihka oikea, elävä kiwi. Se asui pimeässä ”lasihäkissä” ja kuvia ei luonnollisesti saanut ottaa. Nytpä oli sellainenkin tullut nähtyä!

Geysirit, kuplivat mutalammikot ja höyryävät altaat ei loppujen lopuksi olleet niin kummoista katseltavaa. Olihan ne siis ihan kiva nähdä, mutta eipä sitä rikinkatkuista ja tunkkaista ilmaa, joka siellä puistossa oli, tullut kovinkaan ikävä. Mä olin valmis jo ennen kahta. Päätin jäädä odottelemaan sitä paikallisbussia.

Mulla jäi vielä noin tunnin verran aikaa kierrellä ympäri Rotoruan kaupunkia. Menin Rotorua järven rannalle syömään lounasta. Siinä vaiheessa oli vielä tosi lämmin. Mun oli pitänyt kääriä jopa farkkujen lahkeet ylös, koska muuten olis tullut liian kuuma. 12 kg reppukaan ei helpottanut asiaa. Järvellä oli myös hirmuhienot maisemat. Kyllä siinä kelpasi syödä eväitään.

Mun päivän etappi oli Taupo, joka oli kuuluisa järvestään (Uuden-Seelannin suurin) ja Huka Fallsseista, joka on nimensä mukaisesti jonkin sortin vesiputous. Bussimatkalla otin pienet torkut ja ihan kuin huomaamatta oltiin perillä. Hostelliin löysin tosi helposti. Perillä odotti jo sänky ja mitäs muutakaan kuin kaksi suomalaista huonekaveria. Heini ja Kati olivat matkalla maailman ympäri ja nyt jo neljättä kuukautta reissussa. Käytiin vielä heidän ja muutaman muun kanssa drinksuilla paikallisessa Irkkubaarissa. Pitkään ei jaksettu iltaa istua. Sen verran paljon meitä kaikkia väsytti.

Maanantai 18.4.

Aamu alkoi kylmästi. Oli tosi vilponen ja kurkkuakin koski, kun heräsin taas ennen aikojani. Liekö vieläkin jetlagilla tekemistä asian kanssa. Pudotin avaimet heti ikkunan ja sängyn välissä olevaan rakoon. Onneksi sain ne pois sieltä!

Otin ihan iisisti koko aamun. Käväsin kaupassa ostamassa leipää, lisää papuja, maapähkinävoita ja vähän mehua sekä pikakahvia. Kyllä nyt kelpaa! Söin ihan kaikessa rauhassa ja nautin pikacappucinostani. On muuten tosi hyvää. Täällä pain maailmaa hostellit ei mielellään varastoi vieraidensa tavaroita siksi aikaa, kun he ovat poissa ja odottelevat esimerkiksi kyytiä toiseen paikkaan. Tai ainakaan ilmaiseksi he eivät sitä tee. Jouduin pulittamaan 2 euroa siitä, että sain repun säilöön. Rinkan jätin suosiolla tv-huoneeseen. Varastakoot joku sen jos haluaa mun alusvaatteet itselleen!

Lähdin kävelemään kohti kuuluisia Huka putouksia. Noin parinkymmenen minuutin jälkeen alkoi sataa ihan kaatamalla. Kyllä siinä suomalaisen ketutuskertoimet alkoi nousta ja kunnolla. Värjöttelin ehkä 10 minuuttia yhden suuren puun alla, koska sateenvarjoa ei ollut. Tiedän kyllä, mitä äiti on sanonut puiden alla majoittumisesta sadeaikaan, mutta ukkospilviä ei ollut näköpiirissä. Hetken kuluttua sade taukosi, aurinko tuli taas esiin ja meikäläisen vaatteet kuivuivat yhtä nopeasti kuin ne olivat kastuneetkin.

Matka siis jatkui kohti putouksia. Polku vei ylös alas keskellä metsää, jossa kasvoi lehtipuita, palmuja ja saniaisia sekä pensaina että puina. Oli aika eksoottinen olo. Kohta alkoikin sataa jo uudestaan. Pidin taas vähän aikaa suojaa, mutta nyt oli pakko jatkaa vähän ripeämmin, että ehtisin varmasti takaisin Taupoon kello yhdeltä lähtevään Wellingtonin bussiin. Putoukset eivät olleetkaan niin kaukana. Olihan ne ihan hienot, mutta jälleen kerran ei tullut mitään überutooppista oloa, kun ne oli päässyt näkemään. Lähinnä pidin siitä kävelyreitistä enemmän.

Hullu suomalainen kun olen, niin lähdin sitten vielä tarpomaan takaisin kaupunkiin putousten toista puolta tien vartta pitkin. Matka ei vienyt kauaa, ja maisematkin olivat vähän erilaiset. Hain hostellilta kamat ja suuntasin bussiasemalle. Bussi oli hivenen myöhässä ja melkein täyteenahdettu. Kyseessä oli kaksi kerroksinen bussi, mutta paikkoja ei enää ollut , joten tyydyin jäämään alas, että sain itselleni kaksi paikkaa. Edessä istuvat kaksi henkilöä haisivat ihan kuvottavalle. Ihana matka tulossa!

En missään tapauksessa kyseenalaistanut kuskin ajotaitoja, mutta kyllä siinä pieni pelko oli persukisissa koko sen ajan, kun bussissa istuttiin (6 tuntia Wellingtoniin). Tiet oli todella kapeita ja mutkaisia. Varsinkin alkupäässä matkaa monet tiet kulkivat vuorenrinteitä pitkin. Kuski ajoi kuin viimeistä päivää. Näin aikuisiällä mulla ei enää ole ollut matkapahoinvointia, mutta nyt ei oksennus ollut kaukana.

Bussimatka sujui kuitenkin suhteellisen verkkaisesti. Tauposta lähtiessä oli hieman koleaa, sitten paistoi taas aurinko. Puolessa välissä matkaa alkoi sataa lunta. Bussissakin alkoi olla todella kylmä. Olipa hyvä, että pakkasin sen huovan mukaan! Pian oltiin taas laskeuduttu vuorilta alemmas (tai näin ainakin oletan, koska ikkunat oli huurussa, enkä nähnyt mitään). Aurinko porotti täydeltä taivaalta ja oli taas lämmin. Dini oli siinä ihan oikeassa, että Uudessa-Seelannissa voi kokea kaikki vuodenajat yhden päivän aikana.

Loppujen lopuksi saavuttiin Wellingtoniin. Jouduin vielä soittamaan Dinille ja kysymään, mikäs se mun hostellin nimi ja kaikkein tärkeimpänä, sijainti, olivatkaan. Olin tilannut Hostelworldin kautta ilmaisen tekstiviestin, jossa olisi ollut edes hostellin nimi, mutta sitä viestiä ei koskaan tullut. Edellinenkin tuli päivän viiveellä. Noin puolen tunnin patikoinnin jälkeen saavuin vihdoin hostellille. Olo oli väsynyt ja raukea.

Tiistai 19.4.

Uudessa-Seelannissa oli ilmeisesti ollut jonkin sortin maanjäristys ja tsunamivaroitus yön aikana. Se kävi ilmi, kun avasin kännykän ja näyttö pamahti täyteen äitiltä tulleita viestejä. Mitään maanjäristyksiä en itse ollut ainakaan yön aikana tuntenut. Tiedä sitten kun se sänky oli muutenkin niin horjuva. Jouduin siis yläsänkyyn, koska kaikki alapetit oli varattu.

Tuttuun tapaan vuorossa oli aamutoimien jälkeen cappuccino maapähkinävoileipä aamiainen, ja hyvää oli! Tässäkin hostellissa joutui pulittamaan laukkunsa jättämisestä. Pakkohan se oli. Menin satamaan kiertelemään ja löysin ilmaisen WiFi –hotspotin. Siihen sitä sitten jäätiin surffailemaan varmaan tunniksi. Aurinko paistoi ja oli suhteellisen lämmintä eli mikäpäs siinä.

Mä kiertelin ympäri ämpäri kaupunkia. Mielessä kävi, että jonkin sortin kartta olisi varmaan ollut hyvä mukana. Hostellista otin jotain ilmaisesitteitä, mutta ne ei olleet kovin kattavia. Näin mä kuitenkin parlamenttitalon ja otin ”cable carin” vuorenrinnettä ylös. Wellington oli tosi kaunis ja vihreä kaupunki, paljon kivempi kuin Auckland (Dini tappaa mut!). Samaan kaapelivaunuun oli ahtautunut myös paikallinen koululuokka. Mä seisoskelin siinä ja olin kuulevani jotain suomen tapaista. Sitten aloin kuunnella vähän tarkemmin. Edelleenkin kuulosti kovin tutulta, joten pakkohan sitä oli mennä kysymään, että suomeakos sitä puhutaan? Siinä oli siis kolme suomalaista vaihto-oppilasta. Puhuivat kakkaa luokkatovereistaan suomeksi. Reilukerho.

Maisema ylhäältä oli älyttömän hieno. Meri loisti turkoosina ja joka puolella näkyi puita ja asuintaloja. Istuskelin siellä hetken ja sitten meninkin takaisin alas. Oli pakko lähteä kohti satamaa, koska mun Interisland Ferry lähtisi parin tunnin päästä. Hostellista kyselin, että mitenkäs sinne satamaan pääsisi. Taksi oli kuulemma ainoa vaihtoehto, koska ainoastaan moottoritie vei sinne. Pulitin sitten 7 euroa siitä lystistä. Onneksi en kuitenkaan sen enempää.

Lautta oli hivenen myöhässä. Mä olin alkumatkan kannella. Maisemat ei olleet kovin kummoisia. Sen ajaksi, kun ylitettiin Cookin salmea, menin sisälle lukemaan. Eteläsaarelle saavuttaessa maisemat olivat taas upeat: korkeahkoja vuoria, joiden rinteillä kasvoi havupuita. Kameran muistikortti taas täyttyi, kun meikäläinen pääsi kuvaamaan.

Picton, joka on tämän päivän etappi, saavutettiin vähän myöhässä. Kyseessä on mukavanoloinen pikkukaupunki, varmaankin jonkin sortin kalastajakylä. Oli sen verran pimeää, että en oikein tässä vaiheessa osaa sanoa paremmin. Hostelli on myös tosi kodikas. Täällä ei ole paljoa väkeä, joten kerrankin saa olla vähän rauhassa. Tosin olin kuulevinani suomalaisen nimen, joten en välttämättä ole ihan ”yksin” täällä. Nyt varmaan pitäisi mennä taas nukkumaan, että jaksaa huomenna istua Kaikouran bussissa!

Sunday April 17th

I had to wake up before 6 so that we would definitely make it to the city for the 8 o’clock bus. We did. The weather was nice. The sun was shining and it was about 20 degrees Celsius. During the day, the weather got even better.

The trip to Rotorua took about four hours. When leaving Auckland the scenery was much dominated by small houses and a number of farmhouses. Going further down, fields with sheep and cows started to take over. It was almost like in Finland, except in Finland there are no mountains, which at times would even reach the clouds.

I had slightly less than four hours budgeted for Rotorua. You should have seen the face of the local information point employee, when I told him that as well as I wanted to see those geysers. I thought I had plenty of time. “You shall see…”, I thought, when he was questioning my time management skills.

I decided to walk to the geysers instead of staying and waiting for the bus. I figured I would be there before the bus anyways and, in fact, I was there already at 1 pm. I had bought the ticket from the man at the information point. NZ$38 (about 20 euros) wasn’t that bad for a couple of geysers. I hit the track and the first thing that crossed my eyes was “Kiwi House”. They had a real, living Kiwi there. It lived in a dark “room” covered with glass. No cameras were allowed, but at least I did finally see one!

Geysers, mud pools and steaming water pools were not that special after all. I mean, they were worth seeing, but I can’t say I miss the bad, stinky air that I had to breathe all that time. I was ready before 2 o’clock and decided to take the local bus back to the city.

I had another hour to tour Rotorua. I went to the lake shore, where I had some lunch. It was still so warm! I had had to wrap up my jeans to make myself a little cooler. 12 kgs of stuff in my backpack didn’t make it easier either. The view over the lake was very nice. It was a perfect place to eat and enjoy the sun.

The last stop for the day was Taupo, which is famous for its lake (the biggest in NZ) and the Huka Falls. I took a nap on the way there so the trip went smoothly. The hostel was easy to find as well. Surprisingly, I had to Finnish girls as my roommates. Heini and Kati were on the way around the world. They had left Finland right after the New Year’s. They and I as well as some others decided to have a drink at the local Irish pub. We were so sleepy we didn’t stay for long.

Monday April 18^th

It was very cold, when I woke up in the morning. I had a sore throat and did wake up before I should have once again. Maybe it’s still the jet lag. I had my keys on the window board and I accidently dropped them to the little whole between my bed and the window. Great! Somehow I managed to get them.

I took it very easily during the morning, no rushing or panicking. I went to Pak’n Save to get some bread, more beans, peanut butter as well as a bit of juice and instant coffee. How delicious! I had a cup of instant cappuccino and a few slices of toast with peanut butter after I got back to the hostel. It was very tasty indeed. On this side of the world, the hostels don’t generally want to keep your luggage during the time you’re waiting for your connecting, for instance. Or at least they don’t do it free of charge so I ended up paying 2 euros for them to store one of my backpacks. I took the bigger one to the TV room. I don’t care if some on stole it. They would only get my underwear.

I started walking towards the famous Huka Falls. After about 20 minutes it started raining very heavily, which of course pissed of this little Finn. I spent maybe 10 minutes under a huge tree, since I had no umbrella. I know that Mommy told me I shouldn’t do it, but there were no thunder clouds in sight. After a while, the rain stopped, the sun came out again and my clothes were dry in a minute.

I continued my journey towards the falls. The track went up and down in a forest, which was dominated by different kind of trees, such as “regular trees”, palm trees and ferns. Soon it started to rain again. This time I didn’t have that much time to try and keep myself try so I had to keep walking despite the rain so that I could make it to Taupo for my 1 o’clock bus to Wellington. The falls were closer than I expected. They looked fantastic, but once again, I felt they weren’t that special. Maybe it’s just me, but I preferred the walking track and the nice scenery.

As I am a crazy Finn, of course I would walk back to the city. Why waste money for arranged transportation? I didn’t take that long and again, the scenery was amazing. I got my backpacks from the hostel and headed to the bus station. The bus was crowded and a little late. It was a double decker, but there were no window seats upstairs. I decided to stay downstairs so I could get two seats for myself. The two people sitting in front of me stank!

Under no circumstances did I question the drivers capabilities to control the bus, but I must admit, I was scared as hell almost the whole time I spent in the bus (6 hours). The roads were vey narrow and dominated by steep curves. Especially in the beginning of the trip, the road was located on a mountain side. I thought the driver was speeding and felt like vomiting even though I haven’t felt car sick ever since I was a little kid.

The trip went by quite fast. When we left Taupo, the weather was slight cold, but then the sun started shining again. In about halfway the trip it started snowing! It was very cold even inside the bus. Luckily I brought my blanket. I assume we came down from the mountains (I couldn’t see anything). The sun was shining again and it was warm. It is true what Dini told me: You can experience all four seasons within one day in New Zealand.

At the end of the day, we did make it to Wellington. I had to call Dini, because I had forgotten the name of my hostel and didn’t have any directions there either. I had order this free alert message from Hostelword, but never got it. I got previous one already, when I left the hostel I had booked. After half an hour of “hiking”, I found the hostel. How tired was I feeling.

Tuesday April 19th

There may have been an earthquake and some kind of a tsunami warning in New Zealand during the night. I wasn’t aware of that until I switched on my phone in the morning and received the thousand+ messages from my Mum, who was naturally worried. I hadn’t felt anything myself during the night. Not that I necessarily would have. Sleeping in the upper bed was an earthquake itself. The bed was everything else but firm and steady.

As usual, I started the day with my cappuccino con peanut butter sandwich breakfast. Tasty as it is! I had to pay again to leave my luggage at the hostel. I had no choice but to do it. First I went to the wharf to look around. And what did I find? A Wireless hotspot, where I spent about an hour browsing Facebook. The sun was shining again and it was pretty warm, so why not?

I was going around the city after that. At one point, I thought I should probably have a proper mad instead of the crappy ones I got with some free leaflets at the hostel. Well, I didn’t bother, plus I saw the Parliament house and managed to take the famous cable car up the hill. Wellington is a very beautiful, green city. I actually liked it much more than Auckland (Now Dini is going to kill me!).  In the very same cable car there was also a class of teenagers. I was stading there, waiting for the car to get up, when I thought I heard Finnish. I started to listen even more carefully and finally went to the guy and asked if he spoke Finnish. There were three Finnish exchange students. They were shitting about their classmates in Finnish. How typical.

The scenery up on the hill was breathtaking. You could see the turquoise sea, tall buildings and lots of trees. I kept sitting at the top for a while, while enjoying the view. After a while, I had to head back to the city. The Interisland Ferry would leave in two hours. At the hostel I decided to finally ask how to get to the ferry terminal. They told me a taxi would be the only option, because the terminal is located next to a freeway. I had to pay 7 euros for the taxi, luckily not more.

The ferry was slightly delayed. I spent the first part of the trip at the deck. The scenery wasn’t that amazing. While we were crossing over the Cook Strait I headed back inside to read a book. When arriving at the South Island the scenery was completely different, more amazing this time. There were high mountains covered with trees, which made them look green. Once again I was taking photos like hell!

Picton, today’s pit stop, is a small town at the coast. I would assume there are lots of fishermen here, but can’t be sure, because it was dark, when we got here. The hostel is very cozy and peaceful, not too many people here. Good chance to relax! I think I heard a Finnish name so I might not be all “alone”. I guess now it would be a good time to get to bed and get some rest before tomorrow’s bus trip to Kaikoura.

Photos:

More photos, in addition to the ones below, can be found using the following link:

New Zealand

On my way to Rotorua

The famous geyser

Track path near Huka Falls

Getting closer to the Falls

Huka Falls

Wellington City

Picton

Helsinki 16 648

No niin, nyt olisi aika kirjoitella taas vähän lisää. Tällä hetkellä mennään jo lauantaissa, mutta kerrataanpas vähän edellispäivien tapahtumia.

Loppumatka Uuteen-Seelantiin sujui myös ihan hyvin. Kone, jolla lensin, oli matkalla Chileen, joten matkustamohenkilökunta oli espanjan kielinen. Arvata vaan saattaa, että kenelle sitä espanjaa taas kerran puhuttiin. Mua jo Jenkeissä pariin otteeseen luultiin hispaaniksi. En vaan käsitä, että miksi? Dini oli sovitusti vastassa kentällä ja pienimuotoisen bussimatkan jälkeen oltiin heidän luona perillä. Tosin matkan varrella käytiin Wendy’sissä syömässä. Slurps. Uni maittoi yllättävän äkkiä.

Torstai 14.4.

Heräsin aamulla kello neljä (toiset saattavat myös puhua yöstä vielä tuona ajankohtana). Aamupäivä kului matkasuunnitelmia tehdessä. En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon nähtävää täällä on. Olin koko ajan ollut siinä uskossa, että kaksi viikkoa Uuteen-Seelantiin riittäisi hyvin. Not! Pienen suunnittelutuokion jälkeen suunnattiin Aucklandiin, jonne on noin 30-45 minuutin bussimatka. Käytiin ostamassa mulle paikallisesta matkahuollosta sellainen flex-lippu, johon sai ladata tunteja haluamansa määrän ja sitten niitä käyttäen varailla itselleen bussimatkoja. Laitan tuonne loppuun vielä tarkemman reitin, jota pitkin seuraavat kaksi viikkoa vierähtävät.

Tutustuttiin Dinin kanssa kaupunkiin, käytiin hänen yliopistonsa kampuksella sekä Maori –museossa. Täällä on tosi paljon maoreja valkoisten kiivien (Uusi-Seelantilaisten) lisäksi. Maorit on siis Aotearoan (Uuden-Seelannin) kantaväestöä, vähän niin kuin intiaanit Amerikoissa. Paluumatkalla olin jo niin väsynyt, että sammuin bussiin. Sitten tulin tänne huoneeseeni vähäksi aikaa ja sammuin pariksi tunniksi uudelleen. Sitten söin nopeasti illallista, menin takaisin nukkumaan ja heräsin 14 tuntia myöhemmin. Eiköhän sillä yksi jetlag nujerrettaisi, tai niin sitä luulisi…

Perjantai 15.4.

Nukuin aamulla niin myöhään, että meille tuli Dinin kanssa vähän kiire. Tänään oli vuorossa tulivuorelle kiipeäminen. Meidän piti ensin mennä Aucklandiin, mistä noustiin lautalle, joka vei meidät tälle Rangitoton saarelle. Saari on siis käytännössä katsoen tulivuori, joka ei tosin ole toiminnassa. Erikoista on se, että Rangitoto syntyi vasta 600 vuotta sitten tulivuoren purkauksen seurauksena. On siinä maoreilla mahtanut olla näkemisen arvoiset ilmeet, kun yhtäkkiä keskeltä merta alkaa purkautua laavaa ja seuraavana päivänä siihen on kohonnut jumalattoman kokoinen saari.

Noustiin ihan tulivuoren huipulle, mistä oli hienot näkymät edemmäs merelle sekä Aucklandiin. Vesi oli ihan turkoosin sinistä. Sääkin oli tänään hyvä; shortseilla ja t-paidalla pärjäsi ihan hyvin. Lautta takaisin kaupunkiin lähti ihan muutaman tunnin päästä, joten kovin kauaa ei meillä ollut aikaa saareen tutustua. Sillä välin, kun odoteltiin pimeän tuloa, käytiin syömässä kiinalaisessa ravintolassa, minkä jälkeen noustiin Sky Towerin huipulle. Kyseessä on siis eteläisen pallonpuoliskon korkein rakennus, josta on hienot näkymät Aucklandin ylle. Maistoin myös paikallisia Tim Tam keksejä, ihan helkkarin hyviä.

Lauantai 16.4.

Tänään oli kovin sateista. Meikäläinen oli taas aamulla pystyssä vähän ennen kahdeksaa. Ei oikein tehty mitään kovin erikoista. Pestiin vähän pyykkiä ja pakkailin huomista varten. Käytiin shoppailemassa mallilla ja illemmalla vähän kävelyllä tässä lähiympäristössä. Siinäpä se päivä sitten vierähtikin.

Huomenna olisi sitten tarkoitus hypätä bussin kyytiin ja lähteä kiertämään Uutta-Seelantia. Pari ensimmäistä päivää kuluvat vielä Pohjoissaarella, mutta tiistaina olisi sitten tarkoitus nousta Interislandin Ferryyn, joka vie mut Eteläsaarelle. Tässä vielä tarkempi matkasuunnitelma:

Su 17.4.: Auckland –Rotorua, Rotorua – Taupo

Ma 18.4.: Taupo – Wellington

Ti 19.4.: Wellington – Picton

Ke 20.4.: Picton – Kaikoura

To 21.4.: Kaikoura – Christchurch

Pe 22.4.: Christchurch – Queenstown

Su 24.4.: Queenstown – Franz Josef

Ma 25.4.: Franz Josef – Greymouth

Ti 26.4.: Greymouth – Christchurch

Sitten onkin aika vilistää jo kohti Vanuatua. Kirjottelen taas jostain matkan varrelta!

PS. Vempulalle tiedoksi, että Uudessa-Seelannissa ei ole käärmeitä, mutta hämähäkkejä (osa myrkyllisiä) on senkin edestä :)

Okay, it is time to write a little bit more once again. Today is Saturday, but I think I should first revisit some of the previous days.

The rest of the trip to New Zealand went smoothly as well. The plane that I took to Auckland was in fact bound to Santiage de Chile so the cabin personnel was spanish speaking. Just guess who was once again spoken Spanish to? I don’t understand why, but it happened to me a couple of times already in America. As planned, Dini was waiting for me at the aiport and after a little bus trip we arrived at their house. Although, we had some Wendy’s on the way. Yummy. It wasn’t particularly hard to fall asleep this time.

Thursday April 14^th

I woke up as early as 4 o’clock in the morning (some might refer to that as night). I spend the morning making plans for my visit in New Zealand. I hadn’t realized how much there was to see. All the time I had believed that two weeks would be enough. Well, wrong answer! After some consultation with Dini, I decided to go for a flexi –ticket by this local bus company, which we would get during our next visit to Auckland. After a 45-minute bus ride we were there.

Dini and I were exploring the city, visited her university campus as well as the Maori museum. There are lots of Maori people in New Zealand in addition to the white New Zealanders (Kiwis). Maoris are the original people in Aotearoa (New Zealand), like Native Americans in the US. On the way back to Dini’s I was so tired that I fell asleep in the bus. After we arrived I took another 2 hour nap and got for an hour to eat dinner. Then it was time to sleep again and this time I woke up 14 hours later.

Friday April 15^th

I slept so late in the morning that we were in a little bit of hurry. Today we were about to climb a real volcane (okay, not an operating one, but still). First we had to get back to Auckland, where we caught a ferry boat to the island of Rangitoto. The whole island is basically a volcano. What is special about the island is that it was born only 600 years ago after the volcano erupted underneath the sea. I would have wanted to see the Maoris faces after one day they realized there was a huge island where there used to be sea earlier.

We climbed all the way to the top, where there was an incredible view over the sea as well as the city. The water was turquoise blue. Also, the weather was nice; we could easily manage with only shorts and a t-shirt. The ferry back to the city left after a couple of hours so we didn’t have that much time on the island. Meanwhile back in the city, we decided to wait for the dark and have Chinese food for dinner and after which we headed to the Sky Tower, which is the tallest building in the Southern Hemisphere. I also had the chance to try out local Tim Tam cookies, they are very delicious!

Saturday April 16^th

Today we didn’t do much, since it was raining ever since the morning. I was up already before 8 o’clock. We were doing some laundry and I was packing for tomorrow. We went shopping to the local mall and did a little walking tour in the nearby area. That was the day pretty much.

Tomorrow I will head towards the South. Two first days I will still spend on the North Island, but on Tuesday the Interisland Ferry will take me to the Southern Island. Here’s my itinerary for the next two weeks in more detail:

Sunday April 17th: Auckland –Rotorua & Rotorua – Taupo

Monday April 18th: Taupo – Wellington

Tuesday April 19th: Wellington – Picton

Wednesday April 20th: Picton – Kaikoura

Thursday April 21st: Kaikoura – Christchurch

Friday April 22nd: Christchurch – Queenstown

Sunday April 23rd: Queenstown – Franz Josef

Mondy April 25th: Franz Josef – Greymouth

Tuesday April 26th: Greymouth – Christchurch

After that I will be heading to Vanuatu. I’ll try my best to write somewhere on the way. It is a tight schedule to obey!

Photos:

Auckland City

Dini & I on the way to Rangitoto Island

Rangitoto

The view from the top was breathtaking

Me featuring Auckland City on top of the volcano

Auckland City at night