Kununurra

1.-7. syyskuuta Kununurra

Kununurra

Ensivaikutelmat Kununurrasta olivat aika hyvät. Bussipysäkki sijaitsi ihan keskustan liepeillä. Kaupunki oli puhdas ja vihreä, toisin kuin Katherine, joka oli vähän arveluttavan näköinen paikka. Mä en ollut ihan varma tulisiko joku hakemaan mut pysäkiltä. En nähnyt ketään, kun saavuin, joten päätin lähteä itsekseni kävelemään buukkaamaani hostellia kohti. Onneksi mulla on Google Maps!

Mun mielestä oli vähän hassua, ettei jalankulkijoille ollut jalkakäytävää ollenkaan. Vähän matkaa käveltyäni, auto pysähtyi viereeni ja nainen huuteli mun nimeä. Mua oltiin siis joka tapauksessa oltu vastassa. Hän kiersi paikallisen supermarketin kautta hakemassa muita hostellilaisia ostosreissulta. Eipä kestänyt kauaa, kun kuulin ensimmäiset suomen sanat. En nähtävästi ollut ainoa laatuani tässä hostellissa.

Oli jo aika myöhä. Tein vielä pienen kävelylenkin takaisin kaupalle ja ostin vähän ruokaa. Illallisen jälkeen meninkin jo nukkumaan. Tuo matkustaminen on yllättävän raskasta.

Kelly's Knob

Perjantaina aamulla käväisin heti työnvälitystoimistossa, jonka kanssa olin meilaillut aikaisemmin parista paikasta. He pyysivät ensimmäisenä mua katsomaan, mitä heillä oli tarjolla ja puolestaan välittäisivät mun ansioluettelon mua kiinnostaviin paikkoihin. He kertoivat myös, että heillä olisi itsellään vielä tarkempaa tietoa siitä, millaisia henkilöitä kuhunkin työhön haettiin, mikä ei ollut näkyvissä heidän verkkosivuillaan.

Tällä hetkellä oli suhteellisen monta paikkaa avoinna, joista useimmat sijaitsivat outbäkillä. Oli bensa-asemia, hotelleja, baareja ja muita sen kaltaisia paikkoja, jotka hakivat työntekijöitä, joilla oli aikaisempaa kokemusta samantyyppisistä tehtävistä. Mulla pitäisi siis olla ihan hyvät mahdollisuudet saada jotain, olinhan juuri tehnyt keittiöapulaisen hommia Sydneyssä sen kolme kuukautta. Annoin heille pitkän listan töistä, jotka mua kiinnosti ja he pyysivät tulemaan takaisin maanantaina, jotta ehtivät tehdä kaikki tarkistuksensa yms. Toisin sanoen mulla olisi viikonloppu vapaata, mikä ei tietenkään tullut yllätyksenä.

Tein pienen kävelykierroksen Kununurrassa. Kävin parissa kaupassa ja tein vähä ruokaostoksia. Varmaankin ajattelette, että syön ihan kauheasti täällä, kun koko ajan teen ostoksia. Se johtuu siitä, että mulla on vain pienen pieni laukku minne kaiken ruoan pitää mahtua eli kaupassa tulee käytyä melkeinpä joka päivä. Ostosten jälkeen meninkin jo hostellille takaisin jäähdyttelemään, koska oli kuuma. Illalla kävin vielä Kelly’s Knob –nimisessä paikassa katsastamassa auringonlaskun kaupungin yllä. Se oli ikään kuin vuoren rinne, jonne oli rakennettu pieni näköalatasanne ihan kävelymatkan päässä hostellilta.

Lily Creek Lagoon

Launtaina mä päätin mennä aurinkoon löhöilemään. Kununurra on paljon kuumempi paikka kuin Katherine, mistä tulin. Joka päivä on ollut 32-37 astetta lämmintä. Nyt kun on kevät niin sää lämpenee päivä päivältä. Mä käväsin tsekkaamassa Lily Creek Lagoonin, joka on vähän niin kuin pieni järvi ihan kaupungin laidalla. Sen vieressä oli pieni puisto, jonne jäin makoilemaan loppupäiväksi eli noin 3-4 tunniksi. Sää oli tosi lämmin ja mukava; ei pilven pilveä taivaalla. Mä ihmettelin kovasti, kun en tunnu enää palavan täällä ollenkaan. Ehkäpä mulla on jo sen verran hyvä rusketus jo?

Sunnuntai oli edelleen vapaapäivä. Kävelymatkan päässä hostellilta on pienen pieni kansallispuisto nimeltään Mirima National Park. Puistossa pääsee ihastelemaan tyypillistä Kimberleyn vuoriston alueen maisemia eli korkeita, punaruskeita hiekkakivistä koostuvia mäkiä ja vuoria. Täytyy myöntää, että mun mielestä se oli todellakin käymisen arvoinen paikka, vaikka meinasinkin kuolla janoon. Menin nimittäin ensin puolisen tuntia väärää reittiä, kun en huomannut, että polku haarautui ihan alkumetreillä kahteen eri suuntaan, ja jatkoin vain suoraan kääntymättä. Siellä oli kuitenkin myös tosi nättejä maisemia, vaikka välillä vähän pelkäsinkin, että näenkö jonkun myrkyllisen käärmeen. Polku oli nimittäin kapeni ja kapeni ja siinä vaiheessa ajattelinkin, että en varmaan ole enää oikealla reitillä. Palasin siis takaisin lähtöpaikkaan.

Mirima National Park

Oikea polku löytyi vihdoinkin. Sen päässä oli kolme lyhyttä kävelyreittiä, joiden varrella pystyi ihailla maisemia ja alueelle tyypillistä kasvistoa. Viimeinen polku johti pienelle vuorenkielekkeelle, josta oli näkymä kaupungin ylle. Tämä päivä oli paljon kuumempi kuin pari edellistä. Mä tosissani pelkäsin, että mun juomavesi loppuisi ennen kuin ehdin takaisin hostellille. Onneksi se ei kuitenkaan loppunut, mutta kyllä oli jano kun pääsin takasin. Olin lopun päivää sisällä ja jäähdyttelin itseäni taas. Oli kyllä aika rankka reissu noin kuumassa. Seuraavana päivä mun pitäisi mennä heti aamulla takaisin sinne Job Shoppiin eli menin aikaisin nukkumaan. Kuka ties mun pitäisi kirjautua ulos ja suunnata jonnekin päivän outbäkkiä heti huomenna?

Kun maanantaiaamu tuli niin mä olin enemmän kuin valmis etsimään tosissani itselleni töitä. Carol niminen nainen työskentelee Job Shopissa eli siinä välitystoimistossa, jossa olin jo perjantaina käynyt ja hän kertoi heti ensimmäisenä, että heillä olisi muutama paikka, johon voisivat yrittää mua saada. 1700 kilometrin päässä pienessä kaivoskaupungissa ihan rannikon tuntumassa tarvittaisiin kipeästi muutamaa ihmistä työskentelemään paikallisessa McDonaldsissa. Kerroin, että ilman muuta kiinnostaisi. Mä tosiaan tarvitsisin työn aika pian sillä Sydneyssä säästetyt rahat alkoivat lähentyä loppuaan; ei mitään hälyttävää vielä kuitenkaan. Carol pyysi tulemaan myöhemmällä uudestaan, jotta voitaisiin yhdessä katsoa töitä ja laittamaan mun hakemusta eteenpäin.

Mulla oli siis jonkun verran aikaa tapettavana. Ulkona oli taas aika kuuma eli mä menin suosiolla takaisin sisätiloihin ja soittelin parit kaverit läpi Suomessa. Täältä lännestä on paljon mukavampi soitella kotiin, kun aikaero on 7 tunnin sijasta vain viisi. Kohta se kuitenkin muuttuu, koska kun Suomessa mennään talviaikaan niin meillä mennään kesäaikaan eli Suomi menee tunnin jälkeen ja meillä mennään tunti eteenpäin. Toisin sanoen aikaero pomppaa kaksi tuntia yhdellä iskulla viidestä tunnista seitsemään ja itärannikolla seitsemästä yhdeksään.

Iltapäivästä menin takaisin Job Shoppiin ja me päätettiin yhdessä tuumin laittaa mun hakemusta sinne Mäkkäriin. Carol tarkisti mun viisumin ja kertoi, että laittaisi mun hakemuksen eteenpäin, vaikka ei ollut vielä tarkistanut mun suosituksia. Olin kuulemma tarpeeksi luotettava siihen, mutta suositukset tulisi kuitenkin tarkistaa, minkä hän tekisi myöhemmin. Taasen mua pyydettiin tulemaan takaisin seuraavana päivänä, jotta voitaisiin tarkistella hakemuksen tilaa. Tämä olikin paljon hitaampaan kuin ajattelin. Mähän olin ollut lähtökuopissa jo hyvän aikaa!

Tiistaina sain yllättäen päiväksi töitä. Juuri vähän ennen kuin olin menossa Job Shoppiin, hostellin omistaja tuli kysymään kiinnostaisiko mua lähteä yhdelle pellolle repimään sprinklereitä irti maasta. Homma kestäisi muutaman tunnin ja palkka olisi mukavat sata dollaria tuolta ajalta. No ilman muuta kiinnosti! Minä ja yksi irlantilainen jätkä lähdettiin siis töihin. Homman nimi oli se, että meidän piti siis nyppiä kastelujärjestelmään kuuluvia sprinklereitä irti greippipuiden juurilta. Työ ei ollut mitenkään kevyttä. Mun kädet oli täynnä pieniä haavoja, joita piikkiset kasvit sai aikaan. En ollut enää niin varma, että edes haluaisin tehdä niitä mun farmipäiviä toista viisumia varten, kun sille ei varsinaisesti olisi tarvetta ja helpommallakin pääsisi. Pellolla oli tosi kuuma ja oli pakko juoda koko ajan ettei pyörtyisi.

En ollut vieläkään kuullut mitään siitä Mäkkärin työstä eli mun oli edelleen jäätävä Kununurraan yöksi. Carolkin soitteli taas ja kertoi, ettei ollut saanut Georgea, mun Sydneyn pomoa kiinni, jotta olisi voinut tarkistaa mun suositukset. Kiva, tästähän oli soppa syntynyt!

Keskiviikkoaamuna mua odotti Job Shopissa hyvät uutiset. Carol oli kuin olikin saanut suositukset Georgelta ja ne oli tosi hyvät. Hän pisti ne heti eteenpäin Carlosille, miehelle joka oli Karrathan McDonaldsin päällikkö. Mun pitäisi vielä odottaa hänen vahvistussoittoaan tänään että saisinko työn vai en. Mä odotin ja odotin enkä kuullut mitään. Kununurra oli sen verran tylsä paikka ja mä ihan oikeasti aloin tuntea itseni tosi turhautuneeksi, että buukkasin yöbussin Broomeen.  Broome oli matkan varrella Karrathaan ja joka tapauksessa mun listalla käytävistä kohteista, joten miksi en käyttäisi tätä luppoaikaa hyödykseni ja vierailisi siellä! Mä tiesin, että mulla oli aika hyvät mahdollisuudet saada tuo työ pelkästään jo suositusten perusteella. Bussi oli nyt varattuna ja toivottavasti se puhelukin hyvien uutisten kera tulisi vielä tänään.

September 1^st-7^th Kununurra

Kununurra

My first impression of Kununurra was quite good. The bus stop was located near the town centre. Everything was clean and green, unlike Katherine, which was a bit dodgy looking place. I wasn’t sure whether there was someone to come and pick me up. I didn’t see anyone so I just started walking towards the hostel I had booked. Thanks Google Maps.

There was no pavement for pedestrians, which I found a bit weird. After walking for a while, a van stopped and picked me up. It was a woman from the hostel. She also picked up some other guests from the supermarket. It didn’t take long until I heard the first Finnish words. Apparently, I wasn’t the only Finn staying at this hostel.

It was already late. I walked back to the supermarket after checking in to buy some food, cooked dinner and hit the bed. Man I was tired.

Kelly's Knob

On Friday morning the plan was to visit the job agency as early as possible. They asked me to take a look on the job they had on offer and they would forward my resume to them as well as check my references and my visa status. They told me we could take a look at the jobs together, as they had more detailed information from the employers as to what type of people were needed for each position.  

There were many jobs available at the moment. Most of them were situated in regional Western Australia, i.e. in the outback. There were roadhouses, hotels, bars and other similar places looking for people with hospitality experience. I should be pretty fine, because I had previously worked as a kitchen hand. I submitted a list of the jobs I found interesting and then I was asked to come back on Monday 

morning to see whether there was something for me. Basically I had the whole weekend free now. 

I did a bit of walking around Kununurra, visited some shops and did some food shopping. It’s not that I eat that much. Because I only have a limited space in my cooler box, I pretty much have to do some shopping on a daily basis. After shopping I went back to the hostel to cool down. It was quite hot. There was a place called “Kelly’s Knob”, which is a lookout point over the city and said to be very nice during the sunset. It was located right next to the hostel so I headed there for the sunset, which was nice indeed.

Lily Creek Lagoon

On Saturday  I felt like I wanted to lie in the sun. Kununurra is even hotter than Katherine. It has been 32-37 degrees every day and now that it’s springtime, it’s getting hotter all the time. I checked out the Lily Creek Lagoon and made a little “campsite” for myself on the grass there. I was lying there for maybe 3-4 hours. It was so warm and nice. I wonder why I don’t get sunburned anymore. Maybe my tan is good enough already?

Sunday was another day off. There’s a national park walking distance from the town, called Mirima National Park. It features the typical Kimberley scenery; high, red and brown sandstone hills and mountains. I must say I really enjoyed it there. First, I took the wrong way because I didn’t realize I had to make a turn so fast. Instead of going directly to the national park I ended up walking way up a wrong pathway. I saw lots of nice scenery there, although at times I was a bit afraid I was going to come across a venomous snake, as the pathway got narrower and narrower. I decided to walk back to where I started.

Finally, I found the right way. There were three short walks featuring two different lookouts and some fauna typical to the area. The longest walked lead to a lookout point, where there was a view over the city again. It was even hotter than the two days before. I was afraid I would run out of water before getting back to the hostel. Luckily I didn’t. For the rest of the day I was pretty exhausted. It was still hot so I stayed inside and drank plenty of water. I would also go to the job shop first thing next morning so I went to bed early. Who knows I might have to check out and leave Kununurra for a job in the outback?

Mirima National Park

As Monday morning came, I was ready to do some more job hunting. A woman called Carol works for the Job Shop, the agency in Perth and Kununurra and she told me there would be a couple of positions suitable for me. She told me a man needed people to work in McDonalds about 1700 k’s down the coast. I told her I’d be interested. I pretty much needed any job at the moment, because I slowly started running out of money. Nothing alerting, though. She asked me to come back later that day so we could take a closer look on the jobs together.

I didn’t do much. It was hot outside so I stayed in and called a couple of friends. Nice thing about calling from here to Finland is that the time difference is only 5 hours instead of 7 on the east coast. Although, that’ll change soon as we hit the summer time and you guys the wintertime. Then the difference will be two hours more, all of a sudden.

I went back to the job shop and we decided to put my resume forward for the job at McDonalds. She did my visa check and told me she would trust me enough and send my application without doing my reference check at that moment. She would do it later though as a part of the protocol, of course. Again I was asked to come back the next day so we could see whether my application was successful or not. This was slower than I thought.

On Tuesday, I was just about to check out and make my way to the Job Shop when the owner of the hostel came in and asked whether I was interested in working for a few hours today. The pay would be 100 dollars cash in hand. Hell yeah! Me and another guy signed up and the job was to pull sprinklers out of a field full of grapefruit trees. It was pretty hard work and I got small wounds all over my arms now. Not sure I would like to do more farm work. It was very hot out in the fields and you really had to drink a lot to keep yourself going. Plus, apparently the McDonalds job would pay me as much. I hadn’t heard anything back from then still so I had to stay another night in Kununurra. Carol called me from the Job Shop and told me she hadn’t either and that she had had some problems contacting George, my previous boss in Sydney, for a reference check. Gosh, this is getting out of hand.

Wednesday morning was the time to visit the Job Shop again. Luckily I got some good news as Carol had received my references from George that morning. They were very good and she forwarded them to Carlos, the guy in charge of McDonalds down in Karratha. Now I would still have to wait for his call today whether or not he would give the job to me. I waited and waited, but didn’t get the call. I decided I would take the night bus to Broome any case. Kununurra was getting boring and I felt myself frustrated. I knew I had pretty good chances of getting that job and Broome was pretty much on my to-do list as well as on the way down to Karratha. So I booked the bus and hopefully I would receive that call.

Queensland to Western Australia

Lauantai 27.8. Townsville

The Strand

Öinen bussimatka oli aika raskas. Oli vaikea nukkua, kun bussin sisällä oli niin kuuma. Australiassa on vaikea aina tietää, millaisen vaatetuksen varaa mukaan. Joskus on kuuma ja joskus on todella kylmä, etenkin jos tuulee. Ajattelin tokikin pelata varman päälle ja pukeutua lämpimästi, mutta turhaan. Kuski ei viitsinyt laittaa ilmastointia päälle, joten lämpöä bussissa riitti.

Townsvilleen saavuttiin kello 5.20 lauantaiaamuna. Voin kertoa, että oli todella pirteä olo siinä vaiheessa. Notkuin bussiasemalla siihen asti, että tuli valoisaa ja aloin sitten lampsia hostellille. Olin saanut Tarskilta hyvän tärpin hostellin suhteen ja se osoittautui kyllä todella mukavaksi paikaksi. Yleensä sisään kirjautuminen on kello 12, mutta he päästivät mut sisään jo kahdeksan jälkeen syömään aamupalaa ja huoneen avaimen sain jo kymmeneltä. Pienten ”päiväunien” jälkeen olo kohentui huomattavasti. Sitten olikin aika tutkia mitä Townsville matkailijalle tarjosi.

Townsville

Kaupunki ei ollut kovinkaan iso, ehkä noin 160 000 asukasta. Keskikaupungin liepeillä oli vuori, jonka päälle johti muutama kävelypolku. Päätin tietenkin käydä katsomassa maisemat. Ilma oli kuuma ja kyllä siinä hiki tuli kun kapusi vuorenrinnettä ylös. Ylhäällä oli sen verran hienot maisemat kaupungin ja sen edustalla sijaitsevan Magnetic Islandin ylle, että kärsimys oli sen veroinen. Magnetic Islandille en nyt sitten tällä kertaa ehtinyt. Se oli syönyt taas yhden 100-150 dollaria ja on noita saaria nyt tämän itärannikon reissun aikana tullut nähtyä. Tokikin Australian tihein luonnonvaraisten koalien populaatio vähän houkutteli, mutta ensi kerralla sitten!

Laskeuduin vuorelta alas ja kävin vielä tsekkaamassa The Strandin eli noin parin kilometrin pituisen rantakaistaleen ihan Townsvillen keskustan vieressä. Kävin myös keskustan kaduilla kiertelemässä pikaisesti. Eipä siellä mitään ihmeempää ollut. Kaikki kaupatkin menivät kiinni puoli kuudelta lauantai-iltana. Pidin kyllä kovasti kaupungin arkkitehtuurista. Talot oli aivan eri näköisiä kuin esim. Cairnsissa ja Brisbanessa.

28.-30.8. Mount Isa

Seuraavana päivänä oli edessä 900 kilometrin ja 12 tunnin pituinen bussimatka outbäkille Mount Isan kaivoskaupunkiin. Bussi lähti kello seitsemän aamulla eli oli oltava ylhäällä suht aikaisin. Jätin aamupalat suosiolla väliin ja tein itselleni mansikkahillo-voileivät mukaan. Mä oon tosiaankin oppinut tän ruokakulttuurin suht nopeasti. Hillo ja nutella on muutenkin helppoja kun niitä ei tarvitse säilöä!

Maisema alkoi muuttua karuksi aika nopeasti. Ensin katosivat puut. No sen jälkeen mä oikeastaan nukahdin noin kahdeksi tunniksi ja kun heräsin niin ne vähäiset pensaatkin olivat kadonneet ja tilalle oli tullut melkein aavikonomaista maisemaa. Siellä täällä näkyi punaista hiekkaa ja kitukasvuisia puita ja pensaita. Välillä tuli vastaan myös pieniä mäkiä. Tie oli suoraa kilometritolkulla ja vastaan tuli nk. ”road traineja” eli rekkoja, joiden perässä on 3-6 vaunua.

Meillä oli muutama pysähdys pienemmissä kaupungeissa matkan varrella, kuten Hughenden, Julia Creek ja Cloncurry. Mikään kaupunki ei ollut vähemmän kuin 100 kilometrin päässä toisistaan eikä siellä välimaastossa ollut oikeastaan yhtään mitään muuta. Silloin tällöin näkyi yksinäisiä maataloja ja lehmiä siellä täällä laiduntamassa.

Mount Isaan saavuttiin aikataulun mukaisesti kello seitsemän illalla. Hostelli oli onneksi vain lyhyen kävelymatkan päässä. Olin nyt siis melkein tuhat kilometriä sisämaahan päin Townsvillestä ja edelleen samalla aikavyöhykkeellä. Sen huomasi, sillä aurinko laski yli tuntia myöhemmin kuin edellisenä päivänä rannikolla.

Mount Isa

Maanantaiaamuna nukuin vaihteeksi pitkään. En ottanut Mount Isan suhteen kummemmin stressiä, koska en ajatellut kaupungissa olevan paljon nähtävää, mikä osoittautui jokseenkin oikeaksi. Kävin ensin katsomassa ”city lookoutin” eli jonkinlaisen näköalatasanteen, jonka pitäisi olla hieno varsinkin auringon laskiessa. Illalla sinne siis uudestaan. Kiertelin vähän kaupungilla ja tein tarpeellisia ostoksia. Löysin mm. juustohöylän 27 sentillä! Mulla on aina sellainen isohko ”cooler bag” mukana, jossa on mun kaikki ruuat. Pidän siellä sitten vähän astioitakin mukana, kun noilla bussimatkoilla monesti pysähdytään levähdyspaikoilla.

Ystäväni Tarleena oli kertonut, että kaupungissa asuu suomalainen Irja. Tartuin tuumasta toimeen ja kävin soittamassa Irjan ovikelloa. Sieltä hän avasi ja oli kovin mielissään suomalaisesta vieraasta. Hän oli tehnyt karjalanpiirakoita ja leiponut pullaa. Sain myös pitkästä aikaa suomalaista kahvia. Mä olin jo aivan unohtanut miltä se maistuu. ”Sen siitä saa kun tätä paikallista tiskivettä juo tarpeeksi kauan”, totesi Irja! Jutusteltiin Irjan kanssa pari tuntia niitä näitä ja sitten suuntasinkin jo takaisin hostellille. Kävin katsomassa sen kehutun auringonlaskun siellä näköalatasanteella. Ei se niin hieno ollut.

Tiistaina oli edessä vielä yksi lähes kokonainen päivä Mount Isassa, sillä bussi kohti Katherinea ei lähtisi ennen puolta kahdeksaa. Kävin katsastamassa aamulla matkaopaskirjan hehkuttaman museon. Se oli varsin mielenkiintoinen, sillä se kertoi kaupungin historian. Kaupunki on siis syntynyt 1920-luvun lopussa kuparikaivoksen ympärille. Mielenkiintoista oli se, että Mount Isassa oli 1950-luvulla Australian suurin suomalaisyhteisö. Kaupungin 20,000 asukkaasta 1500 oli suomalaisia.

Museon yhteyteen oli myös rakennettu pieni ”fossiilikeskus”. Tämä osa Australiaa on maailman fossiilirikkainta. Mm. Dinosaurukset ovat aikanaan asuttaneet näitä seutuja. Fossiilikeskus oli ihan mielenkiintoinen, mutta aika pieni. Näyttely koostui lähinnä sukupuuttoon kuolleista eläinlajeista, joista tutkijat olivat fossiililöydösten perusteella tehneet näköiskappaleita.

Kiinnostuin tuosta Mount Isan suomalaisyhteisöstä kyllä aika lailla. Muistin Irjan kertoneen, että kaupungissa on paljon suomalaisia, mutta monet ovat jo nukkuneet pois. Lähdin ihan mielenkiinnosta käymään paikallisella hautausmaalla. Siellä oli suomenkielisiä hautakiviä, joissain oli täysiä värssyjä suomeksi. Ehkäpä hämmästyttävin löydös oli erään miehen hautakivessä näkynyt syntymäkunta, Kortesjärvi. Sukunimikin oli aika tuttu.

Lähdin takaisin hostellille vielä makoilemaan uima-altaalle joksikin aikaa. Piti valmistaa aikainen illallinen bussimatkan takia. Huomatkaa, että australialaiseen tapaan en yleensä syö ennen iltaseitsemää! Tapasin siinä sivussa vielä hostellissa asuvan suomalaisen pojan. Harmi kun ei aikaisemmin törmätty!

Edessä oli siis 17 tunnin bussimatka lähes 1300 kilometrin päähän Katherineen. Matka koostui kahdesta osasta: Mount Isasta Tennant Creekiin ja sieltä eteenpäin Katherineen. Vaihtoaika oli 2:50-3:15, joka ei ottanut huomioon Queenslandin ja Pohjois-Territorion välistä hassua, puolen tunnin aikaeroa.

31.8.-1.9. Katherine

Keskviikkoaamu alkoi hiljalleen valjeta aavikolla, kun ensimmäistä kertaa heräsin bussissa. Siinä sitten vielä torkuin pari tuntia, kunnes pysähdyttiin ensimmäistä kertaa pariksikymmeneksi minuutiksi. Sen jälkeen ei uni enää tullut ja keskityinkin vain musiikin kuunteluun ja kirjaani.

Katherine River

Katherineen saavuttiin vähän ennen puoltapäivää. Jostain syystä bussikuski ei antanut mun laukkua sieltä ”ruumasta” vaan lähti vaan ajaen pois ja huusi perään, että tulee takaisin puolen tunnin päästä. Yritin kyllä sanoa hänelle, että mun laukku on siellä, mutta oli kuin seinille puhuisi. En kyllä ajatellut pitkät housut jalassa jäädä siihen pysäkillekään notkumaan siksi ajaksi vaan lähdin sitten kirjautumaan hostellille ja tulin takaisin hakemaan rinkkaa. Siinä sitten totesin hänelle, että mun laukku on edelleen tuolla, johon hän totesi, että senkus haet sen sieltä. Olipas hyvää palvelua. Kuski vielä jatkoi vähän syyttävään sävyyn, että sinun pitäisi kertoa jos haluat laukkusi takaisin. Tähän sitten totesin, että kyllähän mä yritin, mutta sulla tuntui olevan kiire ja lähdin pois. Ihme tyyppi.

Pikaisen silmäyksen perusteella Katherinella oli mulle tuskin mitään tarjottavaa. Kansallispuistokin oli sen verran pitkän bussimatkan päässä, että en jaksanut vaivautua sinne asti. Kävin ensin kaupassa ja sitten menin loppupäiväksi lokoilemaan altaalle. Lämpöä oli kolmisenkymmentä astetta.

Torstaina mulla oli aikaa vain ihan vähän aamulla ennen kuin bussi kohti Kununurraa lähti. Kävin kiertämässä Katherinen keskustaa, mutta eipä siellä ollut mitään. Aboriginaaliväestö oli aika edustettua täälläpäin. Näin minulle oli jo Sydneyssäkin kerrottu. Se tuo tietenkin oman lisänsä tunnelmaan, joka täälläpäin on.

Bussi kohti Länsi-Australiaa lähti puolenpäivän jälkeen. Meinasin myöhästyä, koska luulin sen lähtevän samasta paikasta, minne Darwiniin menossa ollut bussi oli mut eilen jättänyt. Eipä suinkaan, vaan se lähtikin sen pienen rakennuksen takaa, jonka eteen mut oli jätetty. Onneksi kävin kysymässä ajoissa, että missä bussi viipyy. Muuten olisin joutunut viettämään Katherinessa vielä yhden päivän, ja sitähän mä en olisi halunnut.

Matka kesti noin kuusi tuntia. Koska Pohjois-Territorion ja Länsi-Australian välinen aikaero on puolitoista tuntia, ei matka kestänyt ”ajallisesti” kuin neljä ja puoli tuntia. Katherinen ja Kununurran välillä ei ollut oikeastaan mitään. Alkumatkasta maisema oli pitkälti eukalyptuspuumetsää, mutta se muuttui aavikkomaisemmaksi mitä lännemmäksi mentiin. Mukaan tulivat myös korkeat hiekkakivestä koostuvat punaruskeat vuoret.

Kununurra sijaitsee aivan Länsi-Australian rajan tuntumassa. Osavaltioon saavuttaessa oli luvassa karanteeni. Toisin sanoen, mikäli oli mukana hedelmiä tai vihanneksia, oli ne luovutettava. En tiedä mistä tämä käytäntö johtuu, mutta käsittääkseni Länsi-Australian luonto ei ole yhtä vahingoittunutta uudisasuttajien jäljiltä ja sitä halutaan keinolla millä hyvänsä suojella kaikelta ulkopuoliselta. Hyvänä esimerkkinä eräs sammakkolaji (Cane Toad), joille on omia pieniä laatikoita, minne elävät ja kuolleet yksilöt voi hävittää.

Saturday August 27^th Townsville

The Strand

It was pretty tough in the night bus. I found it hard to sleep, as it was quite hot inside the bus. It’s very hard to know in Australia what type of clothes to wear. Sometimes it’s warm, even hot and sometimes it gets cold, especially if it’s windy. Of course, I thought it would be smart to wear something warm for the bus, because it was an overnight service. Well, the driver didn’t turn the AC on so it was quite warm inside after all.

The bus arrived in Townsville at 5.20 the next morning. You can just imagine how refreshed I was feeling at that point. I hung out at the bus station until the sunrise and started then making my way to the hostel. Tarleena had given me a hint about a good place and I must say it was a very pleasant hostel to stay at. In general, you can’t check in before noon, but they let me come in already after 8 am for breakfast and check in at 10. After a two-hour nap I started feeling much more energetic. Then it was time to see what Townsville had to offer.

Townsville

The city wasn’t that big, approximately 160,000 people are living there. Near the city centre, there is a little mountain, which it is possible to walk onto. Naturally I decided to go and check out the view. The weather was quite hot and sweated so much when making my way up. It was worth it after you were able to see the nice view over the city and Magnetic Island, which is located out at see in front of the city. I didn’t 

have the time to do Magnetic Island this time. It would have cost me another 100-150 dollars. Plus, I’ve seen plenty of islands on the East Coast already. I can’t say I wasn’t tempted to see the densest wild koala population in Australia, maybe next time.

 After a while at the lookout, I decided to go back down and check out the Strand, a 2-kilometre beach next to the centre of the city. I also did a little walking tour in the city centre. There wasn’t that much to see, especially because all the shops close at 5.30 on Saturday nights. I really did like the architecture in the city. The houses look so much different as compared to the ones in Cairns or Brisbane.

August 28^th-30^th Mount Isa

A 900-kilometre or 12-hour bus ride would the most out of the next day. My final destination would be Mount Isa, a mining town located in the middle of the Australian outback. The bus departed already at 7 am so I had to be up very early. I skipped breakfast and made a couple of strawberry jam sandwiches to the bus. I really have learned how to eat like a real Aussie here! Jam and Nutella are also very easy to take with, as you don’t really have to store them in a cool place.

The scenery started getting much less fertile as soon as we started driving inlands. First the trees disappeared and then, after two hours of sleeping, there were not too many small bushes either. It looked like we had come to a desert. Every now and then you could see a tree or a bush surrounded by red, rocky soil. At times we would drive over a small hill, but mostly the road was straight as long as your eyes could see it. There was very little traffic, most of which was road trains, i.e. trucks that have 3-6 carriages attached to them.

On the way, we made a couple of stops in small towns, such as Hughenden, Julia Creek and Cloncurry. The distance between the towns was more than 100 kilometres and in between there was absolutely nothing. Every once in a while you could see a lonely farm far away from the road as well as cattle resting and eating under the trees.

The bus arrived in Mount Isa according to the schedule at 7 pm. Luckily, the hostel was just a short walk from the bus stop. Also, at the moment, I’m about 1000 kilometres inland from Townsville and still in the same time zone. It was easy to notice, as the sunset came about 90 minutes later.

On Monday morning I slept in. I didn’t think there was too much to see in Mount Isa so I thought it would be better just to take it easy. My assumption proved correct. I first checked out the city lookout, which is supposed to be very pretty during sunset. I would visit that again during the night. I made a little walking tour in the city as well as some shopping. I had a

Mount Isa

 bargain: a cheese slicer for 27 cents! I do carry a big cooler bag with me, which contains all my food. I also keep some plates, cutlery etc. in it, as the buses often stop at picnic areas for food.

My friend Tarleena had told me that a Finnish woman called Irja lives in the city and I should visit her. Of course I did. I found her house easily and rang the doorbell. She answered quickly and was very happy about a visitor from Finland. She had made some Karelian pastries and pulla. She also had some Finnish coffee that she made for both of us. Man I had forgotten how good that was again! “That’s what you get for drinking the Australian dishwater for so long” she yelled. We talked for about two hours about my travels and how she ended up coming to Australia. After that I just walked back to the hostel. I also went to see the sunset at the lookout again. To be honest, it wasn’t that pretty.

Tuesday was my last day in Mount Isa. The bust to Katherine would depart at 7.30 that evening. I ready something about a museum in Lonely Planet so I wanted to check that out. It was pretty interesting, as it was all about how the city was founded around a newly discovered copper mine at the end of the 1920s. Even more interesting was to find out that during the 50s Mount Isa was the home of th

e largest Finnish community in Australia. Out of the 20,000 people that lived there, 1,500 were Finnish.

There was a small fossil centre attached to the museum. This part of Australia is the most fossil-rich in the whole world. For example, dinosaurs were once living on these grounds. The fossil centre was quite interesting as well, although I thought it would be a bit bigger. The exhibition only showed extinct Australian species, whose appearance the scientist had tried to mimic based on the fossil findings.

I must admit I became very interested in the Finnish community in Mount Isa. I remembered that Irja told me there used to be more Finns in town but many of them had already passed away. Simply out of curiosity I decided to find the cemetery in town. There were many Finnish gravestones. Some of them even included complete psalms in Finnish. Maybe the most amazing of them was the one that had a man’s name and the place of birth near my own hometown in Finland. The surname was also very familiar.

After a while I started walking back to the hostel to relax by the pool for a while. I had to prepare an early dinner because of the upcoming bus ride. Please notice that like other Australians I tend not to eat before 7 pm. I met a Finnish guy when eating my dinner. Such a shame I didn’t meet him earlier.

So, now, ahead of me was a 17-hour bus ride to Katherine, which would be nearly 1300 kilometres in length. The trip comprised of two parts: from Mount Isa to Tennant Creek and from Tennant Creek to Katherine. The stopover in Tennant Creek would last from 2.50 am to 3.15, which didn’t take into account the funny, half an hour time difference between Queensland and Northern Territory.

August 31^st-September 1^st Katherine

Wednesday morning started to slowly sawn over the desert when I first time woke up. I decided it was too early for me so I took another nap for about two hours and woke up again when we came to our first meal break of the day. After that it was hard to fall asleep again so I just decided to listen to some music and continue reading a book I’d been reading for a while.

Katherine River

We arrived in Katherine right before noon. For some reason the driver didn’t take my backpack out of the bus, although he was supposed to. Instead, he closed the door and drove away although I was trying to yell to him that he forgot my bag. He’d be back in half an hour. I decided to just go to my hostel and check in because I was wearing my sweat pants and it was so much hotter in Katherine. As I came back I just kindly noted that my bag is still in the “trunk” of the bus and I’d like it back. He replied and told me I should get it myself. What kind of service is this? He added that I should have told him if I wanted it back. After I took the backpack from the back of the “trunk” I smiled and said: “I was trying but you were too busy to listen to me”. What a weird guy he was!

After casting a quick glimpse over the town I figured Katherine might not have too much to offer me. The national park was located so much outside the city I didn’t feel like catching another bus. I went shopping first and then hanging out at the pool for the rest of the day. The weather was perfect and a bit more than 30 degrees.

On Thursday morning I only had a couple of hours to discover Katherine before my Kununurra-bound bus would leave. I made a little walking tour around central Katherine but I can’t say there was much to see. The Aborigines are fairly well represented in this part of Australia, which wasn’t easy to see. Of course that creates its own, exotic twist.

The bust left right after noon. I nearly missed because I didn’t realize it wouldn’t leave from the same spot at which the Darwin-bound bus left me the day before. Not at all, it was actually departing from the other side of the same building. Thank God I decided to go and ask the staff, otherwise I would really have missed it and would have had to spend another night in Katherine. No thank you.

The trip took about six hours. Because the time difference between Western Australia and Northern Territory is one and a half hours it only took “timewise” 4 and a half hours. There was almost nothing between Katherine and Kununurra. In the beginning you could see a eucalyptus forest, but that changed fast into a nearly desert-like landscape the more towards the west we drove. Soon that scenery was accompanied by high, red and brown sandstone mountains.

Kununurra is located very close to the border between WA and NT. We faced a quarantine before entering the state. Everyone with fruits or vegetables had to give them to the quarantine officer for disposal. I’m not sure why this has to be done, but I think the Western Australian nature is less affected by the fauna brought with the European settlers and thus they want to make sure it stays that why. Bringing fruits or vegetables might introduce foreign pests into the ecosystem. A good example is the Cane Toad: there are small boxes in some spots where you can return all the Cane Toads found wild in the nature. 

Cairns & Cape Tribulation

18.-23. elokuuta, Cairns

Torstaina mun oli tarkoitus jatkaa kohti pohjoista. Kyytiä en ollut järjestänyt, sillä olin ajatellut kokeilevani onnea ja liftaavani jälleen. Lähdin kävelemään kamppeineni kohti Airlie Beachin liepeitä ja jo matkalla sain kyydin eräältä paikalliselta Prosperpineen, joka on ihan Airlien vieressä. Hän myös kertoi, että kaupungissa tarvittaisiin tomaatinpoimijoita. Käväisin paikallisessa motellissa kyselemässä töiden perään, mutta nainen, jonka kanssa puhuin, oli sen verran töykeä, että en sitten edes harkinnut töihin jäämistä.

Mun olisi pitäytynyt sitoutua neljäksi viikoksi majoitukseen heidän kanssaan. Työpäivät olisivat pitkiä ja vapaapäiviä olisi harvakseltaan. Kaiken lisäksi palkka maksettaisiin per poimittu kori, eikä suinkaan tuntitaksana. Naisen mukaan reppureissaajat tulevat tänne vain hukkaamaan heidän aikaansa ja he haluavat töihin vain sellaiset, jotka ovat valmiita sitoutumaan. Olisin sinänsä kyllä ollut valmis, mutta palkanmaksu ei houkuttanut eikä kyllä sekään, että sitoutuisin johonkin sellaisiin, mitä en ollut edes kokeillut tehdä!

Eipä siinä mitään, sitten vain tienvarteen ja peukalo pystyyn. Liikennettä oli aika vähän. Odotin pari kymmentä minuuttia. Muutama auto pysähtyi, mutta kaikki tarjosivat kyytiä takaisin Airlieen. Odotin toiset 20 minuuttia, ja kolmannet. Sitten annoin periksi. Saksalainen kaverini Lukas olisi tänä iltana menossa yöbussilla Cairnsiin, joten päätin mennä samaa matkaa. Townsvilleen ehtisin myöhemminkin käymään.

Loikoiltiin Lukaksen kanssa laguunilla loppupäivä, syötiin hyvin ja sitten kahdeksan maissa suunnattiin bussipysäkille. Matka kesti 10 tuntia ja bussi oli melko täysi. Alkumatkasta istuttiin vierekkäin, mutta tunnin jälkeen pari matkustajaa jäi pois ja onnistuin saamaan itselleni kaksi paikkaa, että pystyin vähän oikaisemaan. Unta ei tullut paljoakaan, mutta matka meni kuitenkin aika nopeasti.

Kun perjantaiaamu valkeni niin oltiinkin jo 600 kilometriä pohjoisempana reilun sadan tuhannen asukkaan Cairnsissa. Yhdet irlantilaiset tytöt olivat myös tulleet samalla bussilla ja yhdessä heidän kanssaan minä ja Lukas leiriydyttiin paikallisen laguunin liepeille todistamaan auringonnousua. Kello oli siis vähän yli kuusi aamulla. Myöhemmin käytiin McDonaldsissa aamiaisella ja seuraavat 7 tuntia vietettiin laguunilla aurinkoa ottaen. Lämpötila oli huimat 32 astetta eli kyllä kelpasi! Hostelliin kävin kirjautumassa kolmen maissa iltapäivällä. Heiltä oli lähdössä aika paljon väkeä pois, joten olisi ehkä mahdollista päästä tekemään töitä heille niin, että majoitus on ilmainen.

Cairns Lagoon

Menin melko aikaisin nukkumaan, koska olin tosi väsynyt edellisyön matkasta. Lauantaina olisi sitten vuorossa vähän viihteelle menoa, koska oli Lukaksen viimeinen viikko Australiassa. Hän lentäisi kotiin Saksaan tiistaina melkein kokonaisen vuoden jälkeen! Kävin päivällä kuitenkin kiertämässä kaupunkia ja kasvitieteellistä puutarhaa. Tapasin sattumalta myös Sydneyssä 4 kuukautta sitten tapaamani brittiläisen Georgen, joka oli juuri aloittanut työt kaupungissa. Australissa on siinä mielessä hauska matkustaa, että samoihin ihmisiin törmää eri paikoissa, sillä reppureissaajat yleensä vierailevat samoissa kohteissa. Toiset matkaavat etelästä pohjoiseen ja toiset pohjoisesta etelään.

Illalla käytettiin hyödyksi Cairnsin julkisia grillauspaikkoja yhdessä irlantilaisten tyttöjen kanssa ja kokattiin dinneriä. Grillatiin naudanlihapihvejä, maissia ja valkosipulipatonkia. Sen jälkeen siirryttiin viereiseen puistoon nauttimaan Cairnsin 50-vuotisfestivaaleista, joihin kuului ilmaiskonsertteja. Eurooppalaiseen tapaan nautittiin tietenkin viiniä samalla. Kun oltiin poistumassa konserttipaikalta jatkamaan läheiseen pubiin, poliisi takavarikoi viinit! Australiassa on nimittäin laitonta juoda alkoholia julkisilla paikoilla. Onneksi neljän litran viinitonkka (halvinta ja huonointa viiniä) maksaa täällä vain 8 euroa niin ei tuntunut kovin pahalta heittää osaa maahan. Loput olivat tietenkin turvallisesti repusssa, jota poliisit eivät älynneet tutkia.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa lepopäivä. Mun huoneessa oli saksalainen poika nimeltään Moritz ja hänen kanssa mentiin loikoilemaan aurinkoon. Jaettiin vähän kokemuksiamme työtilanteesta. Cairnsissa ei ole tällä hetkellä kovinkaan paljon töitä tarjolla. Päätin alkaa etsimään heti huomenna.

Maanantaina olikin sitten aika alkaa tutkimaan työtilannetta vähän tarkemmin. Tarkoitus oli siis löytää nk. ”specified workin” piiriin kuuluvaa työtä eli lähinnä maatalouteen liittyviä töitä, jotta voisin mahdollisesti saada vielä tulevaisuudessa toisen Work & Holiday –viisumin, mikäli tänne halajan uudelleen. Satokausi banaanien osalta on tältä erää ohi. Seuraavana on vuorossa perunat, joita aletaan nostaa maasta parin viikon päästä. Olin ajatellut työn saannin olevan ehkä vähän helpompaa, mutta en tokikaan lannistunut. Eipä ne työt Sydneyssäkään vastaan kävelleet!

Tutkiskelin nettiä vähän tarkemmin ja sain selville että läheiseltä Tablelandsin alueelta löytyy suurin osa Cairnsin seudun töistä. Julkiset liikenneyhteydet ovat kuitenkin huonot eli vaihtoehdoksi jäisi vuokrata auto ja käydä ajelemassa ympäriinsä. Cairnsin pohjoispuolella on myös luonnonkaunis Cape Tribulation, joka on ikään kuin kansallispuiston ja rantakohteen sekamuoto. Mieleen juolahti ajatus, että voisin yrittää etsiä netin kautta muita ihmisiä, jotka haluaisivat käydä Cape Tribulationissa ja voisimme yhdessä vuokrata auton ja jakaa siitä syntyvät kustannukset. Ilta oli myös Lukaksen viimeinen Australiassa, joten lähdimme juhlistamaan sitä vielä kaupungille.

Kuranda

Tiistaina löysin heti pari saksalaista tyttöä, jotka halusivat vuokrata auton ja lähteä reissuun Cape Tribulationille. Tapasimme puolen päivän jälkeen ja kävi ilmi, että meitä olisi koossa viiden hengen porukka. Päädyimme kahden päivän pituiseen retkeen niin että yöpyisimme Port Douglasin kaupungissa Cape Tribulationin eteläpuolella ja ajaisimme seuraavana päivänä Tablelandsien kautta takaisin Cairnsiin, jotta voisin käydä kyselemässä töitä samalla reissulla. Koska olin ainoa yli 21-vuotias porukassamme, ajaminen lankesi minun kontolleni, sillä se on ikäraja, jota useimmat autonvuokraajat noudattavat. Vähän kyllä hirvitti vasemman puoleinen liikenne, mutta onneksi mulla olisi tukijoukkoja auto täynnä!

Saatiin yhdestä pienestä vuokraamosta tosi hyvä tarjous. Valkoinen neliovinen Toyota Corolla kahdeksi päiväksi hintaan 130 AUD. Kun tuon jakaa viidellä, ei yhden hengen osuudeksi jää kuin 26 dollaria tuolta kahdelta päivältä. Bensat joudumme tietenkin kustantamaan, mutta jos vertaa reissulle todennäköisesti tulevaa hintaa 130 dollarin päiväretkiin muiden turistien kanssa, on säästö melkoinen.

24.-26.8 Cape Tribulation

Keskiviikkona aamulla Luise, Lena, Fenja, Esra ja Mika lähtivät kohti pohjoista tien vasenta puolta ajaen. Se sujui yllättävän hyvin, vaikka oudoltahan se aluksi tuntui. Muutaman kerran laitoin tuulilasinpyyhkijät päälle, kun halusin vilkuttaa ja oikealle käännyttäessä katsoin aina automaattisesti taakse, vaikka mun olisi tietenkin pitänyt pitää silmällä vastaantulevaa liikennettä. Auto oli onneksi automaattivaihteinen niin ei tarvinnut vasemmalla kädellä alkaa nykimään vaihdekeppiä. Jostain syystä auton takajousitus oli todella huonossa kunnossa. Jo alkumatkasta jouduttiin soittamaan vuokrausliikkeeseen ja kysymään pitäisikö asialle tehdä jotain, kun auton takapää ottaa kiinni renkaisiin ajaessa ja etenkin kun kyseessä on mäkinen tie. Liikkeen vastaus tähän oli, että auto on vanha. Selvä.

Cow Bay

Pysähdyttiin ensimmäisenä Kurandassa, missä sijaitsee hieno vesiputous. Paikalle pääsisi myös maisemajunalla. Lippujen hinta vaivaiset 70 dollaria menopaluuna. Ei kiitos. Tytöt olivat paistaneet meille lättyjä ja söimme ne keskieurooppalaiseen tapaan nutellan kera. Matka jatkui kohti pohjoista ja Cape Tribulationia. Matkalla pysähdyttiin milloin milläkin näköalapaikalla ottamassa kuvia hienosta rantamaisemasta.

Ennen Cape Tribulationille saapumista oli vuorossa joen ylitys lossilla. Tästä huvista Australian valtio laittoi meidät maksamaan 22 dollaria menopaluu –matkalta. Joki oli ehkä 200-300 metriä leveä. Ennen varsinaiseen määränpäähämme saapumista oli vielä luvassa korkealle vuorelle nousu ja sitten yhtä mutkikas lasku alas. Oli huvittava ajella sellaisissa maisemissa. Pohjanmaan lakeuksilla harvemmin joutuu jarruttamaan mäkeä alas tultaessa.

Söimme lounasta Cow Bayn rannan lähettyvillä. Tämä biitsi oli meikäläisen mielestä koko reissun hienon paikka. Valkeaa hiekkaa oli koko rannan leveydeltä ja rantaa reunustivat erilaiset trooppiset kasvit ja tietenkin palmupuut. Harmiksemme ilma oli vähän pilvinen ja aurinko paistoi silloin tällöin. Vesikään ei ollut ihan yhtä turkoosia kuin esimerkiksi Whitsundaysilla.

Itse Cape Tribulationille oli vielä parinkymmenen kilometrin ajomatka. Tie oli täynnä hidastustöyssyjä (?) ja koko ajan sai olla jarruttamassa ja kiihdyttämässä. Sää ei perille tultaessa ollut yhtään parempi, mutta ranta oli silti todella vaikuttava, vaikka ei suinkaan Cow Bayn veroinen. Tehtiin jokainen taholtamme pieni kävely, minkä jälkeen katsastettiin viereinen Myall Beach. Tämän jälkeen olikin aika lähteä etsimään majoitusta, sillä olimmekin poikkeuksellisesti päättäneet jäädä Cape Tribulationille yöksi. Ensimmäisessä paikassa meille oltiin niin töykeitä ettei edes haluttu jäädä sinne. Toinen paikka oli kallis, ja kolmas täynnä. Tässä vaiheessa oltiin risteilty ympäri Cape Tribulationia ja menimme takaisin ensimmäiseen paikkaan. Sieltä sitten saimme huoneen. Illallinen maistui siinä vaiheessa, kun kellokin oli jo lähemmäs yhdeksän.

Crocodile!

Torstaiaamuna yritettiin herätä auringonnousua katsomaan, mutta sää oli niin pilvinen, että mentiin takaisin nukkumaan. Päästiin vihdoin ylös puoli yhdeksän maissa ja aamupalan jälkeen lähdettiin ajamaan takaisin päin. Pari hostellivierasta antoi meille vinkin, että yhden joen varrella olisi mahdollista nähdä villejä krokotiileja. Kävimme tietenkin katsastamassa paikan ja siellähän yksi krokotiili lepäili joen toisella rannalla.

Port Douglasiin saavuttiin puolen päivän maissa. Syötiin lounasta ja käytiin katsastamassa muutama nähtävyys. Kun käveltiin yhdelle näköalapaikalle, paikallinen turistibussi täynnä japanilaisia matkailijoita poimi meidät kyytiin ja vei ylös asti! Port Douglas oli kuin mikä tahansa muu turistirysä ja ei sitten viihdytty siellä sen kummemmin.

Port Douglas

Tablelandseilla ensimmäinen pysähdys oli Mareebassa, jossa sijaitsee kanatehdas. Olin kuullut, että pari suomalaista asuu kaupungissa ja ovat juurikin tuossa tehtaassa töissä. Käväisin paikallisessa työkkärissä kysymässä olisiko töitä tarjolla, mutta ei kuulemma ollut. Nainen otti kuitenkin nimeni ja yhteystietoni ylös ja lupasi soitella, jos jotain kuuluisi. Parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä sijaitsi Atherton. Siellä kävin yhdessä reppureissaajille tarkoitetussa ”työhostellissa” kysymässä töiden perään, mutta saman vastauksen sain sieltäkin. Pyysivät olemaan parin viikon päästä yhteydessä uudelleen.

Ehdittiin vielä ennen auringonlaskua ajamaan etelään Milaa Milaan vesiputoukselle, missä muut halusivat käydä vielä uimassa. Sitten olikin aika ajaa takaisin Cairnsiin ja palauttaa auto ehjänä takaisin. Oli kyllä tosi mukava tapa matkustaa näin kerrankin ja ilman muuta harkitsen uudelleen autonvuokrausta. Pystyy paljon paremmin suunnittelemaan ja näkemään haluamansa asiat.

Milaa Milaa Falls

Perjantai kuluikin sitten pyykkiä pesten ja matkasuunnitelmia tehden. Kuten jo eilen olin huomannut, ei alueella ollut tällä hetkellä ihan kovasti töitä. En ollut muutenkaan oikein viimeisen päälle tykästynyt Cairnsiin kaupunkina. Kovasti oli turisteja ja reppureissaajia joka paikassa. Paljon mieluummin näkisin aitoa, oikeaa Australiaa ja voisin mennä vaikka Outbackille töihin, mikäli sellainen mahdollisuus mulle suotaisiin. Siksipä ihan oikeasti mietin vaihtoehto siirtyä muutama tuhat kilometriä länteen, missä töitä pitäisi olla enemmän kuin tekijöitä.

Lähetin sähköpostia yhteen työnvälitystoimistoon Länsi Australiassa ja heidän mukaansa mulla oli ihan hyvää työkokemusta. Pyysivät täyttämään vielä hakemuksen ja sitten kertomaan, mikäli heillä olisi tarjottavana yhtään minua kiinnostavaa paikkaa. Kaikissa oli alkamispäivämääränä kuitenkin ”asap” eli mahdollisimman pian. Sovimme toimiston työntekijän kanssa, että siirtyisin ensin Länsi Australiaan ja alkaisin vasta sitten hakea töitä. Olen siis aika vakuuttunut, että niitä pitäisi sieltä löytyä.

Luvassa on noin 3000 kilometrin bussimatka Kununurran kaupunkiin, joka sijaitsee ihan Länsi-Australian ja Pohjois-Territorion rajalla. Nousenkin jo tänä iltana yöbussiin, joka lähtee kohti Townsvilleä. Sieltä jatkan sunnuntaiaamuna kohti länttä ja Mount Isan kaivoskaupunkia. Mount Isasta pitäisi edelleen parin päivän jälkeen jatkaa Katherinen pikkukaupunkiin Pohjois-Territorioon ja sieltä sitten Länsi-Australian puolelle.

Seuraavaan päivitykseen voikin siis mennä aikaa, sillä luvassa on kymmeniä tunteja istumista bussissa ennen kuin olen määränpäässä. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että saavun Kununurraan torstaina tai perjantaina, mutta bussipassi on nk. Joustava eli muutoksia pystyy tarvittaessa tekemään. Hyvää matkaa minulle.

August 18^th -23^rd Cairns

On Thursday,  I was supposed to head up north again. I hadn’t arranged any kind of transportation for myself, because I had thought I’d give hitchhiking another try again. I left Airlie Beach walking that morning with all of my baggage and it didn’t take me long until a man offered me a lift to nearby Proserpine. He told me there might be work available in one of the hotels in town. He advised me to go there and so did I. There was a woman I talked to and she told me they needed tomato pickers immediately.  She also told me I would have to commit to 4 weeks of accommodation with them in advance in order to get the job.

I decided not to. The pay was by the bin for picking tomatoes, i.e. I would receive a certain amount of money per a bin of tomatoes. The working days were supposed to be long and I would only get a day off once in two weeks. Also, the woman was rude. She told me that in her opinion many backpackers come there to waster their time by not committing to their work. I would have possibly been able to commit, but I thought it would have been too risky considering that I never even tried picking tomatoes before. I would lose a considerable amount of money with the rent paid in advance in case I couldn’t do the job for some reason.

Well, I was sure there was going to be other jobs awaiting in the north so I headed to the highway and put my thumb up for a ride. There wasn’t too much traffic. I waited for 20 minutes. A couple of cars stopped, but they were all going to Airlie Beach. I waited for another 20 minutes, and another. Then I gave up. My German friend Lukas was taking the night bus to Cairns tonight so I decided to join him. I could visit Townsville another time.

Lukas and I spent the rest of the day at the lagoon again. Before taking the bus at eight, we had dinner at a local pub. The trip to Cairns took 10 hours and the bus was quite full. At the beginning of the trip, we had to sit right next to each other, but luckily after an hour a few passengers got off so I could have two seats on my own. Although I was much more comfortable, it was hard to get sleep. I think I slept 2-3 hours, maybe more. Anyhow, the trip seemed to be over quite quickly.

As Friday morning came, we were already 600 kilometres north, in the city of Cairns that has a population of around 160,000. Two Irish girls that we knew, had also been on the same bus and together with them Lukas and I headed to the local lagoon to witness the sunrise. It was right after 6 o’clock in the morning. Later we had breakfast in McDonald’s and the next 7 hours we spent sunbathing and swimming at the lagoon. The temperature rose as high as 32 degrees (Celsius) so it was very warm. I checked into my hostel around three o’clock in the afternoon. They told me there were lots of people leaving Cairns so they might have a live-in position for me meaning that I could work for my accommodation.

Cairns Lagoon

I hit the bed quite early, as I was very tired from the bus ride. Saturday was supposed to be a night out, because it was Lukas’ last weekend in Australia. He’d be flying back to Germany on Tuesday after spending a full year here. I made a little walking tour around the city and the botanic gardens during the day. I also bumped into a British guy who I met in Sydney 4 months back. It’s funny how you meet the same people again and again when traveling in Australia, because everyone is either traveling up or down the East Coast.

In the evening Lukas, I and the girls decided to utilize the public barbecue spots near the lagoon and cooked some dinner. We had steak, corn and garlic bread. There was an ongoing free festival in the city so we decided to go and listen some bands after eating. Europeans as we are, we would also drink wine (in public) when watching the bands. When we were leaving the festival area to a nearby pub, the police stopped us and ordered us to toss our drinks onto ground. Namely, it is illegal in Australia to drink publicly! Luckily, you can buy “goon” (a 4-litre cheap and shitty box wine) for only 8 euro so we didn’t face substantial financial losses when having to toss that down. The rest of the wine was safely in Lukas’ backpack, which the police didn’t realize to search.

I devoted Sunday for resting. There was a German guy, called Moritz, in my room and he and I went chilling out by the lagoon. We discussed the employment situation a bit. There is not that much work available in Cairns at the moment. I decided to start looking the first thing in the morning.

Monday was the day devoted for more detailed job hunting. I was looking for “specified work”, i.e. rural (farm) work that qualifies for a visa extension in case I would like to come back to Australia at one point the future. The banana crops are still growing at the moment and the potato crops are ready in a few weeks. I had thought it would be slightly easier to find something, but obviously I was not going to give up. It wasn’t like the job found me in Sydney, quite the opposite actually!

I was doing a bit of research over the internet and found out that there might be work available in the nearby Tablelands region. Public transportation into the area is quite bad (and expensive) so one choice would be to rent a car and then drive around the area and look for work. As Cape Tribulation National Park is located north of Cairns, it crossed my mind that it would be a good idea to combine these two things and look for other people online to split the costs.  Monday night was Lukas’ last night in Australia so naturally we went out, for one last time!

Kuranda

On Tuesday  I managed to find two German girls that would be up for renting the car and doing a little tour to Cape Tribulation and the Tablelands. We met in the afternoon to discuss the details and it turned out there were five of us going. We decided to do a two-day/one-night trip so that we would spend the night in Port Douglas after visiting Cape Tribulation on the first day and then driving through the Tablelands on the next so that I would be able to do some job hunting. Because I was the only one over 21 years old of age, I had to drive the car, as that is the limit for most rental companies. I was slightly frightened because of the left traffic, but luckily I had a car full of supporters!

We got a pretty good offer from a small rental place: a white, 4-door Toyota Corolla for two days costing us only AUD 130. When you divide that by five, it’s only 26 dollars per person! Of course we will have to pay for the petrol, but if you compare that to a day-trip with other tourists costing 130 dollars, it’s still pretty cheap.

August 24^th-26^th Cape Tribulation

On Wednesday morning Luise, Lena, Fenja, Esra and Mika left for north driving correctly on the left side of the road. It wasn’t that bad after all, although it was weird at first. A couple of times I turned on the wipers instead of blinkers and when making a right turn I automatically look back although I had to yield for crossing traffic. Luckily the car was automatic so I didn’t have to worry about changing gears with my left hand. For some reason the suspension on the car was crap. Already in the beginning we had to phone the rental place to ask whether should bring the car back as it was making a lot of noise when the tires kept hitting the body of the car when going over bumps. Their answer was that the car is old. Alright.

Cow Bay

We had our first stop in Kuranda, where there is a famous waterfall. You could also take a scenic train there, and pay 70 dollars for a return trip. No thank you. The girls had made us some pancakes and we eat them with nutella. Then we continued the journey towards north and Cape Tribulation. We made a few stops on the way where there were loads of lookout points.

To enter Cape Tribulation, we had to take a cable ferry over the river. For doing so, the Australian government charges you 22 dollars for a return trip. Fair enough, although the river wasn’t wider than 300 metres! Before arriving in our final destination, we still had to drive onto a somewhat high mountain, or a hill and then slide it down. For me it was a lot of fun, as we don’t have that in Finland. It’s simply too flat.

We had lunch at Cow Bay Beach, which was one of my favorite spots of the trip. The beach was covered by white sand and bordered by tropical fauna and palm trees. Unfortunately, the day was a bit cloudy so the sun was shining only every now and then. Neither was the water as turquoise as in the Whitsundays.

It was about 20 more kilometers to Cape Tribulation from Cow Bay. The road was full of speed bumps so I was either accelerating or braking all the time. The weather wasn’t any better as we got there. The beach was stunning, though, but I’d still prefer Cow Bay. All of us did a walk individually around the beach, after which we went together to the nearby Myall Beach. Then it was the time to start looking for accommodation, as we decided to stay at Cape Tribulation after all. A man in the first hostel was so rude that none of us wanted to stay there. The second motel was expensive and the third hostel was so full. At this point, we had been around Cape Tribulation and it was getting late, so back to square one. Luckily they had vacancy. Dinner was so good.

Crocodile!

On Thursday morning we woke up to see the sunrise. However, it was so cloudy that it couldn’t be seen so we went back to bed. Everyone woke up again around 8.30. We had breakfast, checked out and started our drive back to Cairns, with a few stops of course. Some guys at the hostel gave us a hint that there might be wild crocodiles at a small river near the beach a couple of kilometers down from the hostel. We decided to check that out and there were in fact one crocodile on the other side of the river as we came there.

We arrived in Port Douglas at noon. We had some lunch and did some quick sightseeing. As we were walking towards a lookout point, a bus full of Japanese tourists picked us up and gave us a ride up. Port Douglas is like any other town on the coast full of tourists so we didn’t want to spend too much time there.

Port Douglas

As we got to the Tablelands, our first stop was in Mareeba, where there is a chicken factory that employs some backpackers. I had heard that some Finnish people were working there. I went to the local employment office and they told me they didn’t have anything available at the moment. They took my contact infor

mation in case something would come up. Atherton, 20 minutes from Mareeba, was our next destination. There was a working hostel in town, where I went to, but they gave me the same answer. They asked me to call again in two weeks.

We managed to get down to Milaa Milaa right before sunset to see the famous waterfall that they had. The others decided to take a dip. Then it was time to get back to Cairns and return the car, safe and sound. It was a nice way to travel and I’ll definitely look forward to doing it again. It’s much easier to get to see the things you want.

Milaa Milaa Falls

 

Friday was devoted for doing laundry and planning. As I had noted yesterday, there was not too much work available in the area. Also, I wasn’t that fond of Cairns. There are too many backpackers and tourists. I would much rather see the real Australia and I could easily work in the outback if I could get a job there. That’s why I started considering an option to travel a few thousand k’s to Western Australia, where there should be more work than workers available.

I emailed an employment agency in Western Australia and they told me they thought I had some very good work experience. They asked me to sign up for them and fill in an application. They also told me to get back to them and tell which positions would interest me. Each job that I took a look at, would start asap. We decided that I would first travel to Western Australia and then start looking so placing me into jobs would be easier. I’m pretty convinced that I’ll find something.

It’s about a 3000-kilometre bus trip to the town of Kununurra, which is located in Western Australia near the border of Northern Territory. I’ll get on a night bus towards Townsville already tonight. From Townsville I continue westwards to the city of Mount Isa in the outback. After two days, I’ll go further to Katherine in Northern Territory and then finally, I’ll reach Western Australia.

So, in other words, it might take a while for me to post next time. I’ll be facing tens of hours of sitting in the bus before reaching my final destination. At this stage, it seems that I’ll be reaching Kununurra either on Thursday or Friday. However, my bus pass is flexible so I’m able to make as many changes as I want. Let I have a safe trip!