Sydney

Hostelli

Eipä ole tullutkaan vähään aikaan tänne kirjoiteltua. Tänään on perjantai 13. päivä toukokuuta (Enpäs tullut ajatelleeksikaan tuota, ennen kuin kirjoitin sen ylös!) ja olen ollut Australiassa nyt viikon ja 5 päivää. Asun edelleen samassa hostellissa ja samassa kuuden hengen dorm-huoneessa kuin tänne tullessanikin. Hyvin olen viihtynyt. Paljon on ehtinyt tapahtua: työnhakua, haastattelua, nähtävyyksiä, uusia tuttavuuksia ja vähän biletystä ja työntekoakin. Siitä hetken kuluttua lisää.

Ensimmäiset päivät vierähtivät aika tavalla työhaun ja pienimuotoisen kiertelyn merkeissä. Kelit on olleet myös melko hyvät. Eletään alkutalvea ja päivälämpötilat hipoo yleensä 20 astetta, joskus enemmän ja joskus vähemmän.  Suurimmilta osin on ollut aurinkoista, mutta myös pilvisiä päiviä on mahtunut joukkoon ja muutama sadekuurokin muistaakseni.

Näin parin viikon perusteella ja yhdessä kaupungissa käyneenä on kovin vaikea lähteä vetämään mitään kovin isoja johtopäätöksiä Australiasta maana, mutta näin äkkipikaa sanottuna vaikuttaa siltä, että ollaan jossain Brittien ja Jenkkien välimaastossa. Meininki on sinänsä tosi rentoa. Aksentti on vähän omituista ja sen kanssa mulla on ollut töissä varsinkin vähän vaikeuksia. Porukka puhuu nopeasti, ääntää oudosti ja käyttää mulle vieraita sanoja.

Noin niinkun muuten täällä on asiat hyvin. Ei ole kodittomia samalla tavalla kuin Amerikassa ja on ilmainen terveydenhuolto. Paskahommistakin maksetaan kunnon palkkaa, mikä tietenkin heijastuu hinnoissa. En voinut kuvitellakaan, että täällä voisi olla osittain kalliimpaa kuin Suomessa! Australian dollari on tosin erittäin vahva tällä hetkellä. Pari vuotta sitten olisi hintataso ollut suomalaisille aivan toinen. Nyt kun saan tuloni AUD:eissa niin eipä siitäkään tarvitse kantaa huolta.

On muuten tosi hieno juttu, että mulla on kännykässä netti niin pystyin seuraamaan lähes reaaliajassa työpaikkailmoituksia ja vastailemaan niihin. Lähdin siitä olettamuksesta, että monissa aika on valttia eli jos olet ensimmäisten vastaajien joukossa, todennäköisyys työn saamiseen kasvaa. Täällä on myös tapana ilmoittaa vapaista paikoista liikkeiden ikkunoissa. Tämän vuoksi mulla olikin aina ansioluettelo mukana. Eli astuin siis liikkeeseen sisään, esittelin itseni ja annoin CV:n. Sitten vain mahdollista puhelinsoittoa odottelemaan, ja kyllähän niitä sitten myöhemmin tulikin. Todellakin siis hyvä tapa saada töitä!

Botanical Gardens

Meidän huoneessa vallitsi alusta asti hyvä henki. Tutustuin ensimmäisenä Georgeen. Kuten minäkin, George oli juuri saapunut Australiaan Work & Holiday –viisumilla, joten päätimme lyöttäytyä yhteen ja hoidella maanantaina käytännön asioita (muistutuksena siis, että saavuin tänne sunnuntaina). Käytiin avaamassa pankkitilit Commonwealth Bankiin, mä kävin hankkimassa itselleni postilokero-osoitteen (helpottaa huomattavasti, mikäli matkustelee ympäriinsä, koska lähettävät postit ”ilmaiseksi” eteenpäin) sekä hankittiin molemmat vielä yhdessä TFN:t (Tax File Number) eli jonkin sortin verotunnusnumerot. Suomenkielistä käännöstä tuskin on.

Harbour Bridge ja oopperatalo

Kierreltiin loppupäivä ympäri kaupunkia ja etenkin kasvitieteellistä puutarhaa. Sieltä avautui hienot näkymät Harbour Bridgen, oopperatalon ja kaupungin ylle. Kasvillisuus ja eläinkunta ovat täällä yhtä eksoottisia kuin Uudessa-Seelannissakin. Nähtiin Georgen kanssa lepakoita, papukaijoja ja opossumikin, joka säikähti meitä sen verran pahasti, että kiipesi puuhun. Palattiin vielä illalla uudestaan kuvaamaan kaupunkia yönäkymässä. Lopuksi leikittiin vielä taskulampulla ja kameran valotusajalla. Tästä linkistä löytyvät ne kuvat. 

Manly

Tiistaina suunnattiin Manlyn kaupunginosaan, joka sijaitsee Pohjois-Sydneyssä noin puolen tunnin lauttamatkan päässä. Italialainen huonetoverimme Gabrielle, joka vietti toiseksi viimeistä päiväänsä Australiassa, liittyi myös seuraan. Tykästyin Manlyyn oikein kovasti. Siellä oli ranta ja palmuja sekä pieniä kauppoja ja kahviloita. Olisi tosi mukava asua siellä. Ranta oli todella iso ja aallokko vielä isompi. Kiivettiin rannan vieressä oleville kallioille katsomaan aallokkoa. Joku oli tuonut sinne sohvat. Niillä oli kiva köllötellä. 

Keskiviikko olikin sitten virallinen työnhakupäivä. Georgen kanssa yhdessä tehtiin oikein hyvät CV:t, ja mä kävinkin niitä sitten jakamassa ympäri kaupunkia. Kävelin ympäri CBD:tä (Central Business District), Chinatownia ja Darlinghurstin aluetta. Törmäsin keskustassa kävellessäni kahteen suomalaiseen varainkerääjään. He antoivat pomonsa numeron, jolle soittelinkin sitten ja hankin itselleni ensimmäisen työhaastattelun. Ainoa mutta tuon työn suhteen oli se, että palkan eteen pitäisi saada ihmisiä sponsoroimaan kehitysmaiden lapsia, mutta suomalaiset kyllä vakuuttelivat, että palkkaa tulisi, vaikka myyntiä ei niin paljon olisikaan. Ajattelin, että parempi tämäkin kuin ei työtä ollenkaan.

Torstaina alkoivat vaatevarastot olla jo sen verran loppuun kulutetut, että pesin aamusta koneellisen pyykkiä. Haastattelu oli vasta iltapäivällä ja se meni hyvin. Sain työn. No en ollut kuitenkaan vielä turhan iloinen juurikin tämän palkka-asian vuoksi. Mulla olisi myös huomiselle eli perjantaille vielä yksi työhaastattelu. Tämä työ olisi jonkinlaista myyntityötä kauppojen sisällä.

Perjantaina aamulla oli suht aikainen herätys, koska haastattelu oli jo kymmeneltä. Se oli Harbour Bridgen toisella puolella, joten metroa oli pakko käyttää. Tämäkin työ oli sellainen, että palkan eteen oli tehtävä myyntiä tai muuten sitä ei tippuisi. Myöhemmin sain puhelun, jossa kerrottiin, että paikka olisi minun jos sen vain haluaisin. Jopas näitä töitä alkoi satelemaan! Sain myöhemmin myös järjestettyä itselleni kolmannen haastattelun yhteen pieniin ympärivuorokautiseen putiikkiin, joka on ihan tässä hostellin lähellä.

Kings Cross

Perjantai oli myös biletyspäivä. Meidän huoneessa oli todellakin hyvä porukka. Seuraamme oli liittynyt brittiläiset tytöt, Christina ja Carolina ja toisesta huoneesta Harriet (myöskin britti) sekä Lancasterista kotoisin oleva Stuart. Hostelli järjestää joka ilta jonkinlaista ohjelmaa, joihin yleensä sisältyi ilmainen sisäänpääsy sekä ainakin yksi ilmainen juoma vähän paikasta riippuen. Oli kiva käväistä pitkästä aikaa ulkona ja meininki oli luonnollisesti sen mukaista. Drinkit oli jokseenkin halpoja, riippuen vähän mitä joi. Bisset oli n. 3,5 euroa, kun taas drinkit olikin jo Suomen tasoa eli 6-7 euroa.

Lauantaina heräilinkin suht aikaisen johtuen edellisillan biletyksestä. Ei ollut kuitenkaan yhtään huono olo. Georgen kanssa lähdettiin vielä kiertämään vähän kaupunkia. Kierreltiin ympäri kasvitieteellistä puutarhaa ja Domainia. Olin myös sopinut, että myöhemmin iltapäivällä näen yhtä suomalaista Elisaa, joka asuu myös ihan tässä hostellin nurkilla. Kun olin menossa tapaamiseen, puhelin soi. Mua pyydettiin trialiin kello neljäksi yhteen kahvilaravintolaan, jonne olin jättänyt CV:ni muistaakseni keskiviikkona. Trialit on täällä yleinen käytäntö. Hakija tekee ilmaiseksi työtä pari tuntia ja työnantaja sitten päättää ottaako hänet töihin vai ei. Joskus trialin tekeviä on enemmänkin, jolloin työnantaja sitten jälkeen päin ilmoittaa, jos haluaa palkata sinut.

Trial meni hyvin ja sain paikan keittiöapulaisena. Paikan pomo on myöskin George. Hän on todella mukava ja syntyperältään Uudesta-Seelannista. Mun töihin kuuluu ykkösprioriteettina astioiden tiskaaminen ja sen lisäksi keittiön siivoaminen ja erilaisten ruoka-aineiden valmistelu. Tähän mennessä oon viipaloinut juustoa ja kinkkua, kuorinut (kyllä kuorinut!) jättiläiskatkarapuja, nyppinyt persiljaa, pilkkonut papuja, raastanut juustoa ja silpunnut kanaa. Työ on tosi vaativaa fyysisesti. Mulla on tosi tiukka aikataulu ja jos en kykene noudattamaan sitä, menee kaikki ihan päin pyllyä. Tänään oli ensimmäinen päivä, että onnistuin suhteellisen hyvin. Sain vieläpä 8,50 dollaria tippiä! Palkka on tässä työssä myös aikas hyvä. Verojen jälkeen jää käteen noin 500 dollaria (375 euroa) viikossa. Laskeskelin, että matkakassaan pitäisi kilahtaa noin 200 dollaria viikossa. Työaika on tiistaista lauantaihin kello 16:sta noin puoleen yöhöön. Taukoja ei luonnollisesti ole.

Bondi Beach

Tarkoitus olisi vielä tehdä jotain satunnaisia tai osa-aikaisia hommia tuon työn ohella, että saisin tuota matkakassaa kasattua. En halua viettää Sydneyssä turhan paljon aikaa. Luulisin, että kesäkuun loppuun mennessä oon täältä veke. Sinänsä myös hyviä nuo keittiöhommat, sillä niitä tuntuu riittävän. Mulla kävi tosi hyvä tuuri, että sain ilman kokemusta tuon paikan. George on rento ja opettaa kyllä, kun sanon, että nyt tuli jotain sellaista eteen, jota en osaa. Kävin keskiviikkoaamuna myös toisessa trialissa yhdessä kahvilassa, mutta enpä ole siitä kuullut mitään. Omistaja ei ollut ihan varma haluaako ketään osa-aikaista ja mä teen mieluummin tuota työtä kokoaikaisena, kun se on iltapainotteista niin ehtii aamuisin tehdä muita juttuja.

Sunnuntaina olikin sitten taas vapaapäivä. George oli lähtenyt edellisiltana kohti Brisbanea, mutta brittitytöt lähtivät mun kanssa Bondi Beachille. Oli upea päivä. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja asteita noin 25. On nämä talvet täällä rankkoja! Koska oli äitienpäivä, soittelin myös illasta kotiin päin.

Blue Mountains

Maanantaina lähdettiin samalla porukalla päiväretkelle Blue Moutainsille (Sinisille vuorille?), jotka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päästä Sydneystä ja ovat kuulemma ihan must see –juttu. No maisemat oli kyllä todella kauniit eli vuoria ja eukalyptuspuita oli luvassa. En vain ole mikään ryhmämatkailija. Meidät oli ahdettu pieneen bussiin. Suurin osa matkustajista oli aasialaisia turisteja, jotka heilui niiden kameroidensa kanssa milloin missäkin kuin paparatsit. En ole rasisti, mutta hermot meinasi mennä. Vuorien jälkeen ajettiin vielä kansallispuistoon, jossa nähtiin kenguruita. Päivä päättyi risteilyn Parramatta –jokea pitkin alas takaisin Sydneyyn. Ihan mukava päivä, mutta 70 dollaria vähän liian kallis tästä huvista. Tulipa tuosta Parramattasta mieleen, että täällä on rutkasti näitä hauskoja aboriginaalinimiä. Tuossa ihan vieressä sijaitsee Woollomooloon (lausutaan mitä ilmeisimmin Wulumuuluu) kaupungin osa. Sydneyn eteläpuolella on myös Wollongongin ja Wagga Waggan kaupungit. 

Maanantai-iltana tutustuttiin tyttöjen kanssa vielä Goonin saloihin. Goon on erittäin halpaa australialaista hanaviiniä (2,50 euroa litra), jonka valmistamiseen on käytetty varsin epämääräisiä ainesosia kalanruodoista kanamunan kuoriin. Lähdettiin hostellin matkaan yhteen lähikuppilaan, kun oltiin kitattu 4 litran Goon alas porukalla. Loput voittekin sitten arvata.

Tiistaina alkoi taas työt ja arkielämä. Vielä pitäisi jonkin sortin pysyvämpi asuinpaikka hommata. Meidän jengi on kaikonnut: Christina ja Caroline lähti eilen ja Harriet tänään. Mulla on huomenna pari huonenäyttöä läheisessä Edgecliffin naapurustossa ja toivon, että saisin jommankumman. Sijainti on lähellä kaupunkia ja mun duunia. Ainostaan 15 minuutin kävely ja olen perillä. Sen jälkeen alkaakin olla asiat aika pulkassa täällä toisella puolella palloa! :) Palailkaamme astioille.

PS. Jos kelaat sivun alalaitaan, sieltä löytyy linkit kaikkiin reissun ajalta julkaistuihin kuviin sekä karttaan, jossa näkyy koko matkan reitti tähän mennessä!

Hostel

It’s been a while since I last time wrote here. Today is Friday the 13th of May (I hadn’t even realized before I wrote that out!) and I’ve been in Australia for one week and 5 days. I still live in the very same hostel and in the very same dorm room as when I got here. It’s been very nice and many things have happened: job hunting, interviews, sightseeing, new friends, some partying and even working.

The first days were all about job hunting and some sightseeing. The weather was good as well. This is the beginning of “winter” and the temperatures are closer to 20 degrees, sometimes a little less and sometimes even more. For most part, it has been sunny, but there has been some cloudy days as well and a couple of showers too.

After living in Australia for two weeks and having stayed in one city only, it is pretty hard to  draw conclusions about the whole country. However, it seems like I have come to a sort of midway between the UK and States. People are very much laidback here. Their accent is still a bit weird to me, but hopefully I’ll get used to it soon! People speak fast, they pronounce differently and use expressions I have no clue about. “Do you have your phone handy (=in hand)?”.

Otherwise, things here are pretty good. There are not that many homeless people on the street and the healthcare is free for everyone (even for me!). You get paid pretty well even in the lowest scale jobs, which is of course  reflected in the price level. I did not have an idea how expensive it is here! For some part, it is even more expensive than Finland. It is also because the Australian dollar is very strong at the moment. Two years back and it would have not been the same situation for Europeans. Nevertheless, now that my income is denominated in AUD, I do not have to care about that.

Botanical Gardens

It is a great thing, by the way that I have mobile internet on my phone so I could follow and reply to all the job advertisements in real time. Of course I’m assuming here that it is easier to get a job when you are amongst the first repliers. It is also customary here to advertise positions on shop windows. This is why I always keep my resume with me when walking on the streets. So, I just step into the shop, present myself, hand in my CV and wait for the possible call. It is a good way to get a job!

Harbour Bridge and the Opera House

We had a very good group spirit in our dorm room from the first day onwards. George was the first one I got to know. Like me, he had just arrived in Australia on a Work & Holiday visa so we decided to take care of the practical stuff together on Monday. We opened up accounts in Commonwealth Bank, I got myself a post box address (it is pretty handy when you travel a lot, because they forward your mail “for free”) and we both applied for TFN:s, i.e. Tax File Numbers.

For the rest of Monday, we were going around the city and especially the Botanical Gardens, where you could have a good view over the Harbour Bridge and the Opera House as well as the city skyline. Flora and fauna are as exotic here as in New Zealand. We saw bats, parrots and even a possum, which got scared of us and climbed up a tree. We returned to the spot after sunset and took some very nice night photos. At the end, we also started playing with the camera and a flashlight. The photos can be found in this link.

Manly

On Tuesday, we headed up to Manly, which is situated in North Sydney. Our Italian roommate Gabrielle, who spent his second last day in Australia, also joined us. We took the ferry boat for half an hour and so we were in Manly. I fell in love with the city. There were a beach and palm trees as well as small restaurants and cafes. I could live there any time. The beach is huge and the waves are even bigger. We climbed up the cliffs next to beach to get a better view. Someone had brought up coaches to sit on.

Wednesday was our official job hunting day. Both George and worked up good resumes and I did some serious CV distribution in the city. I walked around CBD (Central Business District), Chinatown and Darlinghurst. In the city center I met some Finnish fundraisers. They gave me a phone number to their manager who I could call and ask for a job. That’s how I got my first interview. The only thing that concerned me about that job was the performance based salary. Basically I had to get people to sign up to sponsor a child in a third world country. However, the Finns convinced me that I would be getting paid although I didn’t sell that much. I thought at least that’s better than nothing!

On Thursday, my clothing stock started to run out and I thought it would be better to do a bit of laundry. The interview wasn’t scheduled until afternoon so I had plenty of time. I got the job, although I was still slightly concerned about the pay. I had also booked another interview for Friday, which was a position as an in-store promoter.

Friday morning I had to wake up early for the interview at ten. The place was in North Sydney so I had to take the subway. The pay was performance-based also in this job. Later I got a call that they would accept me into the training program. I promised to get back to them on Monday. During the afternoon I arranged myself a third interview for a 24/7 convenience store located right next to my hostel. Gosh how many jobs I was getting! 

Kings Cross

Friday was an official party day. It had been a month since I’d gone out so it was time! We had a perfect group of people in our room. Christina, Caroline and Stuart from the UK joined us later during the week and Harriet (also British) from another dorm room. The hostel arranged all kinds of partying activities every night, which usually included free entrance and a free drink or two at times. We had lots of fun as you can imagine. The drinks were quite cheap. Beer sold for 4 dollars, but other drinks were priced between 8-9 dollars.

I woke up early on Saturday due to last night. I was feeling ok, though. George and I took a little tour in the city again and went to the Domain and the Botanic Gardens as well. I had also agreed to meet a girl from Finland later during the afternoon. When I was on my way to meet her I received a phone call from a café/restaurant I had left my resume in. They asked me to come for a trial in two hours.  I agreed. Trials are customary here as well. An employee works for free a couple of hours and the employer decides whether he wants to employ that person. Sometimes there are more people taking a trial so the employer lets you know afterwards.

I did well in the trial and got the job! I’m now officially a kitchen hand. It’s nothing too fancy but it pays me considerably well so that I can save up some money. My boss is also called George and he is originally from New Zealand. My first priority is to wash dishes and in addition to that I clean the kitchen and do some food preparation. So far I have sliced cheese and ham, peeled prawns, pinched parsley, grinded cheese and shredded chicken. Physically the work is quite demanding. My schedule is very tight and in case I’m unable to meet it everyone else’s work gets disturbed. Today was the first day I did quite well. Also, I got my first tip of 8,50 dollars! The pay in this job is pretty good. I get 500 dollars a week after taxes. I’ve done some calculations that I should be able to save around 200 dollars a week for my travel budget. I work the nightshift from 4 pm to around midnight (it depends on how many customers there are) Tuesday through Saturday.

I’ve also been planning to get a casual or part-time job on the side so I could save up even more. I don’t want to spend too much time in Sydney. I think I’ll be out by the end of June. In a way it was strategic move from me to get this job. There are kitchen jobs available throughout the country, but usually some experience is required. I was very lucky to get this job without any experience. George is very laidback and helps and teaches me if I tell him I can’t do something. It is pretty easy money and I can work during my travels in case I run out of money. On Wednesday I was trialing in this other café, but I haven’t heard back from them. The owner wasn’t sure whether he wants someone full or part time. I prefer working fulltime where I am, because I’ve got the nightshift so I have plenty of time to do some sightseeing in the mornings.

Bondi Beach

Sunday was a day off. George had left last night for Brisbane, but the British girls joined me as we went to Bondi Beach. It was a gorgeous day. The sun was shining and it was about 25 degrees. I love the winter weather here! It was also the Mother’s Day so I called home.

Monday me and the girls did a day tour to Blue Mountains, which are located about an hour from Sydney. It is a must see place if you’re visiting Sydney. The view was very beautiful, mountains and lots of eucalyptus trees. I’m just not a group traveler and get annoyed. We were cramped into a small bus and most of the people were Asian roaming around like paparazzis with their cameras. I’m not a racist but I started to get pretty irritated. After seeing the mountains we drove into a national park, where we saw kangaroos. The tour was finished in a Parramatta river cruise that took us back to Sydney. It was quite a nice day, but I think 70 dollars was a little too much for that. Parramatta reminds me of the funny aboriginal place names that you can find in Australia. Right next to my hostel is the neighborhood of Woollomooloo and further down south you can find the cities of Wollongong and Wagga Wagga.

Blue Mountains

Monday night was a party night again. The girls introduced me to Goon, which is an Australian term for cheap tap wine made of all sorts of stuff ranging from fish bones to eggs. It is so cheap (4.4 liters for 10 dollars) that you really don’t want to think about it! The hostel people took us to a nearby club, but first we had to finish the Goon. The rest is left to your imagination….

Tuesday was the first real working day for me and the start of my everyday life in Australia. I should still get a room to stay in. I’m getting a bit bored staying in a dorm room but it is good until I get something better. Everyone from our dorm room is gone except for me. Christina and Caroline were gone yesterday and Harriet left today. Tomorrow I’ll be heading to the nearby Edgecliff to see two rooms that are for rent. Hopefully I manage to get one of them. They are close to the city and my work (only 15 minutes walking distance). After that I think things have pretty much settled here in Down Under (by the way, no one says Down Under here!).

Näistä linkeistä löytyy kaikki reissun aikana julkaistut kuvat, joita en viitsi tänne blogiin enää laittaa.

Below you can find all the photos I’ve uploaded on Facebook during the trip:

New Zealand 1

New Zealand 2

Vanuatu

Australia

Map of my journey

Vanuatu

Keskiviikko 27.4.

No niin, täällä sitä nyt ollaan, kauan odotetulla Vanuatulla. Kello on paikallista aikaa vasta kuusi illalla, mutta meikäläinen on sen verran väsynyt edellisyön lentokenttäkeikasta, että ajattelin painaa pään tyynyyn ajoissa. Huomenna ajattelin mennä tutustumaan Port Vilaan (lähimpään kaupunkiin, joka on myös Vanuatun pääkaupunki) ja ehkä jäädä biitsille makoilemaan, mikäli säät sallii. Tänään oli siis pilvistä. Lämmintä oli kyllä melkein 30 astetta ja ilma kosteaa, aurinkoa ei vain näkynyt. Toivotaan, että huomenna asia korjaantuisi.

Matka sujui ihan mukavasti taasen. Sain yllättävän hyvin nukuttua lentokentän kovalla lattialla. Laskeskelin, että neljä tuntia ja risat tuli torkuttua. Meitä oli siellä kokonainen reppumatkaajien yhdyskunta nukkumassa. Kaikille ei riittänyt penkkejä ja sitten osa meistä epäonnekkaista, jotka saavuimme suhteellisen myöhään kentälle, jouduimme nukkumaan lattialla. Kerrankin koko lattiamatoista oli jotain hyötyä, ja olihan mulla se mun Koiramäen veljekset (vai mikä se Mauri Kunnaksen teos nyt onkaan?) Kalevala –huopa, joka toimi patjana.

Vanuatulle saavuttiin lähes ajallaan, ehkä puolisen tuntia oltiin myöhässä. Koneessa oli hyvät tarjoilut. Oli ilmaista viiniä eli kivahan siinä oli tissutella lennon aikana. Lentokentän tuloaulaan saavuttaessa meitä oli vastassa paikallinen bändi, joka soitti jotain ukulele musiikkia ja laulo ”Vanuatu Vanuatu”. Oli aika eksoottinen olo. Mun majoitukseen kuului ilmainen kuljetus, joten tän paikan toinen omistaja oli mua kentällä vastassa kyltin kanssa. Istahdettiin pakettiautoon ja saavuttiin tänne.

Tämä paikka, missä olen, on nimeltään Worawia Resort ja se sijaitsee Melen kylässä ehkä noin 10-20 minuutin ajomatkan päässä Port Vilasta. Kun kirjoitan, että kylä, niin kyllä, se on kylä, ja se näyttää juurikin siltä kuin ne televisiosarjojen kylät, joissa asuu kannibaaleja sun muita hämäräheikkejä. Mut eipä se menoa haittaa. On toisaalta ihan kiva, että tulin tänne niin näen vähän enemmän tätä paikallista menoa. En sitten tiedä millainen se Port Vila oikein on.

 

Sen verran ehdin tehdä tänään, että kävin tuolla rannalla kävelemässä. Vesi oli tosi lämmintä. Se vähän tosiaan harmitti, että aurinko ei paistanut, mutta en aio luopua toivosta. Jotta pääsee rannalle, pitää kävellä pienen pienen metsikön läpi (polkua pitkin tietenkin). Siellä täällä näkyi banaanipuita (pensaita?) ja kookospalmuja ja muita eksoottisempia kasveja ja puita.

Rannan päässä on kylän jokin osa. Siellä on sellainen rantakahvila, missä kävin syömässä. Ja uskokaa tai älkää, mutta ihan Vanuatulle asti piti tulla, että löysi ilmaisen langattoman netin! Siellä meikäläinen surffaili Facebookissa ja joi sadevettä. Kyllä, sadevettä. Se ei maksanut mitään, pullotetusta ottivat 150 vatua (1,5 euroa).

Kaikki on täällä tosi ystävällisiä. Paikalliset tuli esittäytymään mulle, kun menin sinne kahvilaan. Kahvilan omistaja taas kyseli, että mitä meinasin tehdä Vanuatulla ja hän antoi oikein hyviä vinkkejä. Hän kertoi myös, että halutessani voisin mennä paikalliseen kouluun vierailemaan. Täällä lapset on vierailijoista jotenkin tosi innoissaan. Kun kävelin tuolla rannalla niin näin siellä jotain lapsia leikkimässä ja he alkoi laulaa mulle jotain paikallista laulua ja osoittelemaan mua, kun kävelin ohi. Taas kerran oli aikas eksoottinen olo!

Nyt oon takasin hostellilla tai hotellilla tai mikä bungalow tämä nyt onkaan. Bungalow tämä siis on, mutta mulla on neljän hengen dorm –huone, jossa mä olen tällä hetkellä ainoa yöpyjä. Nice! Meinasin saada sydänkohtauksen ja päästä vetelät housuun, kun laitoin kattotuulettimen päälle. Suhteellisen isokokoinen keltainen lisko lähti juoksemaan katon poikki, kun se säikähti sitä pyörivää siipeä.

Mä menin häntä koipien välissä kysymään noilta omistajilta onko ne vaarallisia. Eivät kuulemma ole ja toinen omistajista (nainen) kertoi, että hän pelkää niitä itsekin. Hän kertoi myös, että yöllä ne liskot saattaa juosta siellä katossa ja pitää meteliä, mikä saattaa säikäyttää mut ja myöskin sen, että joskus ne saattaa tippua sieltä katosta, mutta niiden ei pitäisi tulla mun kimppuun, koska nukun alasängyssä. Olipas ihan helv…n lohduttava tieto! Asiat kääntyi vielä parempaan päin, kun menin sulkemaan ikkunan kaihtimia. Eikös siellä ollut kaksi liskoa lisää ikkunaverkossa juoksentelemassa, onneksi ulkopuolella! Saattaapi olla, että tiedossa on ihan aito ja oikea liskojen yö ja tällä kertaa sanan varsinaisessa merkityksessä…

Torstai 28.4.

Heräsin puolen yön maissa siihen, kun ulkona oli ihan hirveä ukkosmyrsky. Vaikka kaihtimet oli kiinni, näkyi salamat silti huoneeseen asti. Ukkosiin oon jo onneksi Suomessa tottunut, niin eipä siinä kauaa tarvinnut hereillä olla. Aamulla heräilin seitsemän jälkeen. Kivat 11 tunnin yöunet tuli otettua eikä liskoistakaan ollut harmia, edes ääniä ei kuulunut.

Paikan toinen omistaja toi kaikille vieraille aamiaisen tänne meidän bungalowiin. Toisella lautasella oli muutama pala leipää, joiden kanssa oli tarjolla hunajaa, voita ja marmeladia. Sitten toiselle lautaselle oli aseteltu hedelmiä: papaijaa, avokadoa, banaania, greippiä ja passionhedelmää. Lisukkeeksi tarjottiin vielä kahvia ja tuoremehua. Oli kyllä erinomainen aamupala kerrassaan! Mun naapurihuoneessa oli kaksi miestä Australiasta. Juteltiin suht kauan ja kyselin kaikenlaisia vinkkejä Australiaa varten. Olivat valtiolla töissä, mutta kehottivat silti tekemään työt pimeänä. Säästää kuulemma pitkän pennin veroissa!

Aamiaisen jälkeen suuntasin Port Vilaan. Omistaja kehotti menemään seisomaan tien varteen. Autojen rekisterikilvissä oleva ”B” –tunnus kertoo, kun kyseessä on bussi. Kyseessä oli siis suomalaisittain sanottuna pakettiauto, joka toimitti bussin virkaa. Heti onnisti ja nousin kyytiin. Matka maksoi 150 vatua, eli vähän alle 1,5 euroa. Aurinkokin vähän kurkisteli pilvien takaa ja oli kostean kuuma.

Port Vila oli suhteellisen pieni kyläpahanen, mutta silti koko valtion pääkaupunki. Aussiemiehet kertoivat, että tänään olisi risteilyalus satamassa, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki kaupat ovat auki. Oikeassa olivat, kaupunki oli tosiaan täynnä australialaisia turisteja. Kiertelin kaupungilla vähän aikaa. Nostin automaatilta rahaa ja kävin kaupassa, koska huomasin aamulla, että hostellissa on jääkaappi. Tulin sitten takaisin tänne ja söin vähän. Tällä kertaa mun piti pysäyttää neljä bussia ennen kuin löysin sellaisen, joka ajoi myös Meleen eli tähän kylään, jossa yövyn.

Menin vielä vähäksi aikaa rannalle loikoilemaan, mutta alkoi piskotella. Meninpä siis istumaan eiliseen rantabaariin ja otin taas saman leivän sadeveden kera. Huomasin, että paikan langaton verkko sallii ainoastaan tunnin surffailua päivässä. Kaiken lisäksi sade vain yltyi, joten katsoin parhaimmaksi suunnata takaisin hostellille. Suojasin pään mun rantapyyhkeellä. Paikalliset virnuili mulle.

Kaikki on täällä kyllä tosi ystävällisiä. Ihmiset esittelee itseään pitkin poikin ja kertovat olevansa sen ja sen henkilön serkkuja. Tuntuu ihan kuin tuntisin jo puolet tästä saaresta, vaikka päivän verran olen täällä ollut. Sääolot kyllä vähän harmittaa. Tänään tosiaan jo aurinko vähän paistoi, kun olin Port Vilassa ja heti sai pyyhkiä hikeä otsalta. Sen verran kuumaksi se tekee ilman ja vaikka aurinko ei paistaisikaan niin kyllä täällä silti tarkenee. Harmittaa vaan, kun sen auringon takia tänne on tultu, mutta eilisin sanoin: vielä on toivoa!

PS. Tämä on kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kävelen varvassandaaleilla koko päivän. Ei ole mun ja varsinkaan mun jalkojen juttu ollenkaan!

Perjantai 29.4.

Aurinko oli taas tullut näkyviin, kun aamulla heräsin. Yritin päästä matkaan niin nopeasti kuin vain mahdollista, koska taivaalla oli myös pilviä ja halusin päästä nauttimaan edes siitä vähästä auringosta, mitä oli luvassa.

Olin jo eilen päättänyt suunnata Hideaway Island nimiselle saarelle. Sinne oli ”lauttakuljetus” mun vakkari rantabaarin edestä. Lautta tarkoittaa Vanuatulla hieman normaalia isompaa moottorivenettä. Eilen taisin kertoa, että bussi on lähinnä pakettiauto. Lautta saarelle oli ilmainen, mutta saarelle sisään pääseminen maksoi 1000 vatua eli vähän alta 10 euroa. Siellä oli sentään aurinkotuoleja ja –varjoja, joten kyllähän siitä kannatti maksaa!

Aurinko tosiaan pysyi ylhäällä aina tuonne kello kahteen asti ja meikäläinenhän tietenkin loikoili biitsillä siihen asti. Uimassa en viitsinyt käydä, kun koko ranta oli täynnä korallia. Olisi pitänyt siis varvassandaalit jalassa mennä veteen, ettei ne pistele jalkoja ihan verille. Mä olin tyytyväinen kuitenkin.

Toisaalta myös ihan hyvä, että aurinko välillä meni pilveen. Täälläpäin aurinko on paljon polttavampi kuin muualla ja hiotahan siinä sai ihan kunnolla, kun se sieltä paistoi. Lisäksi eipä tuo otsonikerroskaan kuulemma mitenkään hirveän paksu ole näillä leveysasteilla.

Tuossa kahden maissa se aurinko sitten meni lopullisesti pilveen tältä päivältä. Mä menin sitten syömään vähän burgeria ja olipahan tälläkin saarella ilmainen langaton netti, jota pystyi hyödyntää. Ruokailun jälkeen makoilin vielä vähän, mutta enää ei oikein huvittanut, kun tuuli yltyi ja sitä aurinkoakaan ei enää näkynyt.

Huomaa kyllä, että väriä tuli otettua tänään. Käsi- ja olkavarret on vähän punaiset, että ihan hyvä, että lähdin sieltä ajoissa pois. Huomenna varmaan ohjelmassa samanlaista löhöilyä, mikäli tuo sää vain sen suo. En tiedä jaksanko sinne Hideaway Islandille asti vaivautua. Ehkä mä vaan makoilen tuossa ”kotirannalla” itsekseni.

Lauantai 30.4.

Aurinko oli jälleen näkyvillä aamulla. Aamupala tarjoiltiin vähän ennen yhdeksää ja sitten suuntasinkin Port Vilaan. Bussin sain taas melkein heti. Tällä kertaa se oli täynnä; muutama aikuinen ja lapsi oli kyydissä, mutta hyvin mahduin. Oli taas kerran aika eksoottinen olo, kun köröteltiin menemään. Olin ainoa länkkäri koko autossa ja matkamusiikkina kuunneltiin jotain iloista paikallista, reggaemusiikin tapaista jumputusta. Kaupungissa oli lauantai ruuhka ja tietyötä, joten saatiin odotella liikenteessä jonkin aikaa.

Port Vilassa kiertelin siellä täällä. Suuntasin ylös kukkuloille ja tein ehkä noin kolmen kilometrin pituisen lenkin ja olin takaisin kaupungissa. Oli kiinnostava nähdä ihan normaalia vanuatulaista elämää. Vatuja oli vielä lomapakossa jonkin verran, mutta kuitenkin niin vähän, että niitä olisi turha tämän päivän jälkeen vaihtaa enää muuksi valuutaksi. Ostin vähän after sun voidetta, siltä varalta että ehdin vielä palaa ja itselleni Billabongin uimashortsit, jotka oli sitten loppujen lopuksi liian pienet. Noh, ei ne onneksi ollut kun neljä euroa.

Kokkasin itselleni lounasta tänään, koska menen vasta illalla ulos syömään ”viimeistä ateriaa”. Omistajaperhe taas naureli mulle, kun en osannut käyttää kaasuliettä. Olin ostanut jotain tölkitettyjä kananpaloja, jotka osoittautui raa’oiksi. Liedelle vaan sitten kana tirisemään. Heitin sinne vähän vielä nuudeleita sekaan ja lopputulos oli aikamoisen herkullinen.

Iltapäivästä kävin kiertämässä Melen kylää vähän enemmän. Aika alkeellista oli asutus siellä. Kanoja, sikoja ja vahtikoiria juoksenteli ympäri kylänraittia. Osa taloista oli ihan kunnollisen näköisiä, mutta osa oli taas jostain peltilevyistä kasattuja hökkeleitä. Juttelin parin lapsenkin kanssa siinä matkalla. Heillä oli vapaata koulusta, lauantai kun on täällä myös tänään.

Loppupäiväksi menin chillailemaan rannalle ja lukemaan vähän kirjaa. Aurinko oli taas pilvessä, mutta silti oli lämmin ja huomasin myöhemmin, että mun käsivarret oli vähän palaneet. Tulin vielä takaisin tänne hostellille vähän pakkailemaan huomista varten. Vielä olisi tosiaan tarkoitus mennä sinne rantabaariin syöpöttelemään ja nauttimaan viimeisistä hetkistä Vanuatulla. Mieli ei ole haikea, vaikka äkkiähän tämä aika tietenkin meni. Kyllä sitä Australiaa on sen verran paljon tässä viime viikkojen aikana odotettu!

Vähän oli kyllä ajatukset tänään Suomessa. Vapunaattoa olisi itsekin hauska päästä viettämään ja juhlimaan kavereiden kanssa. Noh, ensi vuonna sitten paremmalla menestyksellä. 

Sunnuntai 1.5.

Heräsin yöllä siihen, kun mun huone tärisi. Jep, kyseessä oli pieni, vaaraton maanjäristys. Se tuntui vähän siltä kuin olisi ollut laivassa. Huone vaan tärisi ja jytisi vähän. Eipä sen kummempaa. Ja tämä ei siis ollut mikään kovinkaan voimakas järistys. Olisin ajatellut, että olisin säikähtänyt oikeen kunnolla, mutta eipä se kovin kummoista ollut.

Heräilin aamulla taas suhteellisen aikaisin. Kävin aamiaisen jälkeen vähän rannalla käveleskelemässä ja kuvaamassa, mutta eipä siinä hirveästi ehtinyt tekemään, kun piti mennä takaisin hostellille pakkaamaan ja syömään.

Mun lento lähti kolmelta ja olin kentällä jo vähän ennen yhtä. Lento sujui nopeasti. Maahanmuutto Sydneyssä oli ohi hetkessä. Paljon vähemmän kysymyksiä ja syynäystä kuin Amerikoissa. Itse asiassa eipä ne tainneet mitään kysellä. Leimasivat vain passin ja hymyilivät päälle. Kävin heti hakemassa itselleni sim-kortin. Otin rajoittamattoman kortin (puhelut ja viestit), jolla pystyy käyttämään myös nettiä ja facebookia. Hinta 30 euroa kuukaudessa, ei paha.

Hostellille oli järjestetty ilmainen kuljetus ja tilasin sellaisin itselleni. Olin perillä yhdeksän maissa ja nyt väsyttää. Juttelin vähän mun huonekavereiden kanssa. Ne on myös täällä Work & Holiday viisumilla. Töitä kuulemma löytää suhteellisen helposti. Huomenna pitäisi mennä vielä noita käytännön juttuja hoitamaan. Täytyy hakea itselleen ”veronumero” työntekoa varten, avata pankkitili ja ajattelin hankkia itselleni australialaisen poste restante osoitteen.

Wednesday April 27^th

Okay, so here I am in Vanuatu, the place that I’ve been looking forward to so much! The local time is now about 6 pm, but I’m pretty tired after last night’s little airport experience that I thought about going to bed kind of early tonight. Tomorrow I think I’ll be going to Port Vila (the closest city, which is also the capital) and maybe lie a bit on the beach, if the weather is good. Today it was cloudy. The air was very humid and it is still about 30 degrees, but the sun just wasn’t shining. Let’s hope I could see the sun tomorrow!

The trip here was all nice again. I had a considerably good sleep on the airport floor. I think I slept a bit over four hours. There was like a huge backpacker colony sleeping at the airport. There were not enough benches for all so the unlucky ones (including me) that showed up late had to sleep on the floor. God bless carpets! I also had my blanket that I used as a “mattress”.

We arrived in Vanuatu almost on time, maybe half an hour late. The service on the plane was so good! There was free wine so I was drinking as much as I could. So nice! After landing, when we got inside the terminal building, there was a local band playing some kind of ukulele music and singing “Vanuatu, Vanuatu”. I felt so exotic! Free airport transfer was included in my accommodation so one of the owners came to pick me up from the airport.

The place I’m currently at is called Worawia Resort and it is located in the village of Mele about 10-20 minute ride from Port Vila. When I say village, I really do mean it. It even looks like one of those villages that you see in tv shows that has cannibals living in them! It’s actually very nice that I get to experience the more real Vanuatu. We shall see what Port Vila is like!

I did have time to do some sightseeing already today. I went to the nearby beach. The water was so warm. Sadly, the sun wasn’t shining, but I won’t give up hope. In order to get to the beach, you have to walk through this little forest (using a pathway, of course, which is full of banana and coconut trees as well as other exotic plants. So cool!

At the end of the beach there is part of the village. There is a small beach bar, where you can eat as well. Believe it or not, I had to come all the way to Vanuatu to find free wireless internet! I was surfing on Facebook and drinking rain water. Yes, rain water. It was complimentary; they would have charged 150 vatu (1,5 euros) for bottled water.

Everyone here is so friendly. The local people came to present themselves when I was walking to the café bar. Then the owner came to talk to me as well and was asking what I was planning to do here and gave me some very good pieces of advice. He also told me I could visit one of the local schools and talk to the kids. The kids here are so excited about visitors. When I was walking on the beach, I saw some local kids and they just kept staring and pointing at me and singing me some funny local songs. Didn’t I feel special!

Now I’m back to the hostel again, or hotel or whatever bungalow it is. This is actually a set of bungalows, but I’m staying in a four bed dorm room, where I’m the only guest at the moment. Sweet! I almost got a heart attack and crapped my pants when I turned on the fan on the ceiling. A pretty huge yellow gecko started running along the ceiling, as it got scared of that!

Scared as I was, I went to the owners and asked if they were dangerous. They told me they aren’t dangerous, however, the lady (the other owner) told me she’s scared of them too. She also told me that I might get scared when they run along the ceiling during the night and sometimes they might fall to the ground, but they should leave me alone, because I’ve taken one of the lower beds. And that was supposed to make me feel better????? Things got even worse when I went to shut the window shaders, there were to more geckos on the window net! Luckily, on the other side so they were outdoors, but still… Gosh, I hope I don’t die!

Thursday April 28th

I woke up at midnight, because there was a thunderstorm outside. Even though I had pulled down the blinds, you could still see lightnings hit the sky. Luckily I’m used to thunderstorms so I could easily continue my sleep. In the morning, I woke up slightly after 7. It was a nice 11 hour rest! And I wasn’t bothered by the geckos, after all.

One of the owners brought me and the two other guests breakfast. One of the plates had slices of bread, honey, butter and jam on it and the other one had fresh fruit, such as passion fruit, bananas, grapefruit, avocado and papaya. Coffee and juice was also served. I thought that was one of the nicest breakfasts I’ve ever had! The other guests were two guys from Australia. We talked for a while and I asked them all kind of advice for my trip. They worked as public servants but still advised me to get paid in cash and under the table.

After the breakfast I took the bus to Port Vila. The owner told me I would recognize a bus from the license plate, since busses carried a letter “B” on them. It was more like a van, but we can also call that as a bus. I got lucky upon the first attempt. The trip cost me 150 vatu, which is a little less than 1,50 euros. It was cloudy and very humid, but at times you could see the sun.

Port Vila is merely a town, but still the capital of the whole republic. The two Aussies told me there would be a cruise ship at the harbor today so all the shops would be open. They were right, as the whole town was packed with tourists from Australia. I walked around the town for a bit. I withdrew some cash and did some shopping, because I noticed in the morning that there actually is a fridge at our bungalow. I came back here and ate. This time I had to stop maybe four busses before finding one that came to Mele, the village I’m staying in.

After eating I decided to go to the beach, but almost immediately it started raining. Well, I headed to the same beach bar as yesterday and ordered the same sandwich with rain water again. After a while, I noticed that their wireless network would only allow you to surf an hour per day. What a shame. In addition, the rain got even heavier so I had to cover myself in a towel to get back to the hostel!

Everyone here is so friendly. Random people just come to me and present themselves and tell me that they are cousins with this and that person. I feel like I know half of the island already and I’ve been here for a day now. The weather makes me a little sad. The sun did shine today when I was in Port Vila and it was very hot. Although the sun is not there it is still very warm, but still, I came here for the sun! Like I said yesterday, there is still hope.

PS. This is absolutely the first and the last time I’m wearing flip-flops all day long! It is neither my nor my feet’s cup of tea!

Friday April 29^th

The sun was shining again, when I woke up. I tried to leave the bungalow as fast as I could so that I could enjoy it. It was partly cloudy so I was assuming it wouldn’t necessarily last that long.

I had decided already yesterday that I would visit the Hideaway Island resort today. They had a “ferry” arranged from the beach bar I used to visit. A ferry in Vanuatu would be called a motorboat in rest of the world. It’s funny. Yesterday I told you a bus here would be called a van elsewhere. The ferry transportation was free of charge, but the island had a 1000 vatu (little less than 10 euros) entrance fee. Well, it was worth it I guess. At least they had some chairs and umbrellas!

The sun was shining much longer than I expected, actually until 2 pm. Of course I enjoyed every bit of it and just lay there. I didn’t dare to go swimming, because the beach was full of corals so you had to wear flip flops if you wanted to go to the water. I just didn’t feel like getting my feet torn or anything. I was just happy to lie down and read my book!

On the other hand, it was very good that the sun didn’t shine constantly. It is so hot and you just start sweating the second there’s no more clouds. I’ve also heard the ozone layer is not that thick on these latitudes.

As I said, the sun lasted until 2 pm, after which it was all cloudy again. I had some lunch at the island and utilized their free wireless. After eating I lay down for a bit, but not for long, because the wind started blowing and the sun wouldn’t shine anymore.

I can clearly see I did work on my tan today. My arms and shoulders are a bit reddish so it was really good I didn’t stay that long. I think tomorrow I’ll do the same if the weather allows me. I’m not sure though if I want to go the Hideaway Island again. Maybe I’ll just go to my “home beach” this time.

Saturday April 30th

The sun was visible again in the morning. Breakfast was served a little bit before nine, after which I headed to Port Vila. I caught a bus in a minute. This time it was full. There was a couple of adults and a few kids onboard, but I could fit there well. Once again I was feeling quite exotic. I was the only Westerner on the bus. Local reaggea like music was playing throughout the trip. There was morning rush in the town so we had to wait for a bit in the traffic.

I walked around the town. I headed up to towards the hills, where I could get a better view. I walked maybe 3 kilometers and came back to town. It was very interesting to see normal Vanuatu life. I still had quite a lot of vatus in my wallet, which I needed to get rid of before tomorrow. I bought after sun lotion in case I get sunburned today and Billabong swimming shorts for myself, or at least I thought so. They turned out slightly too small! Well, that was only 4 euros, not the end of the world.

I cooked some lunch for myself today. The owner family was laughing at me again. I didn’t know how to operate a gas stove. I had bought some canned chicken, which turned out to be uncooked. I could prepare it after all and added some noodles to make it a meal. It was delicious!

During the afternoon I decided to visit the Mele village. It was quite undeveloped for most part. There were hens, pigs and dogs running on the “main street”. Some of the houses looked very fine, but others were just made of tiles and pieces of aluminum. I talked to a couple of kids on the way. They were free from school today. It’s Saturday here as well.

For the rest of the day I went to the beach to read a book. The sun wasn’t there anymore, but it was much warmer than yesterday and later I noticed I’ve gotten a bit sunburned on my arms. I came back to the hostel to do some packing for tomorrow. Later I’ll go to the beach bar to have my “last supper” in Vanuatu. The time here went by very fast, but still I can’t think of the fact that I’m going to Australia! Something I’ve been waiting for so long!

I must admit some of my thoughts were in Finland today. After all, it’s Vappu! I would love to go to the streets and party with my friends. Oh well, I guess I have to wait until next year for that to happen.

Sunday May 1st

I woke up in the middle of the night, as the ground was shaking. Yes, it was a minor, harmless earthquake. It felt like in a ferry boat. The room was shaking and you could hear the sound of everything moving. Weird. I thought that I would seriously freak out if that happened, but after all it wasn’t that bad. Of course, this one was not a major 7 point something earthquake.

I woke up quite early again. After breakfast I visited the beach for one last time taking photos. There wasn’t that much time to do anything. I had to go back to the hostel and pack my stuff as well as have some lunch before my flight.

The flight departed at three and I was at the airport 2 hours before. The flight went smoothly and fast and soon I was in Australia. The immigration was just so smooth. Less questions and screening than in the States. Actually, no questions at all, just a stamp on the passport and a smiley face! The first thing I did was to get a sim card for my phone. I ended up buying one with unlimited calls and texts, and more importantly, Facebook. Plus, it included 3 gigabytes of data per month. All that for only 30 euros. Not bad.

There was a free shuttle to the hostel upon order. I came here around 9 pm and now I’m very tired after all the traveling. I had a bit of a chat with my roommates about getting work in Australia. Shouldn’t be that hard, according to one of the girls. Tomorrow I should get some of the practical things done; get a tax file number, open up a bank account and I’ve been thinking about getting an Australian “mail box” too.