Mika in Australia: Neljä vuodenaikaa yhden päivän aikana / Four season in one day

Sunnuntai 17.4.

Aamulla oli herätys jo ennen kello kuutta, että varmasti ehdittäisiin kahdeksan bussiin, joka lähti keskustasta. Mainiosti ehdittiin; oltiin jopa etuajassa hieman. Sää oli tosi leppoinen. Aurinko paistoi ja lämmintäkin oli lähemmäs pari kymmentä astetta. Päivää kohti sää vielä parani.

Bussimatka Rotoruaan vei noin neljä tuntia. Aucklandista lähtiessä maisema oli pitkään vain omakotitaloja ja satunnaisia maataloja. Teiden varsilla näkyi paljon aidattuja peltoja, joilla pyöri lehmiä ja lampaita. Ihan kuin Suomessa, paitsi että siellä ei ole vuoria, joiden huiput ulottui välillä pilviin asti.

Rotoruassa mulla oli aikaa vain vähän alle neljä tuntia. Paikallisen infopisteen työntekijän ilme oli paljon puhuva, kun kerroin tämän hänelle ja sen, että halusin nähdä ne hemmetin geysirit. Mielestäni mulla oli ihan riittävästi aikaa. ”Tietäisit kuule vain, mihin mä pystyn”, ajattelin mielessäni, kun se siinä virnuili mun ajankäytölle.

En viitsinyt jäädä odottelemaan paikallisbussia, koska veikkailin, että olisin perillä geysireillä ennen sitä, vaikka kävelisinkin. Arvaus osui oikeaan. Olin perillä vähän yhden jälkeen. Lipun olin ostanut geysir –puistoon olin ostanut jo edelliseltä virkailijalta. Ei se NZ$ 38 (noin 20 euroa) niin hirveän suuri summa ollut. Lähdin vaeltelemaan reittiä ympäri ja ensimmäisenä silmiin osui ”Kiwi House”. Sisällä oli ihka oikea, elävä kiwi. Se asui pimeässä ”lasihäkissä” ja kuvia ei luonnollisesti saanut ottaa. Nytpä oli sellainenkin tullut nähtyä!

Geysirit, kuplivat mutalammikot ja höyryävät altaat ei loppujen lopuksi olleet niin kummoista katseltavaa. Olihan ne siis ihan kiva nähdä, mutta eipä sitä rikinkatkuista ja tunkkaista ilmaa, joka siellä puistossa oli, tullut kovinkaan ikävä. Mä olin valmis jo ennen kahta. Päätin jäädä odottelemaan sitä paikallisbussia.

Mulla jäi vielä noin tunnin verran aikaa kierrellä ympäri Rotoruan kaupunkia. Menin Rotorua järven rannalle syömään lounasta. Siinä vaiheessa oli vielä tosi lämmin. Mun oli pitänyt kääriä jopa farkkujen lahkeet ylös, koska muuten olis tullut liian kuuma. 12 kg reppukaan ei helpottanut asiaa. Järvellä oli myös hirmuhienot maisemat. Kyllä siinä kelpasi syödä eväitään.

Mun päivän etappi oli Taupo, joka oli kuuluisa järvestään (Uuden-Seelannin suurin) ja Huka Fallsseista, joka on nimensä mukaisesti jonkin sortin vesiputous. Bussimatkalla otin pienet torkut ja ihan kuin huomaamatta oltiin perillä. Hostelliin löysin tosi helposti. Perillä odotti jo sänky ja mitäs muutakaan kuin kaksi suomalaista huonekaveria. Heini ja Kati olivat matkalla maailman ympäri ja nyt jo neljättä kuukautta reissussa. Käytiin vielä heidän ja muutaman muun kanssa drinksuilla paikallisessa Irkkubaarissa. Pitkään ei jaksettu iltaa istua. Sen verran paljon meitä kaikkia väsytti.

Maanantai 18.4.

Aamu alkoi kylmästi. Oli tosi vilponen ja kurkkuakin koski, kun heräsin taas ennen aikojani. Liekö vieläkin jetlagilla tekemistä asian kanssa. Pudotin avaimet heti ikkunan ja sängyn välissä olevaan rakoon. Onneksi sain ne pois sieltä!

Otin ihan iisisti koko aamun. Käväsin kaupassa ostamassa leipää, lisää papuja, maapähkinävoita ja vähän mehua sekä pikakahvia. Kyllä nyt kelpaa! Söin ihan kaikessa rauhassa ja nautin pikacappucinostani. On muuten tosi hyvää. Täällä pain maailmaa hostellit ei mielellään varastoi vieraidensa tavaroita siksi aikaa, kun he ovat poissa ja odottelevat esimerkiksi kyytiä toiseen paikkaan. Tai ainakaan ilmaiseksi he eivät sitä tee. Jouduin pulittamaan 2 euroa siitä, että sain repun säilöön. Rinkan jätin suosiolla tv-huoneeseen. Varastakoot joku sen jos haluaa mun alusvaatteet itselleen!

Lähdin kävelemään kohti kuuluisia Huka putouksia. Noin parinkymmenen minuutin jälkeen alkoi sataa ihan kaatamalla. Kyllä siinä suomalaisen ketutuskertoimet alkoi nousta ja kunnolla. Värjöttelin ehkä 10 minuuttia yhden suuren puun alla, koska sateenvarjoa ei ollut. Tiedän kyllä, mitä äiti on sanonut puiden alla majoittumisesta sadeaikaan, mutta ukkospilviä ei ollut näköpiirissä. Hetken kuluttua sade taukosi, aurinko tuli taas esiin ja meikäläisen vaatteet kuivuivat yhtä nopeasti kuin ne olivat kastuneetkin.

Matka siis jatkui kohti putouksia. Polku vei ylös alas keskellä metsää, jossa kasvoi lehtipuita, palmuja ja saniaisia sekä pensaina että puina. Oli aika eksoottinen olo. Kohta alkoikin sataa jo uudestaan. Pidin taas vähän aikaa suojaa, mutta nyt oli pakko jatkaa vähän ripeämmin, että ehtisin varmasti takaisin Taupoon kello yhdeltä lähtevään Wellingtonin bussiin. Putoukset eivät olleetkaan niin kaukana. Olihan ne ihan hienot, mutta jälleen kerran ei tullut mitään überutooppista oloa, kun ne oli päässyt näkemään. Lähinnä pidin siitä kävelyreitistä enemmän.

Hullu suomalainen kun olen, niin lähdin sitten vielä tarpomaan takaisin kaupunkiin putousten toista puolta tien vartta pitkin. Matka ei vienyt kauaa, ja maisematkin olivat vähän erilaiset. Hain hostellilta kamat ja suuntasin bussiasemalle. Bussi oli hivenen myöhässä ja melkein täyteenahdettu. Kyseessä oli kaksi kerroksinen bussi, mutta paikkoja ei enää ollut , joten tyydyin jäämään alas, että sain itselleni kaksi paikkaa. Edessä istuvat kaksi henkilöä haisivat ihan kuvottavalle. Ihana matka tulossa!

En missään tapauksessa kyseenalaistanut kuskin ajotaitoja, mutta kyllä siinä pieni pelko oli persukisissa koko sen ajan, kun bussissa istuttiin (6 tuntia Wellingtoniin). Tiet oli todella kapeita ja mutkaisia. Varsinkin alkupäässä matkaa monet tiet kulkivat vuorenrinteitä pitkin. Kuski ajoi kuin viimeistä päivää. Näin aikuisiällä mulla ei enää ole ollut matkapahoinvointia, mutta nyt ei oksennus ollut kaukana.

Bussimatka sujui kuitenkin suhteellisen verkkaisesti. Tauposta lähtiessä oli hieman koleaa, sitten paistoi taas aurinko. Puolessa välissä matkaa alkoi sataa lunta. Bussissakin alkoi olla todella kylmä. Olipa hyvä, että pakkasin sen huovan mukaan! Pian oltiin taas laskeuduttu vuorilta alemmas (tai näin ainakin oletan, koska ikkunat oli huurussa, enkä nähnyt mitään). Aurinko porotti täydeltä taivaalta ja oli taas lämmin. Dini oli siinä ihan oikeassa, että Uudessa-Seelannissa voi kokea kaikki vuodenajat yhden päivän aikana.

Loppujen lopuksi saavuttiin Wellingtoniin. Jouduin vielä soittamaan Dinille ja kysymään, mikäs se mun hostellin nimi ja kaikkein tärkeimpänä, sijainti, olivatkaan. Olin tilannut Hostelworldin kautta ilmaisen tekstiviestin, jossa olisi ollut edes hostellin nimi, mutta sitä viestiä ei koskaan tullut. Edellinenkin tuli päivän viiveellä. Noin puolen tunnin patikoinnin jälkeen saavuin vihdoin hostellille. Olo oli väsynyt ja raukea.

Tiistai 19.4.

Uudessa-Seelannissa oli ilmeisesti ollut jonkin sortin maanjäristys ja tsunamivaroitus yön aikana. Se kävi ilmi, kun avasin kännykän ja näyttö pamahti täyteen äitiltä tulleita viestejä. Mitään maanjäristyksiä en itse ollut ainakaan yön aikana tuntenut. Tiedä sitten kun se sänky oli muutenkin niin horjuva. Jouduin siis yläsänkyyn, koska kaikki alapetit oli varattu.

Tuttuun tapaan vuorossa oli aamutoimien jälkeen cappuccino maapähkinävoileipä aamiainen, ja hyvää oli! Tässäkin hostellissa joutui pulittamaan laukkunsa jättämisestä. Pakkohan se oli. Menin satamaan kiertelemään ja löysin ilmaisen WiFi –hotspotin. Siihen sitä sitten jäätiin surffailemaan varmaan tunniksi. Aurinko paistoi ja oli suhteellisen lämmintä eli mikäpäs siinä.

Mä kiertelin ympäri ämpäri kaupunkia. Mielessä kävi, että jonkin sortin kartta olisi varmaan ollut hyvä mukana. Hostellista otin jotain ilmaisesitteitä, mutta ne ei olleet kovin kattavia. Näin mä kuitenkin parlamenttitalon ja otin ”cable carin” vuorenrinnettä ylös. Wellington oli tosi kaunis ja vihreä kaupunki, paljon kivempi kuin Auckland (Dini tappaa mut!). Samaan kaapelivaunuun oli ahtautunut myös paikallinen koululuokka. Mä seisoskelin siinä ja olin kuulevani jotain suomen tapaista. Sitten aloin kuunnella vähän tarkemmin. Edelleenkin kuulosti kovin tutulta, joten pakkohan sitä oli mennä kysymään, että suomeakos sitä puhutaan? Siinä oli siis kolme suomalaista vaihto-oppilasta. Puhuivat kakkaa luokkatovereistaan suomeksi. Reilukerho.

Maisema ylhäältä oli älyttömän hieno. Meri loisti turkoosina ja joka puolella näkyi puita ja asuintaloja. Istuskelin siellä hetken ja sitten meninkin takaisin alas. Oli pakko lähteä kohti satamaa, koska mun Interisland Ferry lähtisi parin tunnin päästä. Hostellista kyselin, että mitenkäs sinne satamaan pääsisi. Taksi oli kuulemma ainoa vaihtoehto, koska ainoastaan moottoritie vei sinne. Pulitin sitten 7 euroa siitä lystistä. Onneksi en kuitenkaan sen enempää.

Lautta oli hivenen myöhässä. Mä olin alkumatkan kannella. Maisemat ei olleet kovin kummoisia. Sen ajaksi, kun ylitettiin Cookin salmea, menin sisälle lukemaan. Eteläsaarelle saavuttaessa maisemat olivat taas upeat: korkeahkoja vuoria, joiden rinteillä kasvoi havupuita. Kameran muistikortti taas täyttyi, kun meikäläinen pääsi kuvaamaan.

Picton, joka on tämän päivän etappi, saavutettiin vähän myöhässä. Kyseessä on mukavanoloinen pikkukaupunki, varmaankin jonkin sortin kalastajakylä. Oli sen verran pimeää, että en oikein tässä vaiheessa osaa sanoa paremmin. Hostelli on myös tosi kodikas. Täällä ei ole paljoa väkeä, joten kerrankin saa olla vähän rauhassa. Tosin olin kuulevinani suomalaisen nimen, joten en välttämättä ole ihan ”yksin” täällä. Nyt varmaan pitäisi mennä taas nukkumaan, että jaksaa huomenna istua Kaikouran bussissa!

Sunday April 17th

I had to wake up before 6 so that we would definitely make it to the city for the 8 o’clock bus. We did. The weather was nice. The sun was shining and it was about 20 degrees Celsius. During the day, the weather got even better.

The trip to Rotorua took about four hours. When leaving Auckland the scenery was much dominated by small houses and a number of farmhouses. Going further down, fields with sheep and cows started to take over. It was almost like in Finland, except in Finland there are no mountains, which at times would even reach the clouds.

I had slightly less than four hours budgeted for Rotorua. You should have seen the face of the local information point employee, when I told him that as well as I wanted to see those geysers. I thought I had plenty of time. “You shall see…”, I thought, when he was questioning my time management skills.

I decided to walk to the geysers instead of staying and waiting for the bus. I figured I would be there before the bus anyways and, in fact, I was there already at 1 pm. I had bought the ticket from the man at the information point. NZ$38 (about 20 euros) wasn’t that bad for a couple of geysers. I hit the track and the first thing that crossed my eyes was “Kiwi House”. They had a real, living Kiwi there. It lived in a dark “room” covered with glass. No cameras were allowed, but at least I did finally see one!

Geysers, mud pools and steaming water pools were not that special after all. I mean, they were worth seeing, but I can’t say I miss the bad, stinky air that I had to breathe all that time. I was ready before 2 o’clock and decided to take the local bus back to the city.

I had another hour to tour Rotorua. I went to the lake shore, where I had some lunch. It was still so warm! I had had to wrap up my jeans to make myself a little cooler. 12 kgs of stuff in my backpack didn’t make it easier either. The view over the lake was very nice. It was a perfect place to eat and enjoy the sun.

The last stop for the day was Taupo, which is famous for its lake (the biggest in NZ) and the Huka Falls. I took a nap on the way there so the trip went smoothly. The hostel was easy to find as well. Surprisingly, I had to Finnish girls as my roommates. Heini and Kati were on the way around the world. They had left Finland right after the New Year’s. They and I as well as some others decided to have a drink at the local Irish pub. We were so sleepy we didn’t stay for long.

Monday April 18^th

It was very cold, when I woke up in the morning. I had a sore throat and did wake up before I should have once again. Maybe it’s still the jet lag. I had my keys on the window board and I accidently dropped them to the little whole between my bed and the window. Great! Somehow I managed to get them.

I took it very easily during the morning, no rushing or panicking. I went to Pak’n Save to get some bread, more beans, peanut butter as well as a bit of juice and instant coffee. How delicious! I had a cup of instant cappuccino and a few slices of toast with peanut butter after I got back to the hostel. It was very tasty indeed. On this side of the world, the hostels don’t generally want to keep your luggage during the time you’re waiting for your connecting, for instance. Or at least they don’t do it free of charge so I ended up paying 2 euros for them to store one of my backpacks. I took the bigger one to the TV room. I don’t care if some on stole it. They would only get my underwear.

I started walking towards the famous Huka Falls. After about 20 minutes it started raining very heavily, which of course pissed of this little Finn. I spent maybe 10 minutes under a huge tree, since I had no umbrella. I know that Mommy told me I shouldn’t do it, but there were no thunder clouds in sight. After a while, the rain stopped, the sun came out again and my clothes were dry in a minute.

I continued my journey towards the falls. The track went up and down in a forest, which was dominated by different kind of trees, such as “regular trees”, palm trees and ferns. Soon it started to rain again. This time I didn’t have that much time to try and keep myself try so I had to keep walking despite the rain so that I could make it to Taupo for my 1 o’clock bus to Wellington. The falls were closer than I expected. They looked fantastic, but once again, I felt they weren’t that special. Maybe it’s just me, but I preferred the walking track and the nice scenery.

As I am a crazy Finn, of course I would walk back to the city. Why waste money for arranged transportation? I didn’t take that long and again, the scenery was amazing. I got my backpacks from the hostel and headed to the bus station. The bus was crowded and a little late. It was a double decker, but there were no window seats upstairs. I decided to stay downstairs so I could get two seats for myself. The two people sitting in front of me stank!

Under no circumstances did I question the drivers capabilities to control the bus, but I must admit, I was scared as hell almost the whole time I spent in the bus (6 hours). The roads were vey narrow and dominated by steep curves. Especially in the beginning of the trip, the road was located on a mountain side. I thought the driver was speeding and felt like vomiting even though I haven’t felt car sick ever since I was a little kid.

The trip went by quite fast. When we left Taupo, the weather was slight cold, but then the sun started shining again. In about halfway the trip it started snowing! It was very cold even inside the bus. Luckily I brought my blanket. I assume we came down from the mountains (I couldn’t see anything). The sun was shining again and it was warm. It is true what Dini told me: You can experience all four seasons within one day in New Zealand.

At the end of the day, we did make it to Wellington. I had to call Dini, because I had forgotten the name of my hostel and didn’t have any directions there either. I had order this free alert message from Hostelword, but never got it. I got previous one already, when I left the hostel I had booked. After half an hour of “hiking”, I found the hostel. How tired was I feeling.

Tuesday April 19th

There may have been an earthquake and some kind of a tsunami warning in New Zealand during the night. I wasn’t aware of that until I switched on my phone in the morning and received the thousand+ messages from my Mum, who was naturally worried. I hadn’t felt anything myself during the night. Not that I necessarily would have. Sleeping in the upper bed was an earthquake itself. The bed was everything else but firm and steady.

As usual, I started the day with my cappuccino con peanut butter sandwich breakfast. Tasty as it is! I had to pay again to leave my luggage at the hostel. I had no choice but to do it. First I went to the wharf to look around. And what did I find? A Wireless hotspot, where I spent about an hour browsing Facebook. The sun was shining again and it was pretty warm, so why not?

I was going around the city after that. At one point, I thought I should probably have a proper mad instead of the crappy ones I got with some free leaflets at the hostel. Well, I didn’t bother, plus I saw the Parliament house and managed to take the famous cable car up the hill. Wellington is a very beautiful, green city. I actually liked it much more than Auckland (Now Dini is going to kill me!). In the very same cable car there was also a class of teenagers. I was stading there, waiting for the car to get up, when I thought I heard Finnish. I started to listen even more carefully and finally went to the guy and asked if he spoke Finnish. There were three Finnish exchange students. They were shitting about their classmates in Finnish. How typical.

The scenery up on the hill was breathtaking. You could see the turquoise sea, tall buildings and lots of trees. I kept sitting at the top for a while, while enjoying the view. After a while, I had to head back to the city. The Interisland Ferry would leave in two hours. At the hostel I decided to finally ask how to get to the ferry terminal. They told me a taxi would be the only option, because the terminal is located next to a freeway. I had to pay 7 euros for the taxi, luckily not more.

The ferry was slightly delayed. I spent the first part of the trip at the deck. The scenery wasn’t that amazing. While we were crossing over the Cook Strait I headed back inside to read a book. When arriving at the South Island the scenery was completely different, more amazing this time. There were high mountains covered with trees, which made them look green. Once again I was taking photos like hell!

Picton, today’s pit stop, is a small town at the coast. I would assume there are lots of fishermen here, but can’t be sure, because it was dark, when we got here. The hostel is very cozy and peaceful, not too many people here. Good chance to relax! I think I heard a Finnish name so I might not be all “alone”. I guess now it would be a good time to get to bed and get some rest before tomorrow’s bus trip to Kaikoura.

Photos:

More photos, in addition to the ones below, can be found using the following link:

New Zealand