Karratha part 2

Näkymä huoneen ikkunasta

Toinen ”laskeutuminen” Karrathaan sujui erittäin nopeasti. 6 viikkoa kului kuin siivillä. 6-päiväinen ja usein 45-50 –tuntinen työviikko piti todellakin miehen kiireisenä. Arki oli mukavan tasaisen paksua puurtamista, mikä oli erittäin tervetullutta parin kuukauden irtolaisuuden jälkeen. Yritin siinä lomassa vielä kuntoillakin ja sain myös hoidettua työasiat kuntoon Suomen päässä. Takaisin ollaan siis menossa vanhojen työkavereiden joukkoon ajankohtana X.

Ensimmäisenä päivänä ystäväni Anja tuli hakemaan mut kentältä ja sieltä suunnattiinkin piipahtamaan jo ennestään tutulle työpaikalle. Tällä kertaa sain ihan oman huoneen. Aluksi sen piti olla vain tilapäinen järjestely, mutta siellä tuli asuttua se koko 6 viikkoa.

Torstaina olikin sitten jo paluu takaisin arkeen ja ravintolamaailman pyörteisiin. Työvuorolista näytti suhteellisen samalta verrattuna edelliskertaani kaupungissa, mutta sain myös puhuttua itseni pubin puolelle töihin. Loppujen lopuksi tykkään vaihtelusta ja nyt oli sitten vuorossa ravintolaa, baaria ja viinakauppaa.

Täällä ollessani on tuo kuntoilupuoli jäänyt vähän vähemmälle eli ajattelin senkin eteen alkaa tehdä jotain. Työtunnitkin sen sallivat kun vuorot olivat pääasiassa iltapäivä-/iltapainotteisia. Aamulla tuli käytä lenkillä, mikäli kostean kuuma sää sen salli. Tuli huomattua, että jos lämpöasteet kohosivat yli 35:n niin sitten ei juoksemisesta oikein tullut mitään. Onneksi paikallisella kuntosalilla oli hyvä ilmastointi niin tuli sielläkin käytyä. Samoin ostin sarjalipun läheiselle uima-altaalle.

Vapaapäivinä tuli usein tehtyä jotain piristävää, meno kun siellä aavikon keskellä oli joskus vähän mitä oli. Anjan kanssa käytiin viettämässä kiva päivä Point Samsonissa; syötiin, juotiin ja löhöiltiin rannalla. Käytiin myös pari kertaa paikallisen (kilpailevan) hotellin baarissa katsomassa ”Open Mic” –iltaa ja muutaman työkaverin kanssa syömässä paikallisessa ravintolassa, jonka kokin satuin tuntemaan.

Viimeisenä viikonloppuna oli jännät paikat kun trooppinen matalapaine kehittyi trooppiseksi hirmumyrskyksi, joka ristittiin syklooni Luaksi. Ainoa ero sykloonin ja hurrikaanin välillä on se, että sykloonissa tuulet pyörivät eri suuntaan, eri pallonpuoliskolla kun ollaan. Se oli suomalaiselle jännittävä kokemus, vaikka myrskytuulilta loppujen lopuksi vältyttiinkin.

Ensimmäisenä siivottiin piha kaikesta irtoromusta, koska myrskyn silmään oli luvattu jopa 200 km/h tuulia. Sitten teipattiin ikkunat, mikäli ne särkyvät niin sirut eivät lentäisi ympäriämpäri. Mikäli evakko käsky olisi tullut niin lopuksi jokainen olisi vielä pakannut irtotavarat omasta huoneestaan niin etteivät ne lentelisi ympäriinsä ikkunoiden rikkouduttua.

Aluksi näytti, että Karrathakin saisi osansa Luan tuulista, mutta mitä lähemmäksi myrksyn rantautuminen tuli, sitä enemmän arvioitu kulkusuunta muuttui. Myrsky yltyi merellä aina kategoria nelosen syklooniksi (asteikolla 1-5) eli pahimpaan oli varauduttu.

Sininen varoitus, eli syklooniin varautumiskäsky, annettiin torstai-iltana ja monet paikalliset olivat sitä mieltä, että keltainen, evakuointikäsky, tulisi todennäköisesti jossain vaiheessa perjantain aikana. Tämä tarkoittaisi sitä, että hotelli suljettaisiin ja meidät kaikki työntekijät majoitettaisiin hotellin baarin ikkunattomaan osaan. Alkoholin juominen oli luonnollisesti kiellettyä, mikä ei tuntunut kirvoittavan kenenkään mieltä.

Perjantain saapuessa ilma oli synkistynyt ja sateinen. Tunnelma oli varsin odottava. Uima-allas oli suljettu, mutta kuntosali oli vielä avoinna. Kaikki tuntuivat odottavan aina seuraavaa, joka kolmas tunti ilmestyvää, ennustetta, jonka mukaan em. varoitukset kullekin alueelle annettiin. 2.5 tuntia meistä pohjoiseen sijaitsevaan Port Headlandin kaupunkiin annettiin keltainen varoitus, mutta Karratha pysyi edelleenkin sinisenä.

Sinisellä pysyttiin koko päivä. Paikalliset kaivokset ja muutama muukin työpaikka oli myräkän takia suljettu, joten minnekäs muualle ihmiset tulisivat kuin kaupunkiin yksistä harvoista pubeista. Kiireistä siis oli, mutta suljettiin kuitenkin jo yhdeksältä, sillä jos varoitus annettaisiin niin ihmiset olisivat ainakin suht selvin päin evakoituessaan!

Luan oli määrä iskeytyä noin 500 kilometriä Karrathasta pohjoiseen puolen päivän aikana lauantaina. Aamulla herätessä tunnelma oli edelleenkin odottava, vaikka olimme yhä sinisen varoituksen alaisena. Port Headland oli julistettu jo punaiselle tarkoittaen täydellistä ulkonaliikkumiskieltoa voimakkaiden myrskytuulien vuoksi.

Lauantain edetessä ja sään pysyessä melko tyynenä, tuulenpuuskia ja sadekuuroja lukuun ottamatta, sininenkin varoitus peruttiin. Lua oli iskenyt ennustettuun paikkaan, mutta heikentynyt huomattavasti sen jälkeen ensin kategoria kolmen ja sitten jo toisen kategorian syklooniksi. Pahimmalta oli siis vältytty ja ihmiset pystyivät jatkaa iloisesti juomistaan meidän heitä palvellessa.

Helpottavaa olisi se, että Lua ei millään tavalla vaikuttanut omiin matkasuunnitelmiini. Olin buukannut itselleni lennon tiistaille Darwiniin, josta jatkaisin edelleen alas Alice Springsiin ja Uluruun ja sieltä Adeleiden ja Canberran kautta takaisin Sydneyyn. Aluksi hirvitti, että osuisiko syklooni länsirannikolle juuri tuolloin, mutta onni oli, että se tuli aiemmin. Viimeiset kaksi työpäivää sujuivat nopeasti. Luvassa oli pakkausta, hyvästejä ja sitten oli aika jättää Karratha jälleen taakse. Tällä kertaa virallisesti viimeisen kerran. 

View from my bedroom window

The second “landing” into Karratha went more than smoothly. 6 weeks just literally flew by. I was kept busy by the 6-day, 45-50 hour work week. Once again my life had a routine, which I really had been looking forward to afer all the travelling. Apart from working, I did try to keep myself busy doing a little bit of exercising as well as trying to land a job back home. I will actually be going back to my old job some time during the spring.

On the first day, my friend Ania came to pick me up from the airport. The first destination was the hotel, where I met my managers. This time I was given my own room, which was supposed to be only temporary, but turned out to be the arrangement for the whole 6 weeks I was in Karratha.

Thursday was back to work and to the world of hospitality. My roster was pretty similar to what it was last time, but I did also get some shifts in the sports bar, which I found very nice. After all, I like to do a bit of everything; bar, bistro and bottle-o.

I haven’t really had the time (or motivation, perhaps) to do any exercise here in Australia so I decided to change that and signed up for the local gym. It was pretty easy considering that most of my shifts took place during the early afternoon or night time. During the morning I would go for runs if it was possible. Sometimes it was so hot and humid that it wasn’t bearable to run outside. Luckily there was air conditioning at the gym. I also bought a multi-ticket for the local swimming pool.

On my days-off, I would do something nice and different, as it can get a bit depressing in the middle of the desert. Ania and I had a lovely day up in Point Samson; we had good food, a few drinks and sunbaked on the beach. We also visited the local hotel for their “Open Mic” night a few times as well as had dinner in a local restaurant, whose chef was a friend of mine.

My last weekend in Karratha was pretty exciting. A tropical low developed into a severe tropical cyclone, which was later given the name Lua. Basically the difference between a cyclone and a hurricane is the direction of the winds, which is opposite in the southern hemisphere. For a Finn that was a pretty exciting experience.

On the first day, we cleared the yard from all loose items, as the wind gusts were expected to blow at 200 km/h near the centre of the cyclone. Then we taped the windows, as the glass wouldn’t spread allover the place if the window was broken. In case we would have been ordered to evacuate, everyone would have had to also collect all the loose items in their rooms so that they wouldn’t be caught by the winds in case the windows were broken.

At first, it looked like Karratha would have been getting a fair bit of the gusts of Lua. The closer the landfall got, the clearer it was that the storm wouldn’t quite hit us. The storm got even stronger over the sea. It reached level 4 (out of 5) so people were really preparing for the worst.

Blue alert that is “prepare for a cyclone” was issued on Thursday night. Many of the locals were assuming that yellow (evacuate) would be issued on Friday. That would all places would be closed and us workers would be accommodated in the hotel bar room that had no windows in it. Consumption of alcohol was forbidden, which really didn’t make us too happy.

As Friday came, the weather was dark and rainy. It seemed like everyone was just waiting for the storm to come. The swimming pool was closed, but gym was still open. Everyone was waiting for the 3-hourly update, in which warnings would be issued as well. Port Headland, situated two hours north, was given yellow alert, but Karratha remained at blue.

On the next day, we were still at blue alert. Local mines were shut so where else would all the people go than to the only pub in town. It was a busy day for us, but we closed at nine, just in case we had to evacuate. It wouldn’t have been very convenient if people were too drunk.

Lua was expected to hit the shore about 500 kilometres north of Karratha around noon on Saturday. When I woke up in the morning, the atmosphere was still waiting. We were still on blue alert, although Port Headland been declared red earlier, which meant that no one was allowed outside due to extremely high winds.

Finally the blue alert was cleared as the weather wasn’t too bad apart from random gusts and showers. Lua had hit the shore as predicted but it also had considerably weakened into a category 3 and then into a cat 2 cyclone. The worst was over and everyone kept drinking happily as we served them.

I was a bit nervous that Lua would affect my travel plans. I had booked a flight to Darwin for Tuesday. From there I would continue down to Alice Spring and Uluru and then further down to Adelaide and finally reach Sydney via Canberra. First I thought that the cyclone would hit us around the beginning of the week, but at the end everything went just fine. The last two days at work went by fast and then it was time to pack up once more and leave Karratha, for the last time this time.