Vanuatu

Keskiviikko 27.4.

No niin, täällä sitä nyt ollaan, kauan odotetulla Vanuatulla. Kello on paikallista aikaa vasta kuusi illalla, mutta meikäläinen on sen verran väsynyt edellisyön lentokenttäkeikasta, että ajattelin painaa pään tyynyyn ajoissa. Huomenna ajattelin mennä tutustumaan Port Vilaan (lähimpään kaupunkiin, joka on myös Vanuatun pääkaupunki) ja ehkä jäädä biitsille makoilemaan, mikäli säät sallii. Tänään oli siis pilvistä. Lämmintä oli kyllä melkein 30 astetta ja ilma kosteaa, aurinkoa ei vain näkynyt. Toivotaan, että huomenna asia korjaantuisi.

Matka sujui ihan mukavasti taasen. Sain yllättävän hyvin nukuttua lentokentän kovalla lattialla. Laskeskelin, että neljä tuntia ja risat tuli torkuttua. Meitä oli siellä kokonainen reppumatkaajien yhdyskunta nukkumassa. Kaikille ei riittänyt penkkejä ja sitten osa meistä epäonnekkaista, jotka saavuimme suhteellisen myöhään kentälle, jouduimme nukkumaan lattialla. Kerrankin koko lattiamatoista oli jotain hyötyä, ja olihan mulla se mun Koiramäen veljekset (vai mikä se Mauri Kunnaksen teos nyt onkaan?) Kalevala –huopa, joka toimi patjana.

Vanuatulle saavuttiin lähes ajallaan, ehkä puolisen tuntia oltiin myöhässä. Koneessa oli hyvät tarjoilut. Oli ilmaista viiniä eli kivahan siinä oli tissutella lennon aikana. Lentokentän tuloaulaan saavuttaessa meitä oli vastassa paikallinen bändi, joka soitti jotain ukulele musiikkia ja laulo ”Vanuatu Vanuatu”. Oli aika eksoottinen olo. Mun majoitukseen kuului ilmainen kuljetus, joten tän paikan toinen omistaja oli mua kentällä vastassa kyltin kanssa. Istahdettiin pakettiautoon ja saavuttiin tänne.

Tämä paikka, missä olen, on nimeltään Worawia Resort ja se sijaitsee Melen kylässä ehkä noin 10-20 minuutin ajomatkan päässä Port Vilasta. Kun kirjoitan, että kylä, niin kyllä, se on kylä, ja se näyttää juurikin siltä kuin ne televisiosarjojen kylät, joissa asuu kannibaaleja sun muita hämäräheikkejä. Mut eipä se menoa haittaa. On toisaalta ihan kiva, että tulin tänne niin näen vähän enemmän tätä paikallista menoa. En sitten tiedä millainen se Port Vila oikein on.

 

Sen verran ehdin tehdä tänään, että kävin tuolla rannalla kävelemässä. Vesi oli tosi lämmintä. Se vähän tosiaan harmitti, että aurinko ei paistanut, mutta en aio luopua toivosta. Jotta pääsee rannalle, pitää kävellä pienen pienen metsikön läpi (polkua pitkin tietenkin). Siellä täällä näkyi banaanipuita (pensaita?) ja kookospalmuja ja muita eksoottisempia kasveja ja puita.

Rannan päässä on kylän jokin osa. Siellä on sellainen rantakahvila, missä kävin syömässä. Ja uskokaa tai älkää, mutta ihan Vanuatulle asti piti tulla, että löysi ilmaisen langattoman netin! Siellä meikäläinen surffaili Facebookissa ja joi sadevettä. Kyllä, sadevettä. Se ei maksanut mitään, pullotetusta ottivat 150 vatua (1,5 euroa).

Kaikki on täällä tosi ystävällisiä. Paikalliset tuli esittäytymään mulle, kun menin sinne kahvilaan. Kahvilan omistaja taas kyseli, että mitä meinasin tehdä Vanuatulla ja hän antoi oikein hyviä vinkkejä. Hän kertoi myös, että halutessani voisin mennä paikalliseen kouluun vierailemaan. Täällä lapset on vierailijoista jotenkin tosi innoissaan. Kun kävelin tuolla rannalla niin näin siellä jotain lapsia leikkimässä ja he alkoi laulaa mulle jotain paikallista laulua ja osoittelemaan mua, kun kävelin ohi. Taas kerran oli aikas eksoottinen olo!

Nyt oon takasin hostellilla tai hotellilla tai mikä bungalow tämä nyt onkaan. Bungalow tämä siis on, mutta mulla on neljän hengen dorm –huone, jossa mä olen tällä hetkellä ainoa yöpyjä. Nice! Meinasin saada sydänkohtauksen ja päästä vetelät housuun, kun laitoin kattotuulettimen päälle. Suhteellisen isokokoinen keltainen lisko lähti juoksemaan katon poikki, kun se säikähti sitä pyörivää siipeä.

Mä menin häntä koipien välissä kysymään noilta omistajilta onko ne vaarallisia. Eivät kuulemma ole ja toinen omistajista (nainen) kertoi, että hän pelkää niitä itsekin. Hän kertoi myös, että yöllä ne liskot saattaa juosta siellä katossa ja pitää meteliä, mikä saattaa säikäyttää mut ja myöskin sen, että joskus ne saattaa tippua sieltä katosta, mutta niiden ei pitäisi tulla mun kimppuun, koska nukun alasängyssä. Olipas ihan helv…n lohduttava tieto! Asiat kääntyi vielä parempaan päin, kun menin sulkemaan ikkunan kaihtimia. Eikös siellä ollut kaksi liskoa lisää ikkunaverkossa juoksentelemassa, onneksi ulkopuolella! Saattaapi olla, että tiedossa on ihan aito ja oikea liskojen yö ja tällä kertaa sanan varsinaisessa merkityksessä…

Torstai 28.4.

Heräsin puolen yön maissa siihen, kun ulkona oli ihan hirveä ukkosmyrsky. Vaikka kaihtimet oli kiinni, näkyi salamat silti huoneeseen asti. Ukkosiin oon jo onneksi Suomessa tottunut, niin eipä siinä kauaa tarvinnut hereillä olla. Aamulla heräilin seitsemän jälkeen. Kivat 11 tunnin yöunet tuli otettua eikä liskoistakaan ollut harmia, edes ääniä ei kuulunut.

Paikan toinen omistaja toi kaikille vieraille aamiaisen tänne meidän bungalowiin. Toisella lautasella oli muutama pala leipää, joiden kanssa oli tarjolla hunajaa, voita ja marmeladia. Sitten toiselle lautaselle oli aseteltu hedelmiä: papaijaa, avokadoa, banaania, greippiä ja passionhedelmää. Lisukkeeksi tarjottiin vielä kahvia ja tuoremehua. Oli kyllä erinomainen aamupala kerrassaan! Mun naapurihuoneessa oli kaksi miestä Australiasta. Juteltiin suht kauan ja kyselin kaikenlaisia vinkkejä Australiaa varten. Olivat valtiolla töissä, mutta kehottivat silti tekemään työt pimeänä. Säästää kuulemma pitkän pennin veroissa!

Aamiaisen jälkeen suuntasin Port Vilaan. Omistaja kehotti menemään seisomaan tien varteen. Autojen rekisterikilvissä oleva ”B” –tunnus kertoo, kun kyseessä on bussi. Kyseessä oli siis suomalaisittain sanottuna pakettiauto, joka toimitti bussin virkaa. Heti onnisti ja nousin kyytiin. Matka maksoi 150 vatua, eli vähän alle 1,5 euroa. Aurinkokin vähän kurkisteli pilvien takaa ja oli kostean kuuma.

Port Vila oli suhteellisen pieni kyläpahanen, mutta silti koko valtion pääkaupunki. Aussiemiehet kertoivat, että tänään olisi risteilyalus satamassa, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki kaupat ovat auki. Oikeassa olivat, kaupunki oli tosiaan täynnä australialaisia turisteja. Kiertelin kaupungilla vähän aikaa. Nostin automaatilta rahaa ja kävin kaupassa, koska huomasin aamulla, että hostellissa on jääkaappi. Tulin sitten takaisin tänne ja söin vähän. Tällä kertaa mun piti pysäyttää neljä bussia ennen kuin löysin sellaisen, joka ajoi myös Meleen eli tähän kylään, jossa yövyn.

Menin vielä vähäksi aikaa rannalle loikoilemaan, mutta alkoi piskotella. Meninpä siis istumaan eiliseen rantabaariin ja otin taas saman leivän sadeveden kera. Huomasin, että paikan langaton verkko sallii ainoastaan tunnin surffailua päivässä. Kaiken lisäksi sade vain yltyi, joten katsoin parhaimmaksi suunnata takaisin hostellille. Suojasin pään mun rantapyyhkeellä. Paikalliset virnuili mulle.

Kaikki on täällä kyllä tosi ystävällisiä. Ihmiset esittelee itseään pitkin poikin ja kertovat olevansa sen ja sen henkilön serkkuja. Tuntuu ihan kuin tuntisin jo puolet tästä saaresta, vaikka päivän verran olen täällä ollut. Sääolot kyllä vähän harmittaa. Tänään tosiaan jo aurinko vähän paistoi, kun olin Port Vilassa ja heti sai pyyhkiä hikeä otsalta. Sen verran kuumaksi se tekee ilman ja vaikka aurinko ei paistaisikaan niin kyllä täällä silti tarkenee. Harmittaa vaan, kun sen auringon takia tänne on tultu, mutta eilisin sanoin: vielä on toivoa!

PS. Tämä on kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kävelen varvassandaaleilla koko päivän. Ei ole mun ja varsinkaan mun jalkojen juttu ollenkaan!

Perjantai 29.4.

Aurinko oli taas tullut näkyviin, kun aamulla heräsin. Yritin päästä matkaan niin nopeasti kuin vain mahdollista, koska taivaalla oli myös pilviä ja halusin päästä nauttimaan edes siitä vähästä auringosta, mitä oli luvassa.

Olin jo eilen päättänyt suunnata Hideaway Island nimiselle saarelle. Sinne oli ”lauttakuljetus” mun vakkari rantabaarin edestä. Lautta tarkoittaa Vanuatulla hieman normaalia isompaa moottorivenettä. Eilen taisin kertoa, että bussi on lähinnä pakettiauto. Lautta saarelle oli ilmainen, mutta saarelle sisään pääseminen maksoi 1000 vatua eli vähän alta 10 euroa. Siellä oli sentään aurinkotuoleja ja –varjoja, joten kyllähän siitä kannatti maksaa!

Aurinko tosiaan pysyi ylhäällä aina tuonne kello kahteen asti ja meikäläinenhän tietenkin loikoili biitsillä siihen asti. Uimassa en viitsinyt käydä, kun koko ranta oli täynnä korallia. Olisi pitänyt siis varvassandaalit jalassa mennä veteen, ettei ne pistele jalkoja ihan verille. Mä olin tyytyväinen kuitenkin.

Toisaalta myös ihan hyvä, että aurinko välillä meni pilveen. Täälläpäin aurinko on paljon polttavampi kuin muualla ja hiotahan siinä sai ihan kunnolla, kun se sieltä paistoi. Lisäksi eipä tuo otsonikerroskaan kuulemma mitenkään hirveän paksu ole näillä leveysasteilla.

Tuossa kahden maissa se aurinko sitten meni lopullisesti pilveen tältä päivältä. Mä menin sitten syömään vähän burgeria ja olipahan tälläkin saarella ilmainen langaton netti, jota pystyi hyödyntää. Ruokailun jälkeen makoilin vielä vähän, mutta enää ei oikein huvittanut, kun tuuli yltyi ja sitä aurinkoakaan ei enää näkynyt.

Huomaa kyllä, että väriä tuli otettua tänään. Käsi- ja olkavarret on vähän punaiset, että ihan hyvä, että lähdin sieltä ajoissa pois. Huomenna varmaan ohjelmassa samanlaista löhöilyä, mikäli tuo sää vain sen suo. En tiedä jaksanko sinne Hideaway Islandille asti vaivautua. Ehkä mä vaan makoilen tuossa ”kotirannalla” itsekseni.

Lauantai 30.4.

Aurinko oli jälleen näkyvillä aamulla. Aamupala tarjoiltiin vähän ennen yhdeksää ja sitten suuntasinkin Port Vilaan. Bussin sain taas melkein heti. Tällä kertaa se oli täynnä; muutama aikuinen ja lapsi oli kyydissä, mutta hyvin mahduin. Oli taas kerran aika eksoottinen olo, kun köröteltiin menemään. Olin ainoa länkkäri koko autossa ja matkamusiikkina kuunneltiin jotain iloista paikallista, reggaemusiikin tapaista jumputusta. Kaupungissa oli lauantai ruuhka ja tietyötä, joten saatiin odotella liikenteessä jonkin aikaa.

Port Vilassa kiertelin siellä täällä. Suuntasin ylös kukkuloille ja tein ehkä noin kolmen kilometrin pituisen lenkin ja olin takaisin kaupungissa. Oli kiinnostava nähdä ihan normaalia vanuatulaista elämää. Vatuja oli vielä lomapakossa jonkin verran, mutta kuitenkin niin vähän, että niitä olisi turha tämän päivän jälkeen vaihtaa enää muuksi valuutaksi. Ostin vähän after sun voidetta, siltä varalta että ehdin vielä palaa ja itselleni Billabongin uimashortsit, jotka oli sitten loppujen lopuksi liian pienet. Noh, ei ne onneksi ollut kun neljä euroa.

Kokkasin itselleni lounasta tänään, koska menen vasta illalla ulos syömään ”viimeistä ateriaa”. Omistajaperhe taas naureli mulle, kun en osannut käyttää kaasuliettä. Olin ostanut jotain tölkitettyjä kananpaloja, jotka osoittautui raa’oiksi. Liedelle vaan sitten kana tirisemään. Heitin sinne vähän vielä nuudeleita sekaan ja lopputulos oli aikamoisen herkullinen.

Iltapäivästä kävin kiertämässä Melen kylää vähän enemmän. Aika alkeellista oli asutus siellä. Kanoja, sikoja ja vahtikoiria juoksenteli ympäri kylänraittia. Osa taloista oli ihan kunnollisen näköisiä, mutta osa oli taas jostain peltilevyistä kasattuja hökkeleitä. Juttelin parin lapsenkin kanssa siinä matkalla. Heillä oli vapaata koulusta, lauantai kun on täällä myös tänään.

Loppupäiväksi menin chillailemaan rannalle ja lukemaan vähän kirjaa. Aurinko oli taas pilvessä, mutta silti oli lämmin ja huomasin myöhemmin, että mun käsivarret oli vähän palaneet. Tulin vielä takaisin tänne hostellille vähän pakkailemaan huomista varten. Vielä olisi tosiaan tarkoitus mennä sinne rantabaariin syöpöttelemään ja nauttimaan viimeisistä hetkistä Vanuatulla. Mieli ei ole haikea, vaikka äkkiähän tämä aika tietenkin meni. Kyllä sitä Australiaa on sen verran paljon tässä viime viikkojen aikana odotettu!

Vähän oli kyllä ajatukset tänään Suomessa. Vapunaattoa olisi itsekin hauska päästä viettämään ja juhlimaan kavereiden kanssa. Noh, ensi vuonna sitten paremmalla menestyksellä. 

Sunnuntai 1.5.

Heräsin yöllä siihen, kun mun huone tärisi. Jep, kyseessä oli pieni, vaaraton maanjäristys. Se tuntui vähän siltä kuin olisi ollut laivassa. Huone vaan tärisi ja jytisi vähän. Eipä sen kummempaa. Ja tämä ei siis ollut mikään kovinkaan voimakas järistys. Olisin ajatellut, että olisin säikähtänyt oikeen kunnolla, mutta eipä se kovin kummoista ollut.

Heräilin aamulla taas suhteellisen aikaisin. Kävin aamiaisen jälkeen vähän rannalla käveleskelemässä ja kuvaamassa, mutta eipä siinä hirveästi ehtinyt tekemään, kun piti mennä takaisin hostellille pakkaamaan ja syömään.

Mun lento lähti kolmelta ja olin kentällä jo vähän ennen yhtä. Lento sujui nopeasti. Maahanmuutto Sydneyssä oli ohi hetkessä. Paljon vähemmän kysymyksiä ja syynäystä kuin Amerikoissa. Itse asiassa eipä ne tainneet mitään kysellä. Leimasivat vain passin ja hymyilivät päälle. Kävin heti hakemassa itselleni sim-kortin. Otin rajoittamattoman kortin (puhelut ja viestit), jolla pystyy käyttämään myös nettiä ja facebookia. Hinta 30 euroa kuukaudessa, ei paha.

Hostellille oli järjestetty ilmainen kuljetus ja tilasin sellaisin itselleni. Olin perillä yhdeksän maissa ja nyt väsyttää. Juttelin vähän mun huonekavereiden kanssa. Ne on myös täällä Work & Holiday viisumilla. Töitä kuulemma löytää suhteellisen helposti. Huomenna pitäisi mennä vielä noita käytännön juttuja hoitamaan. Täytyy hakea itselleen ”veronumero” työntekoa varten, avata pankkitili ja ajattelin hankkia itselleni australialaisen poste restante osoitteen.

Wednesday April 27^th

Okay, so here I am in Vanuatu, the place that I’ve been looking forward to so much! The local time is now about 6 pm, but I’m pretty tired after last night’s little airport experience that I thought about going to bed kind of early tonight. Tomorrow I think I’ll be going to Port Vila (the closest city, which is also the capital) and maybe lie a bit on the beach, if the weather is good. Today it was cloudy. The air was very humid and it is still about 30 degrees, but the sun just wasn’t shining. Let’s hope I could see the sun tomorrow!

The trip here was all nice again. I had a considerably good sleep on the airport floor. I think I slept a bit over four hours. There was like a huge backpacker colony sleeping at the airport. There were not enough benches for all so the unlucky ones (including me) that showed up late had to sleep on the floor. God bless carpets! I also had my blanket that I used as a “mattress”.

We arrived in Vanuatu almost on time, maybe half an hour late. The service on the plane was so good! There was free wine so I was drinking as much as I could. So nice! After landing, when we got inside the terminal building, there was a local band playing some kind of ukulele music and singing “Vanuatu, Vanuatu”. I felt so exotic! Free airport transfer was included in my accommodation so one of the owners came to pick me up from the airport.

The place I’m currently at is called Worawia Resort and it is located in the village of Mele about 10-20 minute ride from Port Vila. When I say village, I really do mean it. It even looks like one of those villages that you see in tv shows that has cannibals living in them! It’s actually very nice that I get to experience the more real Vanuatu. We shall see what Port Vila is like!

I did have time to do some sightseeing already today. I went to the nearby beach. The water was so warm. Sadly, the sun wasn’t shining, but I won’t give up hope. In order to get to the beach, you have to walk through this little forest (using a pathway, of course, which is full of banana and coconut trees as well as other exotic plants. So cool!

At the end of the beach there is part of the village. There is a small beach bar, where you can eat as well. Believe it or not, I had to come all the way to Vanuatu to find free wireless internet! I was surfing on Facebook and drinking rain water. Yes, rain water. It was complimentary; they would have charged 150 vatu (1,5 euros) for bottled water.

Everyone here is so friendly. The local people came to present themselves when I was walking to the café bar. Then the owner came to talk to me as well and was asking what I was planning to do here and gave me some very good pieces of advice. He also told me I could visit one of the local schools and talk to the kids. The kids here are so excited about visitors. When I was walking on the beach, I saw some local kids and they just kept staring and pointing at me and singing me some funny local songs. Didn’t I feel special!

Now I’m back to the hostel again, or hotel or whatever bungalow it is. This is actually a set of bungalows, but I’m staying in a four bed dorm room, where I’m the only guest at the moment. Sweet! I almost got a heart attack and crapped my pants when I turned on the fan on the ceiling. A pretty huge yellow gecko started running along the ceiling, as it got scared of that!

Scared as I was, I went to the owners and asked if they were dangerous. They told me they aren’t dangerous, however, the lady (the other owner) told me she’s scared of them too. She also told me that I might get scared when they run along the ceiling during the night and sometimes they might fall to the ground, but they should leave me alone, because I’ve taken one of the lower beds. And that was supposed to make me feel better????? Things got even worse when I went to shut the window shaders, there were to more geckos on the window net! Luckily, on the other side so they were outdoors, but still… Gosh, I hope I don’t die!

Thursday April 28th

I woke up at midnight, because there was a thunderstorm outside. Even though I had pulled down the blinds, you could still see lightnings hit the sky. Luckily I’m used to thunderstorms so I could easily continue my sleep. In the morning, I woke up slightly after 7. It was a nice 11 hour rest! And I wasn’t bothered by the geckos, after all.

One of the owners brought me and the two other guests breakfast. One of the plates had slices of bread, honey, butter and jam on it and the other one had fresh fruit, such as passion fruit, bananas, grapefruit, avocado and papaya. Coffee and juice was also served. I thought that was one of the nicest breakfasts I’ve ever had! The other guests were two guys from Australia. We talked for a while and I asked them all kind of advice for my trip. They worked as public servants but still advised me to get paid in cash and under the table.

After the breakfast I took the bus to Port Vila. The owner told me I would recognize a bus from the license plate, since busses carried a letter “B” on them. It was more like a van, but we can also call that as a bus. I got lucky upon the first attempt. The trip cost me 150 vatu, which is a little less than 1,50 euros. It was cloudy and very humid, but at times you could see the sun.

Port Vila is merely a town, but still the capital of the whole republic. The two Aussies told me there would be a cruise ship at the harbor today so all the shops would be open. They were right, as the whole town was packed with tourists from Australia. I walked around the town for a bit. I withdrew some cash and did some shopping, because I noticed in the morning that there actually is a fridge at our bungalow. I came back here and ate. This time I had to stop maybe four busses before finding one that came to Mele, the village I’m staying in.

After eating I decided to go to the beach, but almost immediately it started raining. Well, I headed to the same beach bar as yesterday and ordered the same sandwich with rain water again. After a while, I noticed that their wireless network would only allow you to surf an hour per day. What a shame. In addition, the rain got even heavier so I had to cover myself in a towel to get back to the hostel!

Everyone here is so friendly. Random people just come to me and present themselves and tell me that they are cousins with this and that person. I feel like I know half of the island already and I’ve been here for a day now. The weather makes me a little sad. The sun did shine today when I was in Port Vila and it was very hot. Although the sun is not there it is still very warm, but still, I came here for the sun! Like I said yesterday, there is still hope.

PS. This is absolutely the first and the last time I’m wearing flip-flops all day long! It is neither my nor my feet’s cup of tea!

Friday April 29^th

The sun was shining again, when I woke up. I tried to leave the bungalow as fast as I could so that I could enjoy it. It was partly cloudy so I was assuming it wouldn’t necessarily last that long.

I had decided already yesterday that I would visit the Hideaway Island resort today. They had a “ferry” arranged from the beach bar I used to visit. A ferry in Vanuatu would be called a motorboat in rest of the world. It’s funny. Yesterday I told you a bus here would be called a van elsewhere. The ferry transportation was free of charge, but the island had a 1000 vatu (little less than 10 euros) entrance fee. Well, it was worth it I guess. At least they had some chairs and umbrellas!

The sun was shining much longer than I expected, actually until 2 pm. Of course I enjoyed every bit of it and just lay there. I didn’t dare to go swimming, because the beach was full of corals so you had to wear flip flops if you wanted to go to the water. I just didn’t feel like getting my feet torn or anything. I was just happy to lie down and read my book!

On the other hand, it was very good that the sun didn’t shine constantly. It is so hot and you just start sweating the second there’s no more clouds. I’ve also heard the ozone layer is not that thick on these latitudes.

As I said, the sun lasted until 2 pm, after which it was all cloudy again. I had some lunch at the island and utilized their free wireless. After eating I lay down for a bit, but not for long, because the wind started blowing and the sun wouldn’t shine anymore.

I can clearly see I did work on my tan today. My arms and shoulders are a bit reddish so it was really good I didn’t stay that long. I think tomorrow I’ll do the same if the weather allows me. I’m not sure though if I want to go the Hideaway Island again. Maybe I’ll just go to my “home beach” this time.

Saturday April 30th

The sun was visible again in the morning. Breakfast was served a little bit before nine, after which I headed to Port Vila. I caught a bus in a minute. This time it was full. There was a couple of adults and a few kids onboard, but I could fit there well. Once again I was feeling quite exotic. I was the only Westerner on the bus. Local reaggea like music was playing throughout the trip. There was morning rush in the town so we had to wait for a bit in the traffic.

I walked around the town. I headed up to towards the hills, where I could get a better view. I walked maybe 3 kilometers and came back to town. It was very interesting to see normal Vanuatu life. I still had quite a lot of vatus in my wallet, which I needed to get rid of before tomorrow. I bought after sun lotion in case I get sunburned today and Billabong swimming shorts for myself, or at least I thought so. They turned out slightly too small! Well, that was only 4 euros, not the end of the world.

I cooked some lunch for myself today. The owner family was laughing at me again. I didn’t know how to operate a gas stove. I had bought some canned chicken, which turned out to be uncooked. I could prepare it after all and added some noodles to make it a meal. It was delicious!

During the afternoon I decided to visit the Mele village. It was quite undeveloped for most part. There were hens, pigs and dogs running on the “main street”. Some of the houses looked very fine, but others were just made of tiles and pieces of aluminum. I talked to a couple of kids on the way. They were free from school today. It’s Saturday here as well.

For the rest of the day I went to the beach to read a book. The sun wasn’t there anymore, but it was much warmer than yesterday and later I noticed I’ve gotten a bit sunburned on my arms. I came back to the hostel to do some packing for tomorrow. Later I’ll go to the beach bar to have my “last supper” in Vanuatu. The time here went by very fast, but still I can’t think of the fact that I’m going to Australia! Something I’ve been waiting for so long!

I must admit some of my thoughts were in Finland today. After all, it’s Vappu! I would love to go to the streets and party with my friends. Oh well, I guess I have to wait until next year for that to happen.

Sunday May 1st

I woke up in the middle of the night, as the ground was shaking. Yes, it was a minor, harmless earthquake. It felt like in a ferry boat. The room was shaking and you could hear the sound of everything moving. Weird. I thought that I would seriously freak out if that happened, but after all it wasn’t that bad. Of course, this one was not a major 7 point something earthquake.

I woke up quite early again. After breakfast I visited the beach for one last time taking photos. There wasn’t that much time to do anything. I had to go back to the hostel and pack my stuff as well as have some lunch before my flight.

The flight departed at three and I was at the airport 2 hours before. The flight went smoothly and fast and soon I was in Australia. The immigration was just so smooth. Less questions and screening than in the States. Actually, no questions at all, just a stamp on the passport and a smiley face! The first thing I did was to get a sim card for my phone. I ended up buying one with unlimited calls and texts, and more importantly, Facebook. Plus, it included 3 gigabytes of data per month. All that for only 30 euros. Not bad.

There was a free shuttle to the hostel upon order. I came here around 9 pm and now I’m very tired after all the traveling. I had a bit of a chat with my roommates about getting work in Australia. Shouldn’t be that hard, according to one of the girls. Tomorrow I should get some of the practical things done; get a tax file number, open up a bank account and I’ve been thinking about getting an Australian “mail box” too.